

Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Färsaarilla on yhteensä 14 hevosrotua, jotka maat luokittelevat alkuperäisrotuisiksi. Tanskassa alkuperäisrotuja on kolme, Norjassa ja Ruotsissa molemmissa neljä ja muissa Pohjoismaissa kussakin yksi. Rotujen sisällä on eri linjoja, kuten esimerkiksi suomenhevosella ravi-, ratsu-, työ- ja pienhevonen.
Pohjoismaiden geenipankki ja geenivarojen osaamiskeskus NordGen on julkaissut raportin Pohjoismaiden omista hevosroduista, niiden historiasta, kehityksestä ja elinvoimaisuudesta. Alkuperäisroduiksi määritellyt hevoset kuuluvat kaikki kylmäverirotuihin.
Vähiten maan hevosista alkuperäisrotuisia on Tanskassa, jossa niitä on kolme prosenttia ja Ruotsissa, jossa niitä on neljä prosenttia. Färsaarilla alkuperäisrotuisia hevosia maan hevospopulaatiosta on 18 prosenttia, Suomessa 28 prosenttia ja Norjassa 36 prosenttia. Islannissa on vain yksi hevosrotu, islanninhevonen, koska hevosten maahantuonti on pitkään ollut kiellettyä.
Raportin mukaan islanninhevosta, ravilinjaista suomenhevosta ja Norjan sekä Ruotsin kylmäveriravureita lukuun ottamatta kaikki muut Pohjolan alkuperäisrodut luokitellaan vaarantuneiksi tai erittäin vaarantuneiksi.
”Koska suurin osa alkuperäisroduista on vaarantunut, niiden suojelemiseksi tarvitaan toimenpiteitä”, raportissa todetaan.
Esimerkiksi Färsaarten omaa rotua, färsaarenhevosta, oli vuonna 2022 jäljellä 92 yksilöä ja varsoja syntyi rotuun kaksi. Färsaarilla oli kaksi vuotta sitten yhteensä 508 hevosta, mikä on pienin määrä raportin maavertailussa. Saarilla oli eniten islanninhevosia, 388 yksilöä. Oman alkuperäisrodun tilanne on raportin mukaan kriittinen. Färsaaret on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä.
Suomenhevosen geenipooli todetaan raportissa kapeaksi, sillä kaikkien nykyisten suomenhevosten sukupuusta löytyy joku neljästä jalostusmatadorista, jotka vaikuttivat 1800–1900-lukujen vaihteessa. Raportissa mainitaan, että raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen mukaan ravurijalostus pitää rodun hengissä, mikä saattaa vaarantaa rodun geneettisen monimuotoisuuden pitkällä tähtäimellä.
Suomenhevosvarsoja syntyy vuosittain alle tuhat ja rodun kaikkien linjojen edustajia on tämän vuoden laskennassa yhteensä 19704 yksilöä. Suomenhevosen geenipankkiohjelma mainitaan raportissa edistyksellisenä rodun suojelutoimena. Geenipankit on suomenhevosen lisäksi perustettu toistaiseksi vain kriittisesti uhanalaisen färsaarenhevosen ja Pohjoismaisista roduista elinvoimaisimman, islanninhevosen, tulevaisuuden turvaksi.
Raportissa mainitaan, että geenitutkimus on selvittänyt suomenhevosen olevan läheistä sukua kaikille muille skandinaavisille hevosille paitsi Pohjois-Ruotsin kylmäveriselle ja islanninhevoselle. Skandinaavisten rotujen lisäksi suomenhevosen geeneistä löytyy eestinhevosta, Mezen hevosta, Jakutian hevosta ja Mongolian villihevosta.

Englanninkielisessä raportissa esitellään Pohjoismaisten hevosrotujen alkuperää, geeniperimää, perinnöllisiä sairauksia ja hevosten merkitystä sekä alkuperäisrotujen säilyttämisen tukia pohjoismaisissa yhteiskunnissa.
Pohjolan alkuperäisrotuisilla hevosilla on merkittävästi yhtenevän geeniperimänsä vuoksi raportin mukaan lempeä ja kärsivällinen luonne ja ne ovat monipuolisia käyttöhevosia. Raportin kirjoittajien mukaan alkuperäisrotuisten hevosten merkitys esimerkiksi biologisen ja kulttuurimaisemien monimuotoisuuden ylläpidossa on huomattu Pohjoismaissa.
”Tämä on lisännyt alkuperäisrotujen kiinnostavuutta sekä merkitystä ja antaa toivoa rotujen säilymisestä tulevaisuudessa,” raportissa todetaan.
Linkki NordGenin raporttiin Pohjoismaiden alkuperäisistä hevosroduista