

Jyrki Laine oli muun muassa Ratsastajainliiton kunniajäsen ja Turun Ratsastajien kunniapuheenjohtaja, ja hän toimi pitkään Suomen Ratsastusopiston ja sen seuraajan Hevosopiston hallituksen puheenjohtajana.
Hänen vaimonsa Heljä Laine taas kasvatti muun muassa kouluratsu Don Pedron (Don Primero – Pyrrhus), joka oli ensimmäisiä Suomessa kasvatettuja hevosia, jotka osallistuivat nuorten hevosten MM-kilpailuihin.
Jyrki ja Heljä Laineen tytär Marianna Laine aloitti hevoselämänsä Turun Ratsastajien tallilla. Vuonna 1983 perhe rakennutti oman tallin Ruskoon, ja paikka oli perheellä 30 vuotta, vaikka välillä asuttiin ulkomaillakin.
Marianna Laine kilpaili esteitä kansallisella tasolla. Urheilu-ura jäi taakse 1990-luvulla, kun syntyi ensin tytär Roosa ja sitten kahta vuotta myöhemmin Nelli.
Äiti kertoo, että hän kyllä yritti ohjata tyttäriään erilaisten harrastusten pariin, että voisi olla jotain muutakin kuin ratsastusta.
”Kun tiedettiin lajin rankkuus, vaativuus ja haasteet”, hän toteaa.
Mutta ostettiin tytöille ponikin, kun Nelli oli neljä- ja Roosa kuusivuotias.
Sen jälkeen heillä ei ole ollut hevosetonta jaksoa, ja molemmat tytöt kilpailivat esteillä jo nuorina 140-tasolle asti.
Nellin ykkösratsu oli pitkään Con Pleasure, Roosalla Heljän kasvatti Carlos D (Contender – Don Carlos).

Kesällä 2013 sisarukset lähtivät Saksaan Niclas Aromaan tallille treenaamaan. Nelli palasi kotiin, mutta Roosa jäi sille tielle kahdeksitoista vuodeksi.
Kun hän viime vuonna alkoi miettiä paluuta Suomeen, sillä oli iso vaikutus koko perheen hevossuunnitelmiin. Pajuharjujen hevoset olivat asuneet pitkään Svartvik Stablessa eli Marina Ehrnroothin paikassa, mutta kun esikoinen kertoi paluusuunnitelmistaan, päätettiin hankkia oma paikka.
Kirkkonummelta löytyi sopiva 16 hevosen talli, johon kuuluu muun muassa maneesi, iso kenttä ja hyvät laitumet. Talli tuli heti täyteen, ja nyt siellä asuvat perheen omat hevoset, Roosan koulutettavat ratsut ja muutamia yksityishevosia, jotka ovat aktiivinen osa valmentautumistiimiä. Ulkokarsinoita olisi neljä, mutta ne yritetään pitää täynnä tavaraa, ettei niihin tulisi otettua hevosia.
”Hepat pitää hoitaa joka päivä.”
Roosa opiskeli aikanaan ammattikorkeakoulussa tradenomiksi, mutta niitä töitä hän ei ole tehnyt koskaan. Hän vähättelee myös omaa kilpailukokemustaan ja kertoo olevansa 120-tason ratsastaja, vaikka on hypännyt 140-luokkiakin.
”Mulle kilpaileminen ei ole koskaan ollut se juttu. On kiva tehdä hevosten kanssa, treenata ja tehdä nuoria. Nelli on kilparatsastaja, minä tykkään hinkata kotona yksityiskohtia”, Roosa kuvaa.
Käy hän silti kilpailuissakin, eikä jännitä niitä, mutta hän vain ei koe itseään miksikään rämäpäiseksi ja voitonnälkäiseksi kilpailijaksi. Helsinki Horse Show’ssa hänet saatetaan nähdä nuorten hevosten luokassa ehkä useammallakin hevosella.
Roosa kertoo viihtyneensä Aromailla hyvin, sillä tekemistä riitti ja oppia sai. Mutta mukavaa on ollut myös palata koti-Suomeen.
”Aika samaa talliarkea se on riippumatta maasta. Hepat pitää hoitaa joka päivä”, hän hymyilee.
Suuri tavoitteita hän ei ole asettanut.
”Pyörittää tätä tallia, koulutella heppoja ja käydä Nellin kanssa kisoissa.”
Nelli taas valitsi lukiovuosien jälkeen hieman toisen tien. Hän ei halunnut aivan kokonaan upota hevosmaailmaan, vaan hän lähti opiskelemaan liiketaloutta ja markkinointia.
Nyt hän työskentelee S-Ryhmällä Prisman markkinoinnissa, ja sen ohella hän haluaa ratsastaa ja kilpailla niin paljon kuin mahdollista ja niin korkealla tasolla kuin mahdollista.
Tämä talvikausi alkoi hienosti hallisarjan voitolla, ja seuraavaksi edessä ovat yhden tähden luokat Helsinki International Horse Show’ssa.
Isommalla linjalla ratsuna on hallisarjan voittanut Cascada, 11-vuotias oldenburg, joka löydettiin aikanaan Saksasta kolmen naisen porukalla ja Niclas Aromaan avustuksella. Kilpahevosta ei kylläkään etsitty, vaan äidille harrasteratsua hänen vanhan hevosensa menehdyttyä.
Yhdessä kokeiltiin monia harrasteratsuksi sopivia vanhempia opetusmestareita, mutta äiti ei oikein lämmennyt. Ei, ennen kuin eteen tuli kaunis, kimo Cascada, 7-vuotias varsonut tamma, johon hän ihastui.
Se oli hevoskauppa, joka meni hyvin. Kävi ilmi, että Cascada on sekä tätiratsu, että erittäin hyvä kilpuri vähintään Suomen kansalliselle tasolle. Sillä voi mennä ilman satulaa maastoon, mutta myös hypätä Pohjola-sarjaa.
Yksinkertainen se ei ole, mutta eihän Marianna Lainekaan ole mikään kädetön täti.
”Hänellä on iso persoona ja oma tahto, ja välillä saa kierrellä, että löytyy se yhteinen tahto”, Nelli Pajuharju kuvaa Cascadaa.

Helsinki Horse Show’hun hän lähtee tekemään hyviä ratoja, mutta myös kilpailemaan ruusukkeista, sillä estekorkeus on jo otettu haltuun.
Yhden tähden pientä linjaa Nelli kilpailee Roosan omakasvatilla, Saksassa syntyneellä 7-vuotiaalla Calliélla (i. Casino Grande), jonka emä on perheen täysiverinen kilpatamma Noblesse.
”Yritetään menestyä”, Nelli myhäilee.
Vanhan sanonnan mukaan ratsastajan kasvattamiseksi tarvitaan kolme sukupolvea.
Marianna Laine toteaa, että kyllä kodin taustasta on varmasti ollut ainakin hyötyä.
”Tytöillä on alusta asti monipuolinen kokemus hevosista ja lajista. Ja molemmat oppivat jo nuorena hyvän perusratsastuksen, jonka päälle on ollut myöhemmin hyvä rakentaa lisäosaamista”, hän sanoo.
Myös Nelli on tyytyväinen.
”Oppiihan siinä väkisinkin ja ei, ainakaan ehkä, tee samoja virheitä aina uudelleen! Kyllä tässä lajissa kilometrit vain ovat äärettömän tärkeitä niin hevosten manageroinnissa kun satulassa”, hän summaa.