

Suomalaiset hevosihmiset ovat viime vuosien aikana saaneet tottua poliisin erilaisiin tulkintoihin eläinten kuljettamiseen vaadittavista luvista. Eniten hämmennystä on aiheuttanut tulkinta kaupallisista eläinkuljetuksista.
Yksi vaihteleviin tulkintoihin törmänneistä raviurheilijoista on Taipalsaarella Etelä-Karjalassa kuutta hevosta harrastuksekseen valmentava Jyrki Jauhiainen. Hän sai viime vuonna kaksi täysin erilaista tulkintaa kuljetusvaatimuksista.
Jauhiaisen hevoskuljetus tarkastettiin Mikkelissä reilu vuosi sitten toukokuussa ravien yhteydessä tehdyssä eläinkuljetustarkastuksessa. Vaikka valtaosa Jauhiaisen hevosista on hänen yhtiönsä nimissä, ei hän poliisin tulkinnan mukaan tarvinnut eläinkuljetuslupaa.
Vain neljä kuukautta myöhemmin syyskuussa Jauhiaisen hevoskuljetus tarkastettiin Lahden ravien yhteydessä tehdyssä tarkastuksessa. Tuolloin poliisien kanta oli, että Jauhiainen olisi tarvinnut luvan kaupallisia eläinkuljetuslupia varten.
”Koska hevoset olivat yhtiöni nimissä, olisin eläinkuljetuksiin erikoistuneen poliisin mukaan vaatinut luvan niiden kuljettamiseen. Sainkin poliisin rangaistusvaatimuksen mukaisen sakon syyttäjältä”, Jyrki Jauhiainen kertoo.

Jauhiainen kuitenkin valitti sakosta Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen. Valituksen perusteena Jauhiaisella oli Mikkelin eläinkuljetustarkastuksessa tehdyn tulkinnan lisäksi veroviranomaisen päätös vuodelta 2023.
”Verottaja teki tuolloin verotarkastuksen yritykseeni. Yritykseni hevostoiminta oli verottajan mukaan harrastustoimintaa, eikä siitä aiheutuneita kuluja saanut vähentää verotuksessa. Juuri tämän takia en saanut Mikkelissä keväällä 2024 sakkoa puuttuvasta eläinkuljetusluvasta.”
Jyrki Jauhiainen sai tällä viikolla Päijät-Hämeen käräjäoikeudelta päätöksen, jonka mukaan se on hyväksynyt Jauhiaisen sakostaan tekemän valituksen.
Koska asiaa käsitellyt apulaissyyttäjä ei vastustanut Jauhiaisen valitusta, asiaa ei käsitelty käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vaan se ratkaistiin kirjallisena menettelynä.
Jyrki Jauhiainen ei ollut yllättynyt valituksensa läpimenosta. Hänen mukaansa verottajan päätös toiminnan harrastusluonteisuudesta sekä Mikkelissä tehdyn tarkastuksen yhteydessä tehty poliisin tulkinta olivat vahvoja argumentteja sakon perumiseen.
Valituksesta ei aiheutunut Jauhiaiselle juurikaan kuluja.
”Sain tutulta lakiasiantuntijalta apua valituksen muotoilemiseen. Minulle oli itsestään selvää valittaa sakosta”, hän painottaa.
Jauhiainen toivoo viranomaisilta jatkossa selkeämpiä rajanvetoja eläinkuljetusten vaatimuksista.
”Syyttäjäkin kirjoitti käräjäoikeudelle antamassaan vastauksessa, että eläinten kuljetuksesta annettu laki ja eläinkuljetusasetus eivät määrittele tarkasti sitä, mikä on kaupallista kuljettamista.”
Jauhiainen toivoo Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätöksen osaltaan auttavan selkiyttämään käytäntöä kaupallisista eläinkuljetuksista. Jauhiainen lähetti käräjäoikeuden päätöksen sekä syyttäjän lausunnon asiasta raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpäälle.
”Toivon Hippoksen olevan yhteydessä eläinkuljetuksista vastuussa olevaan viranomaiseen Ruokavirastoon.”
Jyrki Jauhiainen on paitsi varsin tunnettu raviurheilija, myös pitkäaikainen ravivaikuttaja. Jauhiainen on aiemmin toiminut muun muassa Suomen Hippoksen hallituksen jäsenenä sekä Lappeenrannan raviradan puheenjohtajana.