• Kuningas palaa radalle – V.G. Voitto ja Cimallus Suurosen valtit Killerillä

    Killerin Kimara antaa osviittaa V.G. Voiton loppukaudelle, myös Cimalluksen uran seuraavat stepit aika lailla selvillä.
    Tilaajalle
    Ari Moilasen ohjastama V.G. Voitto voitti Oulun Kuninkuusraveissa toisen perättäisen ravikuninkuuden.
    Ari Moilasen ohjastama V.G. Voitto voitti Oulun Kuninkuusraveissa toisen perättäisen ravikuninkuuden. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    30.8.202507:30
    Kaj Närhinen

    Hallitseva ravikuningas V.G. Voitto starttaa ensimmäistä kertaa Oulun kuninkuusravien jälkeen. Seppo Suurosen valmennettava on mukana Killerin lauantain T75-pelin avaavassa Killerin Kimarassa.

    Ari Moilasen tuttuun tapaan ohjastama ori nousee lähdön suosikiksi. Valmentaja painottaa hevosen tulevan normaalitreenistä Jyväskylän starttiin.

    ”Lähtö on tasokas, vaikka osallistujia on vain seitsemän. Kyllä V.G. Voiton pitää ravata, että se riittää Prolle ja kumppaneille. Ori on palautunut oikein hyvin Oulun kilpailuista”, aloittaa Seppo Suuronen.

    Loppukauden päätavoite Grönfors Training Oy:n omistamalla V.G. Voitolla on Turussa lokakuun ensimmäinen lauantai ravattava kylmäveristen PM-lähtö. Kahdeksanvuotias ori voitti 30 000 euron ykköspalkinnolla ajettavan lähdön viime vuonna.

    ”Tai ei kai se tavoite ole, mutta mielellään ajetaan vielä Killerin jälkeen kilpaa, jos hevonen on kunnossa. Eli ei kautta ole tarkoitus päättää vielä Jyväskylään. Tottakai Turun hyvä ykköspalkinto kiinnostaa meitä.”

    Seppo Suurosen valmennettavat ovat ansainneet tällä kaudella jo lähes 500 000 euroa.
    Seppo Suurosen valmennettavat ovat ansainneet tällä kaudella jo lähes 500 000 euroa. Kuva: Elina Paavola

    V.G. Voiton lisäksi juvalaisvalmentajan tallista Killerillä on mukana Cimallus (Välähdys). Marko Häkkilän omistama viisivuotisikäluokan ykköstamma on mukana T75-pelin viidentenä kohteena ravattavassa Suomenhevosten Derbyssä.

    Henri Bollströmin vakio-ohjastettava sijoittui toiseksi Weikon voittamassa karsinnassa. Oulun Kuninkuusraveissa Cimallus voitti Pikkukuningattaren. Varsakunkun finaalissa St Michel -sunnuntaina kotiin tuomisina oli hopeatila Carun jälkeen.

    Derbyn finaalissa Suuronen ei odota suojattinsa taistelevan kirkkaimmista mitaleista.

    ”Hyvähän se on ollut koko kauden ajan. Mutta oreja ja ruunia vastaan ajettaessa ihan kärkipään sijoitus tuntuu kovalle tavoitteelle.”

    Valioperiyttäjä Cordiitasta (Cameron) olevan Cimalluksen kilpaura päättyy ainakin toistaiseksi lähiaikoina. Urallaan jo lähemmäs 90 000 euroa ansainnut Cimallus on kantavana Parvelan Retusta. Ravikilpailusääntöjen mukaan Cimalluksella ehtii vielä ajamaan Villinmiehen Tammakilpailun karsinnat ja mahdollisen finaalin.

    ”Jos vain päästään karsinnoista finaaliin, päättyy Cimalluksen kausi ja urakin ainakin vähäksi aikaa finaalin.”

    Cimallus on viisivuotisikäluokan ykköstamma.
    Cimallus on viisivuotisikäluokan ykköstamma. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tänä vuonna valioajan 24,4-ennätyksellään alittanut Cimallus olisi mielenkiintoinen lisä avoimiin tammalähtöihin. Kaksi vuotta vanhempi sisar Jockas Rita (Jokivarren Kunkku) voitti Oulun Kuninkuusraveissa heti ensi yrittämällä kuningatartittelin.

    Seppo Suuronen ei spekuloi kasvattamansa tamman mahdollisesta kilpauran jatkumisesta.

    ”Se on omistajan päätettävissä. Emme ole lainkaan puhuneet mahdollisesta radoille paluusta. Toivotaan menestystä syksyn starteissa. Sen jälkeen toivotaan kaiken menevän sujuvasti varsomisen kanssa. Ne ovat kuitenkin lähiajan tärkeimmät asiat Cimalluksen osalta.”

    Lisää aiheesta
    • Hannu Torvisen ajama Weikko lipui eleettömään voittoon. Cimallus oli keulasta hyvä kakkonen.

      Ravit | Suosikit suvereeneja Derbyn karsinnoissa

      Tilaajalle
    • Ravikuninkaalla oli viime vuodelta tuttu hovi. Vasemmalla Alexandra Grönfors-Jurvelin, hevosen vieressä hoitaja Kaisa Tamminen ja valmentaja Seppo Suuronen ja oikealla Daniel Grönfors.

      Ravit | V.G. Voitto piti ravivaltakunnan ojennuksessa – Seppo Suuronen historiankirjoihin

      Tilaajalle
    • Emilia ja Pekka Lillbacka juhlimassa Weikon Pikkunkun voittoa Oulun Kuninkuusraveissa. Hannu Torvinen ohjasti oria ensimmäistä kertaa. Armi Mattinen (oik.) vastasi hevosen hyvinvoinnista Suomen kilpailumatkalla.

      Ravit | Pekka Lillbacka raviuransa hienoimman hetken edessä: ”Oman kasvatin kanssa Derby-finaali on aivan eri tunnetasolla”

      Tilaajalle
    • Mailin osamatka oli kuninkuuskisan käännekohta. Ari Moilanen kiidätti V.G. Voiton ykköseksi ja johtoon myös kokonaiskisassa.

      Ravit | Jukka Grönfors hötkyili kotikatsomossa enemmän kuin V.G. Voitto kuninkuusjahdissa

      Tilaajalle
    • Jockas Ritan aloitus kuninkuusravitasolla oli häikäisevä.

      Ravit | Jockas Rita ansaitsee kehuista ehkä suurimman: sitä voi verrata jopa Vekkuliinaan

      Tilaajalle
    • Ravit | Camppari on sukunsa veroinen suurlupaus

      Tilaajalle
    • Henri Bollström sai loppumetreillä tyylitellä Carun rattailla. Voitosta maksettiin komeasti 25000 euroa.

      Ravit | Siitosori ja siitostamma taistelivat – Caru tuli ohi, vaikka Cimallus teki ravihistoriaa

      Tilaajalle
    • Cordiitta ansaitsi jo viisivuotiaana päättyneellä urallaan lähes 70 000 euroa ja juoksi ennätyksen 22.8a. Kuvassa tamma neljävuotiskeväänä Pekka Vilpposen ohjastamana Kuopiossa.

      Hevoskasvatus | Cordiitta oli kilparadalla jättiläinen ja siitoksessa vielä suurempi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    V.G. Voitto
    Cimallus
    raviurheilu
    Killerin Kimara
    Seppo Suuronen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle