• Callela Nelson palasi entistä vahvempana – Korhoselle ja Hakkaraiselle jättipotti

    Perjantain päätteeksi Oulussa laitettiin rataennätys uusiksi.
    Tilaajalle
    Callela Nelson palasi parrasvaloihin hienolla esityksellä. Loppusuoralla tultiin isoa kovaa.
    Callela Nelson palasi parrasvaloihin hienolla esityksellä. Loppusuoralla tultiin isoa kovaa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    1.8.202520:00
    Markku Lindström
    Oulu

    Oulun Number Onesta muodostui jälleen menestyskisa Jukka Hakkaraisen tallille. Tällä kertaa sankari vaihtui, sillä Callela Nelson oli Oulun perinteisessä suurkisassa nopein. Tallikaveri Massimo Hoist sijoittui kovan loppurypistyksen jälkeen toiseksi.

    Callela Nelsonista tuli samalla ensimmäinen kotimainen kilpakumppani, joka on pystynyt lyömään Massimo Hoistin. Tappio tuskin harmitti hevosen taustajoukkoja, sillä sekä Massimo Hoistin että Callela Nelsonin taustajoukot ovat samat, valmentaja Jukka Hakkarainen ja omistaja Heikki Korhonen.

    Callela Nelsonin Suur-Hollola-ajo ja St Michel päättyivät laukkoihin. Jos Oulussa kellään oli tuulennopean ruunan suhteen epäilyksiä, ne sulivat Kuninkuusravien perjantain päätöslähdön aikana.

    Callela Nelson otti alussa kyselemättä keulat, ja johti Suomessa syntyneiden lämminveristen arvolähtöä loppuun asti. Suomen tämän hetken ykköshevonen Massimo Hoist teki lyhyessä kirissä parhaansa, mutta ei päässyt 08,5-vauhtisessa lopetuksessa tallikaverinsa ohi.

    Savon sankareiden takana muille jäi Oulussa vain murusia. Pekka Korpi ohjasti tallinsa tykin Corazon Combon kolmanneksi.

    Callela Nelson kuittasi voitostaan 15 000 euroa. Lisäksi Santtu Raitalan ohjastama hevonen pisti Next Directionin rataennätyksen historian lehdille. Uusi Äimäraution rataennätys kirjataan lukemin 10,8a.

    Raitala hymyili voittajaringissä kilpaa auringon kanssa. Huippuohjastaja sanoi, ettei Callela Nelsonin ohittaminen ole näissä vauhdeissa helppoa.

    ”Kyllä oli ihan mahtavaa, kun hevonen meni vielä muutaman kymmenyksen kovempaa kuin kukaan Oulussa. Oulu on Pihtiputaalta käsin ihan yksi tärkeimmistä kotiradoista. Ouluun on aina kiva tulla.”

    ”Loppusuoraa tultiin niin kovaa, että fysiikan lait tulee siinä kohtaa vastaan. Nelson pinkoi niin kovaa, etten usko Massimonkaan tunteneen maalissa hävinneensä lähtöä.”

    Callela Nelson kantoi ylväänä Number Onen voittoloimea. Rattailla hoitaja Henna Soininen.
    Callela Nelson kantoi ylväänä Number Onen voittoloimea. Rattailla hoitaja Henna Soininen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Jukka Hakkarainen totesi voiton maistuvan kahden laukkastartin jälkeen erittäin hyvältä.

    ”Mikkelin startin voi melkein unohtaa. Kaikkihan sen ymmärtää, ettei maailman huippuhevosetkaan kestä sellaista vauhtia. Hevonen palautui erittäin hyvin, on treenannut kotona hyvin, eikä mulla ollut luotto siihen hävinnyt.”

    ”Kyllä mä mietin etukäteen, että järjestys voi olla tämä. Jos Nelson saa rauhoittaa toisen puolikkaan, tällä on järkyttävän kova pätkä. Tarvii jonkunnäköisen hornetin, jos meinaa ohi päästä.”

    Kisan jälkeen Massimo Hoistin ohjastaja Hannu Torvinen oli hevoseen täysin tyytyväinen.

    ”Massimo Hoist oli niin hyvä kuin se on ollutkin. Tallikaveri vaan pääsi viimeisessä kaarteessa karkuun”, Torvinen kuvaili.

    ”Callela Nelson oli niin hyvä kuin sen maililla kuuluu olla, eikä sitä ole helppoa voittaa. Massimo Hoist tuntui hyvältä ja tuli tosi lujaa maaliin.”

    Torvinen ei ääneen myöntänyt, että hänen taktisiin kuvioihinsa olisi vaikuttanut se, että keulassa oli nimenomaan tallikaveri Callela Nelson.

    ”Mietin etusuoralla, että ajanko eteenpäin. Enemmän päätökseen vaikutti se, että ajattelin Jannen (Korpi) mahdollisesti alkavan vastata meille Run For Royaltylla”, Torvinen pohti.

    Kuninkuusravien lauantai alkaa ponilähdöllä kello 11.23. Päivän ensimmäinen totoravilähtö juostaan alkuseremonioiden jälkeen kello 12.26.

    Lisää aiheesta
    • Callela Nelson johdatti St Micheliä takanaan Combat Fighter ja kumppanit.

      Ravit | Suomalaiset hosuivat alussa – Heikki Korhonen ei kiitellyt

      Tilaajalle
    • Main Stage tekee lopussa hyökkäyksen, mutta juna mäni jo - Massimo Hoist voittaa Suur-Hollola Ajon.

      Ravit | Massimo Hoist lunasti paikkansa suurten joukossa – Suur-Hollola vain välietappi Euroopan valloituksessa

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist on ehtinyt tienata kuusivuotiskaudellaan jo noin 190 000 euroa. Hevonen saa vetää henkeä kovan kevätkesän jälkeen.

      Ravit | Massimo Hoistille kysyntää sekä Suomessa että Ruotsissa: ”Maksimissaan kaksitoista starttia”

      Tilaajalle
    • Hannu Torvisen ohjastama Callela Nelson voitti 1609 metrin ryhmäajon kilometriajalla 12,6.

      Ravit | Callela Nelson hurjalla kirillä voittoon – ”Se on yksi Suomen parhaita hevosia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Callela Nelson
    ratsastus
    Oulun ravit
    rataennätys
    Jukka Hakkarainen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle