• Hevosen osallistumisoikeuden puute esti Anna-Julia Kontion maailmancup-startin, mutta ei pilannut viikonloppua

    Esteratsastaja Anna-Julia Kontio ratsasti Belgian Mechelenissä viiden tähden tasolla kolme starttia ja otti niistä kolme sijoitusta.
    Tilaajalle
    Anna-Julia Kontio olisi saanut osallistua maailmancupiin kuvan Jay Jay van de Mottelhoevella, mutta ei Cayadinalla, jolla kisaan aikoi.
    Anna-Julia Kontio olisi saanut osallistua maailmancupiin kuvan Jay Jay van de Mottelhoevella, mutta ei Cayadinalla, jolla kisaan aikoi. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    30.12.202516:45
    Miia Lahtinen

    Anna-Julia Kontion alkuperäinen tarkoitus oli hypätä Belgiassa myös maailmancupin osakilpailu. Suunnitelma kuitenkin peruuntui, kun järjestäjät ilmoittivat sunnuntaina, että hänen Cayadina-ratsullaan ei ole tarvittavia kvaaleja maanantain grand prix -luokkaan eikä tiistaina hypättävään maailmancupin osakilpailuun.

    Kvaaleilla tarkoitetaan alemmilta tasoilta kerättyjä kilpailusuorituksia, jotka oikeuttavat osallistumaan seuraavan tason luokkiin. GP-luokkaan ja maailmancupiin olisi tarvittu yksi korkeintaan neljän virhepisteen rata 150-luokasta.

    Kontio kertoo, että hän ei itse ollut huomannut säännön muuttumista, sillä aiemmin kvaalit olivat ratsastajakohtaisia.

    Kontio hyppäsi Cayadinalla joulukuun alussa Espanjassa ensimmäisen kerran maailmancupin osakilpailun, mutta silloin hän osallistui myös samassa kilpailussa järjestettyyn kvaaliluokkaan saaden siitä osallistumisoikeuden.

    Kontio kertoo, että tieto isoimpien luokkien jäämisestä väliin harmitti ensin, mutta nyt kun Mechelenin kilpailu on takana, hän on tyytyväinen.

    ”Sääntö on sääntö, ja kaikki kääntyi parhain päin. Hevoselle tämä oli oikein hyvä näin”, Kontio summaa.

    Cayadina hyppäsi sunnuntaina 140-luokan puhtaasti ja oli sijalla 7. Maanantaina Jay Jay van de Mottelhoeve jatkoi menestysputkeaan sijoittumalla 145-aikaluokassa sijalle 6. Tiistaina Cayadina hyppäsi 150-luokan tuloksella 0-8, ollen 12. ja viimeinen sijoittunut. Samalla se sai kvaalin vajaan kahden viikon kuluttua Sveitsissä Baselissa hypättävään maailmancupin osakilpailuun.

    Kontio toteaa tyytyväisenä, että tiistain rata oli Cayadinalle tähänastisista radoista kaikkein paras.

    ”Tämän päivän rataan kulminoitui se työ, mitä ollaan tähän asti tehty”, hän myhäilee.

    Uusinta oli isoin, mihin tamma on osallistunut, joten Kontio lähti tekemään perusreipasta suoritusta. Kaksi viimeistä puomia tuli alas.

    ”Sekin oli hyvää kokemusta tulevaa ajatellen”, ratsastaja kuittaa.

    Jay Jay van de Mottelhoeven oli tarkoituskin hypätä Mechelenissä vain yksi luokka. Se olisi saanut mennä maailmancupin, mutta Kontio ei halua hypyttää ruunalla niin isoa.

    ”Jos tämä olisi ollut kauempana, sitä ei ehkä olisi otettu mukaan yhden luokan takia, mutta tämä oli melkein naapurissa”, Belgiassa asuva Kontio selittää.

    Suomen ratsastuksessa on puhuttu viime viikkoina paljon huippu-urheilun johtamisen ongelmista. Kontiolla ei ole aiheesta paljoa sanottavaa.

    ”Tällä tasolla maailmalla olevan ratsastajan näkökulmasta sieltä ei välity meille mitään”, hän kuittaa.

    Cayadinan puuttuvista kvaaleista kertoi ensimmäisenä Horsemail.

    Lisää aiheesta
    • Anna-Julia Kontio ja Espanjassa kaksi sijoitusta ottanut Jay Jay van de Mottelhoeve.

      Ratsastus | Kontio ja Cayadina kadottivat rytmin maailmancup-radalla – ”Ei näistä auta lannistua”

      Tilaajalle
    • Anna-Julia Kontion 16-vuotias Jay Jay van de Mottelhoeve tekee elämänsä parasta kautta. Kuva Kontion kotoa Belgiasta.

      Ratsastus | Anna-Julia Kontio ja Jay Jay loistivat myös viiden tähden tasolla

      Tilaajalle
    • Anna-Julia Kontion Jay Jay van de Mottelhoeve on tehnyt koko vuoden erinomaista tulosta.

      Ratsastus | Kengättömyys nosti Anna-Julia Kontion Jay Jayn uuteen loistoon

      Tilaajalle
    • Cayadina ja Susanna Granroth radalla Savonlinnassa kesällä 2023.

      Ratsastus | Omistajansa kullanmuru Cayadina siirtyi Anna-Julia Kontiolle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anna-Julia Kontio
    Cayadina
    Jay Jay van de Mottelhoeve
    maailmancup
    Hevonen
    Hevosurheilu
    Eläinurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle