

Petri Ripatti valmentaa neljää hevosta Mikkelissä sijaitsevassa tallissaan. Hevosista kaksi on perjantaina startissa Kouvolan iltaraveissa.
T5-pelin avauskohteessa on viisi vuotta sitten Ruotsista hankittu kokenut ravuri Get Involved, jonka esityksiä voi kuvata parhaiten yhdellä sanalla tasaisiksi.
”Hevonen tuli nelivuotiaana syksyllä. Vaimo ihastui siihen niin paljon, että osti sen lopulta muilta osakkailta itselleen. Jos en ole tarkkana, meillä voi joskus olla niin, että ukko nukkuu tallissa ja hevonen sisällä”, Ripatti nauraa.
”Get Involved on miellyttävä hevonen, vaikka alkaa olla jo ehtoopuolella. Realistisesti ajettuna se napsii rahasijoja. Viime vuoden voitto tuli, kun juoksu osui täydellisesti kohdalleen. Omalla tasollaan se on hyvin suoritusvarma.”

Tänä syksynä Ripatin löytö Ruotsista oli nelivuotias tamma Budets Asta, joka juoksee perjantaina kolmannen starttinsa uudessa kotimaassaan. Ensimmäisestä startista napsahti kakkossija, mutta toinen lähtö meni pilalle alkulaukan vuoksi.
”Toisella kerralla tarjosin löysiä lähtöhetkellä, niin se vaan hyppäsi. Tämä on vielä opiskelua hevosen tavoista, ja kuinka se kilpailussa toimii. Ei varmaan auta ainakaan keuloja yrittää auton takaa. Yrittää vaan saada jonkun juoksupaikan.”
Ripatti kehuu, että tamma on ollut kaikin puolin hyvä ajaa.
”Se on mennyt jo kolmivuotiaana täyden matkan 13-alkuiseen aikaan. Kyllähän siellä jotain pitää olla sisälläkin.”
Ripatti kertoo kyttäävänsä hevosia Traveran nettihuutokaupasta. Hän kertoo hinnan olevan yleensä ratkaiseva tekijä.
”Yritän löytää hyvää edullisesti. Usein nelivuotiskauden loppupuolella ruotsalaiset alkavat luopua omistaan. Minusta se on vähän aikaista.”
Kun Mikkelin mies laittaa ostohousut jalkaan, hän hankkii ostettavasta hevosesta tiedot niin tarkasti kuin mahdollista.
”Olen tarkkaan katsonut ATG:ltä lämmitykset ja startit. Lämmitykset kertovat melkein enemmän hevosesta, sen käytöksestä ja ravista. Ylipäätään kokonaisuudesta. Tarkkaa työtä on tehtävä, että saa kohtuuhintaan hyvän hevosen.”
”Olen tarkkaan katsonut ATG:ltä lämmitykset ja startit. Lämmitykset kertovat melkein enemmän hevosesta, sen käytöksestä ja ravista.”
Ripatti kiinnittää erityistä huomiota hevosen ravaamiseen ja käytökseen.
”Ikää on sen verran, että hevosen pitää olla toimiva. Huonokäytöksisiä tai kengurumallin hevosia ei enää jaksa. Itsesuojeluvaistoa on tullut liikaa.”
Ripatin valmennuksessa on Ruotsista tuotujen hevosten lisäksi kaksivuotias suomenhevonen Kihiori (Kihisee). Valmentaja kertoo, että varsan emä Pimukka oli hänellä viisivuotiaaksi asti.
”Pimukalla pärjättiin ensin hyvin. Sitten tuli ongelmia, ja niitä ratkottiin vielä muuallakin kuin meillä. Siitä jäi sellainen kuva, että se oli raviltaan ja muussakin suhteessa hyvä.”
Valmentaja kertoo, että Kihiori on ollut ajossa noin vuoden. Ripatti naurahtaa, että tässä vaiheessa ajatukset hevosista ovat yleensä isoja.
”Hevonen on mukava treenattava. Tuntuu, että se ravaa hyvin, eikä ole heti laukkailemassa kaikesta pienestä. Poikani Toni on osaomistaja, ja hän sanoi, että kolmivuotiaana yritetään starttiin ilman muuta. Varsa oli jo laitumelta otettaessa 160-senttinen, eikä ole enää paljoa kasvanut. Se tuli nopeasti mittoihinsa.”
Petri Ripatin poika Toni Ripatti voitti aiemmin tänä syksynä amatööriohjastajien Suomen mestaruuden. Myös toinen poika Jani on hevosalalla.
”Molemmat pojat kengittävät ammatikseen, ja ajavat kilpaa tarjonnan mukaan”, Ripatti päättää.