

Reijo Liljendahl on managerina hevoshankinnoissa myös ruotsalaismiljardööri Lennart Ågrenille, miehelle muun muassa Svea Ekonomi -rahoitusfirman takana ja samoin muutamille muille USA:n puolen asiakkaille. Hambletonian Oaksin 2023 kanuunakirillä valloittaneessa Heaven Hanoverissa (Father Patrick) Liljendahlin suomalaiset, ruotsalaiset ja amerikkalaiset asiakkaat yhdistyvät todella klassisen Pohjois-Amerikan arvokisan voittajakimpaksi.
”Hassua oli, että me olimme Esa Pehkosen ja Lennart Ågrenin kanssa lauantaina paikalla The Meadowlandsissa, mutta Amerikassa asuvat Heights Stablen väki ja Rick Wahlstedt eivät”, kotitallin töihin Ruotsiin USA:sta jo ennättänyt Liljendahl naurahtaa.
AMG Stablen ja osittain saman joukkueen kolmevuotias Air Power (Muscle Hill) oli kesän mittaan suosikkeja avoimeen The Hambletonianiin. Ågrenin SRF Stable ei ole osakkaana tuossa oriissa. Pidettyään keväällä hallussaan muun muassa ikäluokan kauden kärkiaikaa 09,0, Air Power oli rankingien kärkinimiä.
Hambon karsinta reilu viikko sitten oli kuitenkin iso pettymys: ravi ei sujunut ja loppusuoralla tuli laukka. AMG Stable ja Liljendahl ovat jahdanneet The Hambletoniania tosissaan vuodesta 2017 usealla kovalla hevosella.

Vaikka unelma Hambosta jäi vieläkin toteutumatta, oli AMG:n ja Liljendahlin muidenkin yhteistyökumppaneiden viikonloppu USA:n itärannikolla huikeaa menestystä. Heaven Hanover vei Hambletonian Oaksin 250 000 taalan palkinnon ja asiaan liittyvän kunnian hyökyaallon lailla. Toinen Liljendahlin varsana valitsema Marcus Melanderin valmennettava Secret Volo oli Oaksin neljäs. Tässä tammassa Pehkonen ja Vörlin eivät ole osakkaina.
Perjantaina Saratogassa saman tiimin kaksivuotias ori Wild Ticket (Chapter Seven) puolestaan vei New York Sire Stakesin kaksivuotiaille oreille 37 250 dollarin ykköspalkinnon kilometriajalla 12,8. Eroa seuraavaan oli kahdeksan hevosenmittaa. SRF Stable puolestaan ei ole tämän oriin osakkaana.
”Oli lopulta huimaa menoa, vaikka Air Power oli tosi harmittava”, Liljendahl myöntää.
”Hamboa edeltäneessä startissa Air Power polki kengän pois yhdestä kaviosta, ja kaviosta irtosi turhan iso pala. Sitä yritettiin rakentaa hyväksi Hamboon, mutta tästä johtui se, ettei ravi nyt pelittänyt. Kavio kasvaa uudestaan, ja syksyn Kentucky Futurity ja Breeders Crown, ehkä jo Earl Beal 19. elokuuta Pocono Downsissa ovat oriille mahdollisia.”
Oaks on tietysti Liljendahlin joukkueen onnistumisten helmi, vaikka paljon muutakin on saavutettu. Muun muassa Temporal Hanover (Walner) taisteli viime vuoden Hambletonianin voitosta kalkkiviivoille asti ollen kolmas.
”Oaks tuntui makealta, todellakin. Tammalla on ollut puolen mailin radoilla epäonnea. Siellä lähtöpaikat ja juoksunkulut ratkaisevat vielä enemmän, eikä meillä ole ollut oikein tuuria. Siksikin tuo lauantai oli ansaittu. Minulla oli odotuksia, koska kävin treenaamassa tammaa viikolla ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä ja iloiselta.”

”Se oli myös makea revanssi meille yhdessä ohjastaja Tim Tetrickin kanssa, sillä hän ohjasti AMG Stablen ja minun yhteistyön ensimmäistä huippua Long Tomia Hambletonianissa 2017. Timiä harmitti vieläkin tapaus. Long Tom tuli karsinnan loppusuoralle voimissaan ja selvässä johdossa, mutta se laukkasi, koska vesiauton jäljet kääntyivät juuri siinä kohtaa poikittain radan yli tallialuetta kohti. Tetrick sanoi, että siinä paloi voitto ja koko finaalinkin voitto; niin hyvältä ori tuntui.”
Long Tomista (Muscle Hill) on tullut myöhemmin nouseva siitosori, vaikka se ei saanut saumaa suurimmissa siittoloissa. Seuraava menestystarina AMG Stablella on Long Tomin pikkuveli In Range (Bar Hopping), joka menestyi ikäluokkalähdöissä, mutta putosi yllättäen Hambon finaalista 2021. Myös In Range vaikuttaa siitosoriina USA:ssa. Temporal Hanover pääsi vuotta myöhemmin jo lähelle, on siitosori sekin, ja nyt siis Heaven Hanover vei Oaksin.
”Osumisprosentti on ollut hyvä meidän valitsemissamme varsoissa. Siinä on takana kovaa työtä. Hevoset on katsottu tosi tarkkaan ja tutkittu taustat röntgenkuvia myöten. Lisäksi tarvitaan vielä tuuria.”
”Projekti jatkuu taas syksyn huutokaupoissa. Air Power ja Heaven Hanover siirtynevät hyvin todennäköisesti siitokseen kauden jälkeen. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta hyvin todennäköistä se on, tavalla tai toisella. Myymällä, pitämällä itse, syndikoimalla tai jollain kuviolla: se nähdään sitten.”
”Kaikki on mahdollista, mutta kyllä nuo ovat jäämässä Amerikkaan.”
Reijo Liljendahl on suomalaissyntyinen ravivalmentaja, joka on vaikuttanut 40 vuotta Ruotsissa. Hänen tallissaankin on nähty huippuhevosia, aiemmin muun muassa Liljendahlin SRF Stablelle Italian huutokaupasta valitsema Admiral AS (Ready Cash). Se oli 360 000 euron hinnallaan Italian kaikkien aikojen kallein huutokauppavarsa.
Tällä hetkellä Liljendahl valmentaa muun muassa AMG Stablen nelivuotiasta ruunaa Tom’s Got Driveä, joka on Long Tomin poika. Miksei hän valmentaisi tulevaisuudessa näitä Amerikan nuoria huippujakin?
”Kaikki on mahdollista, mutta kyllä nuo ovat jäämässä Amerikkaan. Itsekin toivon sitä parhaana vaihtoehtona. Siitokseen ne kuuluvat, mutta kilpaillaan vielä. Suurkilpailukausihan on USA:ssa vasta puolivälissä.”