

Vanhan viisauden mukaan raviurheilu on raadollista. Raviurheilun harrastaja saa roolista riippumatta kohdata koko elämän kirjon.
Oli kyseessä sitten valmentaja, ohjastaja, omistaja tai totoaja, voitot ja tappiot seuraavat toisiaan. Nousut ja laskut voivat olla jyrkkiäkin. Murheen alhosta saatetaan nousta taivaisiin, ja pilvistä tulla syöksykierteellä alas tantereeseen.
Musiikilla on monta tehtävää. Musiikki tarjoaa viihdettä, mutta peilaa myös tuntojamme monella tavalla. Musiikin avulla voimme sanoittaa suurimpia tunteitamme, mutta myös pahimpia kipukohtiamme. Ja tarinat – ne ovat musiikin ydinmehua.
Raviurheilua tai hevosia käsittelevä musiikki ei ole todellisuudesta irrallaan. Musiikista kumpuaa harrastuksen, ammatin tai reippaan vapaa-ajan eri puolia.
Hevosten edesottamuksista ja totomiesten toilailuista on saatu aikaan mehevää ja rehevää folklorea. Aika usein on menty huumori edellä.

Unohtaa ei sovi myöskään ihmisen ja hevosen välistä suhdetta, joka on perinteisesti ollut usein paljon syvempi kuin vain ammatillinen. Joskus savotalla ei ole ollut kaverina kuin suomenhevonen, jolle on kerrottu syvimmät tunnot, ja jonka kanssa on selvitty mahdottomistakin urakoista.
Yksi tunnetuimpia ravibiisejä on Heikki Kinnusen esittämä Iltaravit. Kinnunen selostaa Gioachino Rossinin marssin päälle ravilähdön raivokkaalla tyylillä. Sanoitus on humoristinen ja nerokas. Kannattaa muistaa, että tämän teoksen syntyaikaan 1980-luvun alussa ravilähtöjen selostus oli Suomessa vielä lapsenkengissä. Ja lähdönhän voitti lopulta ori Eri-Hidaste.
Viime vuonna taivaalliseen totojoukkoon siirtynyt Jaakko Teppo oli mestarillinen kuplettien väsääjä. Letkeän lännenkompin päälle rakennetussa Ravimatkassa surullisen hahmon ritari matkaa Mossella iltaraveihin. Tehhään kunnon toto, vaikka köyhä meil on koto. Tepon muistakin viisuista tuttu Römppäis-Veikko on kertonut varmat vihjeet, ja tipsihevosta ohjastaa Toivo Ryynänen.
Takasuoralla Ryynäsen hevoselle tulee väsy, ja vihjaaja katoaa väkijoukkoon. Unelmat lohileivistä ja Mossen vaihdosta Mersuun siirtyvät ensi viikolle seuraaviin iltaraveihin.
”Mossen vaihan mersuun, laitan leivän piälle lohta, Römppäis-Veikon varmat jos pitäsivät vuan.”
Astetta syvemmälle vie epäonnen pelissä ja rakkaudessa Jukka Virtanen, jonka käännösteksti Eino Grönin tulkitsemassa, alunperin argentiinalaisessa tangossa Kuoleman Paikka on hienovarainen ja monimerkityksellinen.
Virtanen kuvaa ravihevoselle vaativaa juoksupaikkaa johtavan rinnalla kohtalokkaasti. Kuolemanpaikan rinnastaminen kauniin naisen keimailuun on elävä esimerkki siitä, millainen sanataituri raviurheilua ahkerasti seurannut Virtanen oli.
Pertti ”Pete” Puikkonen tunnetaan ravipiireissä armoitettuna laulumiehenä. Mikkelin mies on kerran jos toisenkin heläyttänyt kauniilla vibratollaan ravikansan tunnot kattoon voittajaringistä käsin.
1980-luvun alussa Puikkonen levytti kappaleen Nelijalkainen Ystäväni, jonka lyriikasta vastasi hiljattain menehtynyt sanoittajalegenda Chrisse Johansson. Kappaleessa tunnelmoidaan, miten hevosta valmennetaan, hoidetaan ja ruokitaan. Lisäksi sille puhutaan kuin lapselle.
Kauniin ja ammattimaisesti soitetun kappaleen ainoa kauneusvirhe on laulun liiallinen kaiutus. Kyseessä on joka tapauksessa paljon sentimentaalisempi tapaus kuin M.A. Nummisen Suomen armeijan sisäpalvelusohjesäännöstä johdettu klassikko Jenkka Hevosen Puhdistamisesta.
Todellisesta klassikosta on kyse myös Hortto Kaalon 1973 julkaisemassa, samannimisen pitkäsoiton nimikappaleessa Kättä Päälle Ja Käsirahaa. Kappale kertoo Arvo-tinurista, joka kavereille taitonsa todistaakseen menee Mikkeliin markkinoille, ja ostaa sieltä hieman muotopuolen ravuritamman.
Laulun tarinassa Arvo menestyy, sillä tamma voittaa heti Suonenjoella starttinsa hitaampien aikasarjassa. Epäilijöiden hymyt hyytyivät, kun kappaleen sankari paljastui synnynnäiseksi hevosmieheksi. Kättä Päälle Ja Käsirahaa on ehdotonta romanimusiikin kermaa.
Kenties kaikkein koskettavin jaloa luontokappaletta käsittelevä kappale on country-yhtye Huojuvan Ladon Suomenhevonen, jossa käydään läpi kansallisen aarteemme korvaamattomuutta kansamme paikoin karulla taipaleella.
Pääsipä kappaleen päätössäkeistö esille myös Oulun Kuninkuusravien seremonioissa elokuun alussa. Ja aivan ansiosta.
”Kun kerran minä erkanen täältä, tämän maantien päältä, elämäni talvitien liukkaalta jäältä - haudatkaa mut hevoiseni viereen.”