• Ravihevosten astutusmäärät laskussa kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa meni jopa odotuksia paremmin – Norjassa katastrofi käsillä

    Pohjoismaisella ravihevoskasvatuksella ei mene astutuslukujen valossa hyvin. Kaikissa neljässä raviurheilua harjoittavassa Pohjoismaassa astutusluvut laskivat edellisvuodesta.
    Tilaajalle
    Suomenhevostammoja astutettiin tänä vuonna 1417. Niistä juoksijasuunnan oreilla astutettiin 946 tammaa.
    Suomenhevostammoja astutettiin tänä vuonna 1417. Niistä juoksijasuunnan oreilla astutettiin 946 tammaa. Kuva: Petteri Kivimäki
    MT Hevoset|Hevoskasvatus
    23.10.202408:00
    Kaj Närhinen

    Lämminverisiä ravuritammoja astutettiin tänä vuonna Suomessa 1172, mikä oli seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Suomenhevostammoja astutettiin puolestaan kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna eli 1417 tammaa.

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää pitää astutusmäärien laskua pienoisena torjuntavoittona.

    ”Tämän vuoden luvut eivät missään nimessä ole hyväksyttäviä, mutta rehellisesti sanottuna pelkäsin suurempaa miinusta. Sen suuntaista viestiä tuli pitkin kesää kentältä”, toteaa Minna Mäenpää.

    Suomenhevosten astutusmäärät sisältävät kaikki eri jalostuslinjat. Juoksijasuunnan oreilla astutettiin tänä vuonna 946 tammaa. Viime vuodesta laskua juoksijasuunnan astutuksissa oli noin yhdeksän prosenttia.

    Minna Mäenpään mukaan pienenevät ikäluokat tulevat hyvin suurella todennäköisyydellä näkymään tulevien vuosien ravikilpailutarjonnassa. Kuluvan vuoden astutusmäärillä lämminverivarsoja odotetaan syntyväksi noin 700 kappaletta, ja juoksijasuunnan suomenhevosvarsoja alle 600 varsaa.

    ”Mikäli ravivarsojen kilpailemisprosentti paranee, auttaa se täyttämään paremmin lähtöjä. Eivätkä viime vuosien ikäluokat ole olleet nekään kovin suuria lämminveristen tai suomenhevosten puolella. Kilpailuikäisten hevosten määrä laskee ilman muuta tulevina vuosina. Kilpailuaktiivisuudessa on kuitenkin näkynyt pientä myönteistä virettä, erityisesti nuorten hevosten osalta.”

    Vuodesta 2010 lämminveristen astutusmäärät Suomessa ovat tippuneet noin 55 prosentilla, ja suomenhevostammojen noin 41 prosentilla. Viimeisten viiden vuoden aikana laskua on ollut lämminverisillä 25 prosenttia ja suomenhevosilla puolestaan 21 prosenttia.

    ”Viimeiset vuodet ovat olleet haasteellisia koko yhteiskunnassa. Emme ole ainoa ala, jonka toimintaedellytykset ovat heikentyneet, osaltaan Ukrainan sodankin johdosta. Olemme hevosalalla tehneet toimenpiteitä resurssiemme puitteissa. Palkintoja maksetaan tänä vuonna ennätysmäärä ja näitä kohdistetaan laajasti nuorille hevosille. Voi miettiä olisivatko astutusluvut olleet edes tällä tasolla ilman tekemiämme toimenpiteitä”, Minna Mäenpää sanoo.

    Ruotsi on edelleen astutusluvuiltaan suurin ravimaa Pohjoismaista. Tällä kaudella Ruotsissa astutettiin 3493 lämminveristä ravuritammaa. Vuonna 2023 Ruotsissa astutettiin 4050 tammaa, eli vähennystä tuli 557 tamman verran. Prosenteissa mitattuna lasku on 14 prosentin luokkaa.

