Suomen suurin kouluratsu kääntää päät ja vie sydämet

Emätamman nimi on Mazda eli suomalaisittain Mustikka, ja sen poika, kouluratojen mörssäri, on nimeltään Overseeoceans.

11-vuotias ruuna on kilpaillut helppo A -tasolla, mutta viime viikonloppuna se teki ensimmäiset laukanvaihtonsa. Sen jälkeen tavoitteeksi on valmentajien kannustamana otettu vaativat koululuokat.

Älkää silti käsittäkö väärin. Anu Raappanan omistamalle ja Sanna Tynin säästeliäästi kilpailuttamalle mahtiruunalle kouluradat ovat vain pieni osa elämää.

Useimmiten se lähtee päivittäiselle liikuntahetkelleen maastoon, mutta osaa se myös ottaa lanan peräänsä ja tasoittaa koulukentän norjanilkkaisemmille hevosille.

”Olisi meille lottovoitto kelvannut rahanakin, mutta se tuli hevosena”, Anu Raappana tiivistää hevosensa merkityksen.

Kaupan päälle on tullut myös ystävyys. Raappana ja Tyni tutustuivat 11 vuotta sitten Hevostalli.net-keskustelupalstan pitkissä ja polveilevissa Oulun Seudun Sennut - keskusteluissa. Kun Raappana kaipasi apua hevosensa kanssa, ehätti Tyni apuun.

”Kun Sanna lähetti minulle ensimmäisen sähköpostin ja tarjosi apuaan, mentiin topicissa Oulun seudulla kevättä rinnoissa 1143”, Raappana muistaa.

Overseeocean on ollut naisten yhteinen projekti sen syntymästä saakka.

Sanna Tyni ja Anu Raappana tutustuivat hevosten ansiosta. Kuva: Sanna Tynin albumi

Ammatiltaan Raappana on IT-alan osaaja, ja hän huolehtii K-Raudan kassajärjestelmistä. Lapsena hän harrasti ensin ratsastuskoulussa, mutta vieraillessaan ravitallilla hän jäi ravureiden pariin kymmeneksi vuodeksi.

Hänellä oli ravikortti ja omia juoksijoitakin, mutta sitten työt alkoivat viedä liikaa aikaa.

Raappana päätti jättää hevoset, mutta ei kylläkään onnistunut siinä.

”Olikohan se neljä tai viisi kuukautta, kun pysyin kuivilla”, hän muistelee.

Eikä siinä sitten auttanut muu kuin ostaa taas oma hevonen.

”Mies sanoi, että luojan kiitos, aloit olemaan aika rasittava”, Raappana nauraa.

Se oikea löytyi ratsastuskoululta, ja se oli Nirge, eestinraskasvetohevonen, jolla oli maailman pehmein ravi. Nirge ehti olla Raappanalla toistakymmentä vuotta, ja sinä aikana hän tutustui myös Tyniin.

Sanna Tyni on johtava tutkija Oulun ammattikorkeakoulussa. Hevosten kanssa hän oli tavallinen tuntiratsastaja, jolla oli pitkä tausta hoitamisessa ratsu- ja ravitalleilla.

Raappanan isot, koulutusta kaipaavat hevoset avasivat hänelle kokonaan uuden maailman.

”Jos emme olisi silloin 11 vuotta sitten kohdanneet, olisin jäänyt monesta paitsi”, Tyni sanoo.

Kun Nirgen kilometrit tulivat lopulta täyteen, Raappana halusi samantyyppisen, lempeän ja mutkattoman hevosen, joka olisi ennemmin tukeva kuin hintelä.

Mazda eli Mustikka tuli Puolasta postimyyntihevosena. Se oli toiminut samalla omistajalla peltotyöhevosena kahdeksan vuoden ajan, ja se meni myyntivideolla kaikki askellajit molempiin suuntiin. Se näytti kauniilta ja hyväluonteiselta, joskin osoittautui puolalaiseksi matamiksi, jolla oli myös vankkoja mielipiteitä.

Suomeen tullessaan tamma oli tuhti, ja se tuli vain tuhdimmaksi. Hyvin pian alettiin epäillä, että hevosia oli tullut ostettua kaksi yhden hinnalla.

”Alkoi näkyä hassuja liikkeitä vatsanpeitteiden alla. Sanoin, että mikähän paisti tuolla pyörii. Nimihän oli sillä lukittu. Siitä tuli Paisti”, Raappana muistelee reilun 11 vuoden takaisia asioita.

Emätamma Mazda eli Mustikka lähti myöhemmin uuteen kotiin, koska Raappanalla ei ollut mahdollisuutta pitää kahta hevosta. Kuva: Anu Raappana

Välittäjä kertoi, että tammaa ei ole heillä astutettu, ja pitkäaikainen omistaja sanoi, että ei hänkään sitä ole astuttanut. Rakkauden hetki oli nähtävästi osunut väliaikaan, jonka hevonen oli viettänyt hevosmarkkinoilla.

Isää on voitu vain arvailla. Ardenner-hevosen piirteitä pojassa näkyy, ja se on iso kuin mikä, mutta liikkeissään se on silti suhteellisen kevyt. Valistuneita arvauksia onkin esitetty, että Paistin suonissa virtaisi jokunen ripaus lämmintä verta.

Paistille sopii kaikenlainen työ. Kuva: Sanna Tyni

Varsominen onnistui tallinomistajan vahvalla tuella, mutta läpihuutojuttu se ei ollut. Ennen varsomista Mustikka oli viikon 40 asteen kuumeessa, eikä varsalle annettu hyviä elämisen ennusteita. Lopulta syntyi kuitenkin potra, 80-kiloinen varsanrötkäle.

Raappana uhosi, että hän myy varsan poliisihevoseksi, mutta se suunnitelma peruttiin siinä kolmen päivän kohdalla. Paisti vei kaikkien sydämet.

Paisti oli iso ja komea varsa. Kuva: Anu Raappana

Kun omistaja toivoi, että varsasta tulisi emäänsä isompi, varsa otti sen liiankin tosissaan. Se kasvoi, kasvoi ja kasvoi.

Emän säkä oli 155 senttiä, sen kuolain oli 13,5 senttiä ja sillä oli kakkosen kaviot.

Pojan säkä on 165 senttiä, kuolain 17,5 senttiä ja kavio viitonen.

”Kun tallilla muilla on 55-senttiset satulavyöt, meillä on sen pituinen otsapanta”, Raappana hymyilee.

Satula on Englannissa valmistettu kaikin puolin säädettävä mittatilaussatula ja muut vermeet on hankittu mittatilaustyönä Suomesta. Paistin selkä on niin leveä, että valjaita tilattaessa RW-valjaiden Tomi Wahlsten jo epäili, että hevosen selästä tehty rautalankamalli on mennyt kuljetuksessa lyttyyn.

Nelivuotiaana Susanna Lemströmin kanssa tavarajunan ryskätessä taustalla. Kuva: Anu Raappana

Paistin koulutus haluttiin tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, koska voimalla sen kanssa ei kukaan pärjäisi. Ykkösasia oli, että hevonen ei opi käyttämään kokoaan hyväkseen, ryykäilemään tai ryntäilemään, vaan tuumailevuus on aina paras vaihtoehto.

Koulutuksessa on ollut mukana monta ammattilaista. Ruuna oli ajossa Anne Niskalalla, sen ratsutti Susanna Lemström ja kouluvalmentajina toimivat Hanne-Mari Kiuttu ja Minttu Pulliainen.

Aluksi laukka oli sellaista ryminää ja töminää, että Paistin laukatessa maneesissa muut menivät keskelle seisomaan, etteivät jääneet alle. Ulkona tarhoissa hevoset taas säikkyivät, että mitä ihmettä tuolla tapahtuu.

Mutta mitenkäs se kouluratsastuksen säännöissä lukeekaan: kouluratsastuksen tarkoituksena on asteittain ja järjestelmällisesti kehittää hevosen lihaksistoa ja koko olemusta niin, että se on miellyttävä ratsastaa, kestävä ja terve.

Siihen ajatukseen on rakennettu Paistin treeni.

Kouluratsastuskin otetaan tosissaan. Kuva: Anu Raappana

Kouluratsastusta se tekee yleensä vain kerran tai kaksi viikossa, ja yleensä silloin jumppautetaan ja suoristetaan. Jokaisen treenin alussa on kuunneltava, miltä hevonen tuntuu ja mihin se pystyy.

Koulutreenin lisäksi Paistilla ajetaan ainakin kerran viikossa, ja se käy paljon maastossa. Se vetää rekeä, ja se on tehnyt sen verran lännenratsastuksen trail-treenejä, että se on oppinut rakastamaan maneesissa sijaitsevaa siirrettävää puusiltaa.

Rouvat painottavat, että Paistissa parasta on se, että sen kanssa voi lähteä minne vain ja tehdä mitä tahansa.

”Kun se jännittyy, se kysyy ihmiseltä, että selvitäänkö me tästä. Kun sille sanoo, että kyllä me selvitään, mene vaan reippaana poikana, niin se kuuntelee. Ja sitten me mennään reippaana poikana ja tyttönä”, Tyni kuvaa.

Raappanakin painottaa hevosensa hyväntahtoisuutta.

”Se on niin hieno ja mukava! Ja kun sanon hieno, tarkoitan, että siinä on jotain erikoista, jotain erityistä”, hän sanoo.

”Selästä tunne on kyllä yllättävän ketterä, vaikka tietysti painovoima jotain lisähaastetta tuolle massalle tarjoaa”, toteaa Minttu Pulliainen Paistista. Ratsailla Sanna Tyni. Kuva: Anu Raappana

Myös kouluvalmentaja Minttu Pulliaiselle suurisydäminen Paisti on tärkeä oppilas.

”Se on hyvä esimerkki siitä, mikä on mahdollista, kun hevosella on hyvä, työhevosille ominainen luonne, se saa ajatuksella tehdyn peruskoulutuksen ja sitä treenataan harkiten ja monipuolisesti. Paisti on spessu, sen ihmiset myös”, Pulliainen tiivistää.

Paistin kanssa voi tehdä kaikkea, esimerkiksi lenkittää koirat. Kuva: Sanna Tyni