Katja Karjalaisen viidennet paralympialaiset – ”Jokaisen hevosen kanssa meidän yhteinen kieli on ollut erilainen, mutta jokainen hevonen on halunnut oppia sen”

Katja Karjalainen on ehtinyt pitkän uransa aikana voittaa paralympia-, MM-, EM- ja PM-mitaleita, SM-mitaleista puhumattakaan. Paralympialaisissa hän on aina ollut seitsemän parhaan joukossa. Pariisiin hän lähtee silti ilman ennakko-odotuksia. Vapaaohjelmafinaaliin kahdeksan parhaan joukkoon tekisi mieli, mutta siinä voi olla tekeminen. Kesäkuun kilpailut Keski-Euroopassa olivat enemmän opettavaisia kuin voitokkaita.

”Ne radat piti tehdä, niistä oppi. Jos menetän oman tasapainoni, hevonen tilttaa. Esimerkiksi pysähdykset eivät olleet tasan, mutta se johtui kropastani. Hevonen pysähtyy tasan, jos vain lantioni on suorassa. Hevosen laatu kyllä riittää finaaliin”, Karjalainen kertoo.

Vammattoman ihmisen on mahdotonta kuvitellakaan, millaista kilparatsastus Karjalaiselle on. Hän sairastui 25-vuotiaana vakavaan verisuonitulehdukseen, joka muutti hänen toimintakykyään valtavasti.

Kun Karjalainen ratsastaa Pariisissa, Versailles'n huikean puistomaiseman sijasta hän näkee vain sumeasti hiekkaa. Kouluradalla hän suunnistaa laskien askeleita ja kuunnellen avustajansa huutamia kirjaimia.

Toimintapuutteita on jokaisessa neljässä raajassa, ja oikealla puolella kehoa on vain pintatunto, joten hän ei tunne siltä puolelta lantiotaan, eikä hän tiedä, missä asennossa oikea käsi tai jalka ovat. Aiemmilla hevosillaan hän on pitänyt oikeaa kättä satulassa niin kutsutussa kauhukahvassa. Nyt hän on opetellut ratsastamaan ilman sitä, että käteen ja sen myötä hevosen ylälinjaan saadaan lisää liikettä.

”Oikealla kädelläni on oma elämä, eikä se aina pysy hevosen rytmissä. Onneksi en vedä sillä”, Karjalainen huokaa.

Katja Karjalainen ja Kameo. Uransa alussa Karjalainen kilpaili luokissa, joissa mennään käyntiä ja ravia, mutta vuonna 2015 toimintakyvyn laskettua hänet siirrettiin luokkiin, joissa mennään vain käyntiä.  Kuva: Sonja Holma / SRL

Karjalainen on omistanut aiemmat paralympiahevosensa itse, mutta Kameon omistaa kouluratsastaja Sara Maattola-Lindholm. Ratsastuksessa ruuna toimii niin, että se ei välitä Karjalaisen heikosti ja epäsymmetrisesti toimivista jaloista, mutta se reagoi hänen istuinluidensa liikkeisiin. Vasemman puolen istuinluulla vaikuttamista Karjalainen kertoo harjoitelleensa koko kevään.

Kaikki hevoset ovat erilaisia, mutta etenkin pararatsastajien ja hevosten välillä kommunikaation löytäminen on mutkikas tehtävä.

”Jokaisen hevosen kanssa meidän yhteinen kieli on ollut erilainen, mutta jokainen hevonen on halunnut oppia sen. Hevoset ovat ihania”, Karjalainen sanoo.

”Ne selkeästi haluavat tehdä sen. Kun olen kentän laidalla odottamassa, kun ratsastaja verryttelee laukkaa hevosellani, hevoset pysähtyvät kohdalleni, että nyt laitetaan äiti selkään.”

Karjalaisella on lupa käyttää monia eri apuvälineitä kilpailuissa. Aikanaan tammalla Rosie oli kankisuitsitus deltaohjalla, ja Dr Doolittlellä hän ratsasti raipat molemmissa käsissä. Kameolla on pärjättävä vähemmällä. Ruunalla on nivelsuitsitus eikä Karjalaisella ole yhtäkään raippaa, koska Kameo yhdistää raipan kosketuksen kokoamiseen ja ryhdistäytymiseen, ei esimerkiksi askeleen pidentämiseen.

Kameon selkään istumista helpotti se, että Karjalainen osti aiemman ratsunsa Dr Doolittlen Maattola-Lindholmilta, joka on kouluttanut Kameonkin. Hevonen toimi tutulla tyylillä.

”Kamu on hyvin ystävällinen ja yhteistyöhaluinen, kaikkien kaveri”, Karjalainen kuvaa.

Hevosen pieni koko toi haasteita, ja jonkin aikaa kesti, ennen kuin ruuna ymmärsi, että Karjalaisen kanssa ei koskaan ravata. Yhteistä treeniä on tehty noin vuoden ajan kolmisen kertaa viikossa, yhtä ratsastajan leikkaustaukoa lukuun ottamatta. Lisäksi Karjalainen on harjoitellut simulaattorilla ja ratsastanut muita hevosia.

Versailles’n ympäristöä ruunan ei uskota säikkyvän, mutta sen suhtautuminen isoon yleisömäärään jää nähtäväksi.

”Se on kuin arka pikkupoika, joka haluaa pitää kädestä kiinni. Kyse on siitä, kuinka paljon se luottaa minuun, ja kuinka paljon minä luotan siihen”, Karjalainen sanoo.

Ratsastus on Katja Karjalaisen lapsuuden harrastus, johon hän palasi vammautumisensa jälkeen.  Kuva: Harri Kapustamäki, Paralympiakomitea KIHU

Kilpailemisen lopettamista Karjalainen on miettinyt useaan kertaan, ja välillä hän on jo ilmoittanutkin lopettavansa, mutta aina palo lajiin on vienyt voiton.

Kolme vuotta sitten Tokion paralympialaisten jälkeen hän jätti ratsunsa Dr Doolittlen Keski-Eurooppaan eläkepäiville.

Uutta hevosta hän ei enää hankkinut, mutta kilpaileminen jatkui, kun Karjalainen sai käyttöönsä jopa kolme hienoa hevosta. Ratsastajainliiton valmennusjohto päätti, että niistä Pariisiin lähtee Kameo.

Juuri nyt ruuna on paralympiamatkallaan Saksan kohdalla. Karjalainen lentää kilpailupaikalle 30.8., ja ensimmäinen startti on 3.9. Odotellessaan Karjalainen treenaa muun muassa altaassa ja ratsastussimulaattorilla.

Viidensiin paralympialaisiinsa hän lähtee ilolla ja onnella, nauttimaan vielä kerran uudesta paikasta ja ilmapiiristä Hongkongin, Lontoon, Rion ja Tokion jälkeen.

Omaa uraansa hän miettii uudelleen Pariisin jälkeen. Hän sanoo, että Los Angelesiin hän ei jatka missään tapauksessa, mutta ehkä jotain kuitenkin.

”Mutta en usko jatkavani ratsastamista harrastuksena jollain takapihalla. Minulla on niin voimakas kilpailuvietti, että en osaa olla ilman tavoitetta. Lajiin on tullut paljon uusia ratsastajia, nyt on heidän vuoronsa”, Karjalainen sanoo.

Sen sijaan Pariisin jälkeen hän saattaa kokeilla nousta taas aviomiehensä Petterin moottoripyörän kyytiin.

”Sitä en ole uskaltanut tehdä, koska muutama vuosi sitten lensin sieltä kyydistä. Mutta ehkä tämän jälkeen”, hän hymyilee.