Tuomas Mattila ja Viivi Soimes-Mattila asuvat tyttärineen Kotkan Hurukselan kylässä Kalliomäen tilalla. Tila on kolmensadan uuhen luomulammastila. Kuva: Marja Seppälä
Tunne ratkaisee – Viivi Soimes-Mattila rakentaa kilparatsunsa itse
Viivi Soimes-Mattila treenaa ratsujaan Kotkan pohjoisimman kylän maastoissa ja kilpailee kahdessa ratsastuksen lajissa.TilaajalleKotka
Viivi Soimes-Mattila osti suomenhevosori Aarteen Oliverin yksivuotiaana varsana. Hän on kouluttanut orin ja kantakirjauttanut sen ratsusuunnalle. Kilpauralla on päästy helppo A-tasolle. Kuva: Marja SeppäläVielä parin vuosikymmenen jälkeen Viivi Soimes-Mattila muistaa erään valmentajansa sanat: ”Vaikka opettaisin sut miten ratsastamaan, sun pitää ihan itse oivaltaa ja opetella.”
Niin hän on tehnytkin ja teinistä lähtien opetellut luottamaan tunteeseen ja rakentanut ratsunsa pala palalta. Kolmivuotiasta asti omistamansa ja itse kouluttamansa Mestur-ruunan kanssa hän edusti Suomea elokuussa islanninhevosten PM-kilpailuissa Ruotsissa.
Hevosharrastus alkoi kolmevuotiaana, äidin ratsastustunnin jälkeen talutuksessa. Viisivuotiaana hän pääsi Espoonkartanon tallille ratsastustunneille.
”Äiti sai puhuttua minut sinne, vaikka olin liian nuori.”
Vuosia perheessä oli russ-poni ja 13-vuotiaana Viivi pääsi kilpailemaan äitinsä islanninhevosruuna Vísirillä. Kilpailunälkä kasvoi valmennuksissa. 20 vuotta sitten 16-vuotias Viivi sai ensimmäisen oman kilpahevosensa, Magnus-oriin.
”Ei meidän pitänyt oria ostaa. Katseltiin ruunia, mutta Maggi oli niin hyväluonteinen.”
16 yhteisen vuoden aikana ratsukko hitsautui yhteen ja Viivi löysi oman tapansa toimia hevosen kanssa.
”Ratsastan ja teen asioita tunteen mukaan. Valitsen tehtävät ja ratsastuksen keston sen perusteella, miltä hevonen tuntuu. En koskaan katso kelloa ratsastaessani.”
Yhtenä päivänä 20 minuuttia voi riittää, toisena ratsastus saattaa kestää puolitoista tuntia. Veltomman tuntuisina päivinä hevosen kanssa voidaan kulkea metsäpoluilla, virkeämmän tuntuisena päivänä päräytellään vauhdikkaasti.
Kouluttamisessa Soimes-Mattila ei hätiköi. Hänen järjestyksessä kolmas suomenhevosensa, ori Aarteen Oliver, tuli hänelle yksivuotiaana. Nyt kahdeksanvuotias hevonen on saanut kasvaa pitkään ja vasta viime aikoina Soimes-Mattila on alkanut vaatia siltä enemmän kokoamista.
”Koulutus onnistuu, kun hevonen lähtökohtaisesti haluaa tehdä ihmisen kanssa.”
Oliverin kanssa hän aloitti työskentelyn maasta ja treenit tehdään pääasiassa maastossa ja pelloilla, joissa molemmat viihtyvät. Ratsukko kilpailee tällä hetkellä helppo A-tasolla.
Ratsastajan kiireettömyys näkyy myös tallin tuoreimmassa tulokkaassa, islanninhevosori Gunnar frá Efri-Hvólissa. Se tuli Suomeen noin vuosi sitten.
”Otin riskin ja ostin sen ennen kantakirjausta, koska uskoin sen saavan ykköspalkinnon. Gunnar on paljon enemmän kuin osasin toivoakaan.”
Nyt kuusivuotiaalta ykkösen oriilta ei ole vielä vaadittu tiukkoja suorituksia, mutta silti SM-kilpailuista tuli menestystä.
Kahden rodun välillä Soimes-Mattila ei näe perusratsastuksessa eroa. Suomenhevosella on hänen mukaansa erilaiset haasteet liikkumisessa ja kehon käytössä kuin islanninhevosella, mutta ratsastuksen periaate on sama.
”Haluan olla esimerkki siitä, että suomenhevostakin voi ratsastaa samoin kuin islanninhevosta, pehmeillä avuilla pyöreäksi.”
Kouluratsastustuomareiden pitäisi hänen mielestään puuttua hevosen konfliktikäytökseen nykyistä tiukemmin.
”Issikkapuolella arvostelu painottuu enemmän harmonisen ratsastuksen tavoitteluun ja konfliktikäytös törmää pisteytyksessä palomuureihin. Tästä voisivat muut lajit ottaa mallia.”
Fiilisajattelun hän haluaa siirtää tyttärilleen Viljalle ja Vilmalle, joita on opettanut ratsastamaan.
”Olen opettanut tytöille, ettei hevoselle saa koskaan kostaa omaa huonoa päivää tai epäonnistumista. Hevosta pitää muistaa palkita.”
”Jos enemmän valmentaisin, haluaisin kertoa ihmisille juuri sen, että tunne ratkaisee. Viikkosuunnitelmaa tai ratsastuksen kestoa pitää voida muuttaa sen mukaan, miltä hevonen tuntuu.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