    Kylmäverisiä ravuritammoja astutettiin Ruotsissa tänä vuonna 510 kappaletta. Viime vuoden lukema kylmäveritammojen osalta oli 615 tammaa. 105 tamman vähennys oli prosentteina mitattuna 17.

    Astutusluvut ovat Ruotsissa olleet pitkään laskussa. Vielä vuonna 2011 länsinaapurissamme astutettiin 4558 lämminveritammaa.

    Neljästä Pohjoismaasta kaikkein heikoin tilanne hevoskasvatuksen osalta on Norjassa.

    Tanskassa astutettiin tällä kaudella 508 lämminveristä ravuritammaa, kun viime kauden vastaava lukema oli 563 tammaa. 55 astutetun tamman vähennys on prosenteissa mitattuna noin 10 prosenttia.

    Neljästä Pohjoismaasta kaikkein heikoin tilanne hevoskasvatuksen osalta on Norjassa. Lämminverisiä ravuritammoja astutettiin tänä vuonna ainoastaan 361 kappaletta. Viime vuonna tammoja astutettiin 450 tammaa. Prosenteissa lämminveritammojen lasku Norjassa oli lähes 20 prosenttia. Kylmäveristen osalta vastaava lukema oli 492 tammaa. Viime vuoden lukemaan 537 tuli näin ollen kahdeksan prosentin lasku.

    ”Tarvitsemme lajiin mukaan uusia ihmisiä, jotka investoivat hevosenomistamiseen, sekä samalla nykyiset tulee pystyä pitämään mukana.” Minna Mäenpää

    Minna Mäenpään mukaan ravurien astutusluvut ovat kaikissa UET:n eli Euroopan raviurheilun keskusjärjestön jäsenmaissa laskusuunnassa. Viime UET:n kokouksessa laskevat astutusluvut olivat yksi keskustelussa olleista asioista. Konkreettisia keinoja hevoskasvatuksen tilanteen parantamiseen ei kuitenkaan kokouksessa löydetty.

    ”Asiasta käytiin vahvaa keskustelua kokouksessa. Tarvitsemme lajiin mukaan uusia ihmisiä, jotka investoivat hevosenomistamiseen, sekä samalla nykyiset tulee pystyä pitämään mukana. Kyllähän hevostalouden yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on todella tärkeä asia tässäkin yhteydessä. Esimerkiksi ensi vuonna UET:n alueella voimaan tulevat uudet ajotapasäännökset ovat yksi myönteinen asia hevosten hyvinvointiin liittyen.”

    Lisää aiheesta
    • Varsamäärien pudotus on erityisen huolestuttava suomenhevosten osalta. Noin kaksi kolmasosaa syntyvistä suomenhevosista on juoksijasuunnalle jalostettuja.

      Hevoskasvatus | Hevosalan suuri ongelma ei ole rahoitusleikkaus eikä edes pelimarkkinaratkaisu – jos usko loppuu, loppuu paljon muutakin

    • Ravurijalostus pitää suomenhevosrodun hengissä, mutta tämä saattaa NordGenin raportin mukaan vaarantaa rodun monimuotoisuuden pitkällä tähtäimellä.

      Hevoskasvatus | Pohjoismaiden 14 alkuperäisestä hevosrodusta kymmenen on vaarassa hävitä

      Tilaajalle
    • Norjan raviurheilun tulevaisuus näyttää synkältä myös astutusmäärien valossa. Arkistokuva Oslosta Bjerken raveista.

      Hevoskasvatus | Pohjoismaisissa astutusluvuissa harvoja ilonaiheita ‒ Norjan ravurikasvatus sukeltaa syvälle

      Tilaajalle
    • Syntyvien suomenhevosvarsojen määrä uhkaa laskea alle 1 000 varsan tulevina vuosina.

      Hevoskasvatus | Hevosten astutusmäärät laskivat huomattavasti ‒ suomenhevosen kriittinen raja alittumassa

    Artikkelin aiheet
    ravihevoskasvatus
    astutusmäärät
    Suomenhevonen
    Pohjoismaat
    Minna Mäenpää
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle