
Kouvolan raviradan toiminnanjohtaja Antti Perttunen oli tyytyväinen kaksipäiväisten Kymi GP -ravien antiin. Yleisö löysi hyvin paikan päälle aiemmista vuosista poiketen elokuussa järjestettyyn suurkilpailuun.
Ruotsalaisvieras Don Fanucci Zetin voittamaa Kymi GP.tä oli seuraamassa paikan päällä lähes 2500 katsojaa.
”Ollaan tyytyväisiä yleisömäärään. Päälähdön urheilullinen taso oli oli hyvä, vaikka oltiinkin vähän Ruotsin suurkilpailuiden puristuksessa. Ilman muuta hyvä raviviikonloppu meille”, Antti Perttunen tiivistää ajatuksensa pari vuorokautta ravien jälkeen.
Lauantain ravien oheislähdöt potivat hevospulaa. Evartin voittamassa kylmäveristen lähdössä oli poisjääntien jälkeen mukana ainoastaan neljä hevosta. Kuusivuotiaiden kylmäveristen lähtö meni peruutukseen, eikä lämminveristen ikäluokkalähdöissäkään ollut runsauden pulaa osallistujista.
Antti Perttunen myöntää jälkikäteen sarjasuunnittelussa olleen parantamisen varaa.
”Etenkin ikäluokkalähtöjen osalta tuli vähän päällekkäisyyksiä muiden lähtöjen kanssa. Jälkikäteen ajatellen olisi, pitänyt lisätä muutama sarja lauantaille. Oltaisiin saatu sitä kautta täysipainoisemmat ravit.”

Kymi GP ajettiin tänä vuonna elokuussa, kun kesäkuulle ei tänä vuonna löytynyt sopivaa viikonloppua. Ensi vuonna Kymi GP palaa tavanomaiselle paikalleen kesäkuun puoleen väliin. Elitloppetista tulee kolmen viikon väli Kouvolaan. Tapahtuma jatkaa kaksipäiväisenä.
”Kyllä meidän paikka on kesäkuun puolessa välissä. Ollaan kuitenkin ajettu siinä jo vuosia. Kymi GP on tarkoitus ajaa ensi vuonnakin kaksipäiväisenä. Perjantaille on selkeä tilaus. Tarjotaan tavallisillekin harrastajille kilpailumahdollisuuksia.”
Kymi GP kuuluu tällä kaudella ainoana suomalaisena suurkilpailuna UET Elite Circuit - kilpailusarjaan. Toiminnanjohtajan mukaan Kymi GP tullaan hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan osa kilpailusarjaa ensi vuonnakin. Tänä vuonna Kymi GP:n voittaja palkittiin 85 000 eurolla.
”Haluamme olla ensi vuonnakin osa UET Elite Circuitia. Muuten ensi vuoden suunnitelmat ovat tietysti vielä ihan auki. Tavoitteena olisi pitää ykköspalkinto tämän vuode tasolla. Se houkuttelee hyviä hevosia ulkomailta.”
Aiemmin Kouvola tarjosi ulkomaisille osallistujille lentokuljetuksen. Kahtena viime vuonna osallistujia ei ole enää lennätetty Kouvolaan. Antti Perttusen mukaan lentokuljetus on liian suuri kuluerä tapahtumalle.
”Ollaan saatu ilman lentokuljetustakin todella hyvätasoinen pääkilpailu. Tarkoituksena jatkaa samalla konseptilla ensi vuonnakin.”

Toiminnanjohtaja ei lähde arvioimaan tarkemmin Kymi GP -tapahtuman taloudellista tulosta. Hän on kuitenkin tyytyväinen ravintola, pääsylippu- ja yhteistyökumppanimyyntiin.
”Paljon on vielä laskuja tulematta tapahtuman osalta. Mutta tulopuoli kestää oikein hyvin vertailun viime vuoteen. Kymi GP on kuitenkin meidän tärkein tulonlähde ravien osalta. Arkiraveilla on vaikea saada aikaiseksi järjellistä taloudellista tulosta”, Antti Perttunen painottaa.
Elokuu on ollut hyvin hektinen kuukausi Kouvolan raviradalla. Kymi GP -ravien lisäksi raviradalla järjestettiin reilu viikko sitten koiranäyttely. Muutama päivä ennen koiranäyttelyä Karjalan prikaati järjesti valatilaisuuden radalla heinäkuun alussa aloittaneelle saapumiserälle.
Tulevana lauantaina on vuorostaan ohjelmassa Hybrid Race Kouvola-tapahtuma. Voima- ja kestävyysurheilun yhdistävä tapahtuma on Antti Perttusen mukaan hyvä lisä raviradan tarjontaan.
”Kyllähän elokuu on mennyt kuin siivillä. Mutta hyvä, että saadaan vuokrattua radan tiloja muuhunkin toimintaan”, Antti Perttunen päättää.