
Sähkönhinnan vaihtelut ovat olleet tapetilla viime talvesta lähtien. MT Hevoset on selvittänyt kuluvan vuoden aikana raviratojen tilannetta sähkösopimusten osalta.
Jyväskylässä sijaitsevalla Killerin raviradalla on pörssisähkösopimus. Sähkön hinta on vaihdellut viimeisten kilpailupäivien aikana hyvin paljon toimitusjohtaja Miika Lähdeniemen mukaan. Tiistai-iltaisten ravien sähkölaskun suuruudeksi Lähdeniemi arvioi 1500 ja 2000 euron väliin ilman siirtokorvausta.
”Ajaessamme muutama viikko sitten T75-ravit, oli silloin hyvin tuulinen päivä. Sähkön hinta oli todella alhainen silloin. Talven ravipäivät tulevat ikävä kyllä olemaan varmaan tiistain ravien tapaisia kustannustasoltaan”, Lähdeniemi olettaa.
Lähdeniemen mukaan Killerin tilannetta helpottaa kummassakin suuressa katsomorakennuksessa olevat vuokralaiset. Toisessa rakennuksessa toimii koronatestaustila ja toisessa on Jyväskylän kaupungin liikuntapaikka.
”Vaikka saammekin vuokratuloja tiloista, olemme luonnollisesti pyrkineet vähentämään energian kulutusta kaikilla käytössä olevilla keinoilla.”
Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhän mukaan Vermolla on myös pörssisähkö-sopimus käytössään. Kyseessä on kuitenkin osittain kiinteään hintaan sidottu sopimus.
”Solmimme jokin aika sitten sopimuksen ulkopuolisen tahon kanssa sähkön kilpailuttamisesta puolestamme. Palvelu on ollut meillä sen verran lyhyen aikaan käytössä, ettei vielä voi sanoa sen vaikutuksista. Joka tapauksessa kärvistelemme suurten sähkölaskujen kanssa”, Häyhä kuvailee.
Kuopion ravirata on panostanut viime vuosina paljon energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin. Raviradalla on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti. Toimitusjohtaja Marita Huttunen arvelee Kuopion olevan ainoa sertifikaatin saanut ravirata Suomessa.
”Viimeisen viiden vuoden aikana olemme tosiaan parantaneet paljon energiatehokkuuttamme. Olemme asentaneet sekä ilmalämpöpumppuja että aurinkopaneeleita. Ratavalaistuskin on nykyään ledipohjainen”, Huttunen selvittää.
Kuopion raviradalla on käytössään niin sanottu kiinteähintainen täsmäsopimus sähköstä. Toimitusjohtajan mukaan tällä hetkellä sähkölaskut ovat siedettävällä tasolla. Tehtyjen investointien avulla on myös helpompi säädellä rakennusten lämmitystä.
”Pidämme tietyn peruslämmön rakennuksissamme. Ilmalämpöpumpuilla on kuitenkin sujuva lämmittää vain tiettyjä tiloja tarpeen mukaan.”
Mikkelin raviradalla uusittiin muutama vuosi sitten ratavalaistus rataremontin yhteydessä. Ravintolakatsomo on puolestaan kiinteässä yhteydessä Jukurien kotiareenana toimivaan jäähalliin. Raviradan toimitusjohtaja Kari Tiaisen mukaan Mikkelin ravirata on kohtuullisessa tilanteessa sähkön hinnan suhteen.
”Käytössämme on kiinteähintainen täsmäsopimus. Ensi vuoden alusta hinta nousee jonkin verran. Ratavalaistus on kuitenkin energiatehokas, ja mikäli meidän tilojamme käytetään esimerkiksi jäähallin tapahtumien yhteydessä, saamme korvauksen käytetystä sähköstäkin”, Tiainen kertoo.
Mikkelin vanha istumakatsomorakennus on käytännössä kylmillään. Vedentulo rakennukseen on katkaistu talven ajaksi.
”Käynnistämme öljylämmityksen istumakatsomossa silloin tällöin talven aikana, ettei lämpötila laske turhan paljon pakkasen puolelle.”
Tampereen Teivossa oli aiemmin käytössä pörssisähkö. Vajaa vuosi sitten ravirata päätti ottaa kiinteän sähkösopimuksen.
”Pörssisähkö alkoi tuntua turhan epävarmalle ratkaisulle silloin. Kiinteä sähkösopimus on voimassa ensi vuoden lopulle”, kertoo Teivon johtaja Päivi Lehtonen.
Kiinteästä sähkösopimuksesta huolimatta Teivon kuukausittainen sähkölasku ilman siirtokorvausta on ollut viime kuukausina 5 000 euron tienoilla.
”Siirtokorvaus on suurinpiirtein saman suuruinen”, huokaa Lehtonen.
Lehtonen huomauttaa raviradan saavan osan sähkölaskusta takaisin vuokralaisilta. Hän kiitteleekin Teivosta talleja vuokraavia valmentajia ymmärryksestä kohonneita kustannuksia kohtaan.
”Olemme käyneet neuvotteluja hyvässä hengessä. Eihän kohonnut kustannustaso ole kenenkään mieleen.”
Teivon suuria ja rakennusteknisesti vanhoja rakennuskomplekseja ei lämmitetä pelkästään suoralla sähkölämmityksellä. Rakennusten lämmittämiseen käytetään sekä öljyä että kaukolämpöä.
”Öljyauto käy vähintään kerran kuussa täällä. Vaikka otammekin niin sanottuja häntiä autosta, on lasku ollut pahimmillaan 9 000 euron tienoilla. Olemme pyrkineet alentamaan lämpötiloja rakennuksissa niin alas kuin mahdollista. Tämän alemmaksi on vaikea laskea lämpötiloja.”