”Hevoselle on hienoa, että joku pitää siitä huolta”

Ville Vaurio peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua.

”Stressistä on tehty hirveä kirosana, mutta eivät hevoset ihan rennosti aroillakaan elä, ei elämä ole pelkkää juhlaa sielläkään. Että kun ei minua tullut kukaan madottamaan, ja hyeena tuli kiven takaa, ja nyt mulla on enää kolme ja puoli jalkaa ja joku muu elukka mut pian syö”, hän dramatisoi hevosten eloa luonnossa.

”Hevoselle on hienoa, että joku pitää siitä huolta”, Vaurio muistuttaa.

Hän itse ratsastaa ja kilpailee hevosten kanssa ja vaatii niitä hikoilemaan. Sen vastapainona ne saavat parhaan mahdollisen hoidon ja elää rentoa hevosen elämää.

Myös treenin pitää olla monipuolista ja kivaa. Osalle kouluratsastajista maastossa ratsastamiseen tai ainakin siellä laukkaamiseen saattaa olla jonkinlainen kynnys, mutta Vaurio hyppää Merry Franciksella maastoesteitäkin.

Hän kertoo, että Danten kanssa pelkässä maastoilussa oli harjoittelemista, mutta nyt se uskaltaa mennä jopa lätäköstä. Vaurio miettii, että maastossa hevonen käyttää itseään isommin ja innokkaammin.

”Vähän kuin ihminen liikkuu enemmän juostessaan pallon perässä. Ja itselle tulee olo, että tässä yritetään tehdä jotain hevosen hyvinvoinnin eteen”, hän hymyilee.

Kilpailemiselle hän ei näe asiassa suoraa hyötyä. Jos hevosella on tapana tujiotella asioita kilpailupaikalla, se kyllä tekee samaa maastotreeneistä huolimatta. Ehkä enemmän hyötyä tuleekin ihmisen ajatusmaailmalle.

”Se voi lisätä ratsastajan itsevarmuutta, että pärjään kisaradalla, jos pärjään metikössäkin. Koen myös henkilökohtaisesti erikoisena, jos ihminen ei nauti hevosten kanssa muiden asioiden tekemisestä kuin harjoittelusta. Hevosrakkautta on hyvä ylläpitää, yhteyttä niihin kannattaa luoda muuallakin kuin treenihallissa.”