• Päivän ravit: Oulu ja Boden päällekkäin, Ojanperällä hevonen startissa Pariisissa

    Tänä torstaina Suomessa ravataan, sillä pakkanen pakotti siirtämään maanantaiset Oulun ravit alunperin ravittomalle päivälle. Miinuspuolena on samaan aikaan ravattavat Bodenin ravit. Samana iltana lähiradalla ajettavat ravit laittoivat muutamat suomalaiset ravi-ihmiset puntariin.
    Ville Pohjola voitti viime kaudella Äimäraution ajajaliigan. Torstaina Oulun ravit jäävät ohjastajalta väliin ikävästä syystä.
    Ville Pohjola voitti viime kaudella Äimäraution ajajaliigan. Torstaina Oulun ravit jäävät ohjastajalta väliin ikävästä syystä. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    5.2.202610:00
    Markku Lindström

    Oulussa ajetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan euronelkku, joka sijoittuu yhdeksän lähtöä käsittävien ravien loppuun.

    Päällekkäisyys Bodenin kanssa aiheuttaa hankaluuksia pohjoisen raviammattilaisille, joille Boden on tärkeä kilpailupaikka varsinkin talviaikaan. Hyvissä ajoin hevosensa jättivät Oulusta pois Antti Ala-Rantala, Ari Aatsinki ja Iida Lantto.

    Täysin oma lukunsa on Ville Pohjola, jolla olisi ollut Oulussa ohjastettava ravien jokaisessa lähdössä. Myös Pohjola priorisoi Bodenin ajotehtävänsä, ja matkustaa torstaina Ruotsin puolelle.

    Hannu Torvisen ei pitänyt alunperin ohjastaa Oulussa ollenkaan, mutta Pohjolan jäätyä Äimärautiolta pois Torvinen toimii sijaisohjastajana seitsemässä lähdössä.

    Oulun ravien kansanvarma euronelkussa on hienoon kuntoon noussut Nirvana Newport. Santtu Raitalan ohjastama tamma oli pari viikkoa sitten Seinäjoen voittojuoksussaan vakuuttava.

    Valmentaja Eija Sorvisto kommentoi MT Hevosille, että hevosella oli loppuvuonna veriarvoissa sanomista, jolloin sillä päätettiin pitää treenitauko. Kilpailutauon jälkeisiä otteita ylivieskalainen kuvailee asiallisiksi.

    Oulun ravit alkavat kello 18.00. Euronelkun suhteen gongi kumahtaa kello 19.55.

    Ravipäivä alkaa toki jo ennen Oulun kisoja. TotoTV välittää tunnelmat Pariisin talvimeetingistä jo kello 14.45 alkaen. Studiossa ovat Jari Haanniemi ja Tappi Hoikka. Studiolähetys kestää aina Oulun euronelkun alkuun asti, joten myös Suomen ravit tulevat saamaan varmasti osansa lähetyksessä.

    Vincennesin ravien ensimmäisessä lähdössä on mukana Antti Ojanperän valmentama Goodwin Zet. Damien Bonnen ohjastama ruuna on tänään kovassa seurassa. Lähdön ennakkosuosikkina pidetään Jörgen Westholmin valmentamaa Global Conceptia.

    Kello 14.55 alkava lähtö ajetaan 2100 metrin ryhmäajona. Voittaja saa 26 550 euron ykköspalkinnon.

    Illalla Bodenissa pelillinen mielenkiinto kohdistuu Toto64 peliin, jossa on mojova 171 000 euron jackpot.

    Totuttuun tapaan Ruotsin puolelle matkaa vahva edustus Suomesta. Nimilistan pituus kertoo, miten tärkeä Bodenin rata on Pohjois-Suomen raviurheilulle.

    Toto64-peli alkaa kello 20.30.

    Lisäys klo 10:45: Hannu Torvisen ohjastustehtävät Oulussa.

    Lisää aiheesta
    • Piia Riihuhdan hoitama Ancio voitti viime syksynä Kriteriumin kotiradalla Teivossa.

      Ravit | Kriteriumin sankari palannut talvivalmennukseen - huippukunto rakennetaan Derbyä kohti

      Tilaajalle
    • Credit Express on yksi Holttisen valmennettavista, joka starttaa Jokimaalla tiistaina.

      Ravit | Juuso Holttisen uskomattomat ratatuurit: jokainen valmennettava liikkeelle takarivin uloimmalta radalta

      Tilaajalle
    • Kuvassa Supermackan Matias Salon ja hevosen hoitajan Aada Salon kanssa.

      Ravit | Matias Salo ei voittosummista perusta: ”Vihjemiehet kirjoittaa hevosen vähärahaiseksi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Oulu
    Boden
    Pariisi
    Toto64
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle