

Mikaela Soratien Invicible on erityisen näköinen voikko hollantilaisratsu. Ratsastaja kertoo, että se myös on todella erityinen: hevonen, johon hänellä on vahvempi side kuin mihinkään edellisistä hevosistaan.
Hevonen arka, ja se on noussut helppo B -tasolta kansainvälisiin GP-luokkiin Soratien kanssa alle kolmessa vuodessa. Ratsukko kilpaili Espanjassa kaksi peräkkäistä viikonloppua. Haastava reissu päättyi viimeisen luokan voittoon.
Espanja ei tällä kertaa tarjonnut aurinkoa, vaan tuulta ja sadetta, minkä takia viimeinen luokka piti siirtää maneesiin. Soratie ehti miettiä, miten hevonen reagoi maneesin ahtauteen ja nouseviin katsomoihin, mutta se toimikin erittäin hyvin.
”Se oli ihan hirveän keskittynyt! Oli kivaa, että tuli voitto, ja etenkin se, että meni hyvin. Kilpailumatka oli iso satsaus, ja se oli hieno päättää onnistumiseen. Ja tiedän, kuinka paljon se pystyy tekemään vielä paremmin”, Soratie iloitsi Maaseudun Tulevaisuudelle.
”Nyt nautin tästä suorituksesta, ja olen onnellinen, että meillä oli niin kivaa.” Elisabet Ernrooth
Tanskassa Herningissä kilpaili GP-tasolla neljä suomalaisratsastajaa. Heistä ykkönen oli kolmen tähden kierroksella kilpaillut Emma Kanerva, jonka pieni, tulinen ja todella hienosti liikkuva Feldrose otti kaksi sijoitusta siitä huolimatta, että se ei malttanut seistä yhtään yhdessäkään alku- tai lopputervehdyksessä. Kanerva on ainoana suomalaisena kouluratsastajana lukinnut paikkansa Pariisin olympialaisissa, mutta Feldrose kuumana ja kokemattomana on toistaiseksi vasta hänen kolmoshevosensa.
Anna Tallberg kilpaili Grevens Zorrolla viiden tähden kierroksella tehden korrektit ohjelmat.
Elisabet Ehrnrooth toi ensimmäistä kertaa kansainvälisille radoille 11-vuotiaan hannover-tamman Daytona (Dante Weltino-Samarant). Vielä SM-kilpailuissa viime syksynä Ehrnrooth ratsasti hevosella Macacho saavuttaen SM-pronssia.
Daytona on ollut Ehrnroothilla 3,5 vuotta, ja GP oli kolmas yhdessä.
”Olen tyytyväinen! Daytona toimi superhyvin, vaikka Herningin hallissa on aivan erityinen ilmapiiri. Se käyttäytyi hyvin, ja söi ja joi hyvin, se käyttäytyi kuin hyvä kilpahevonen!” Ehrnrooth kertoi.
Tamma on asunut jo pitkään tanskalaisen valmentajan ja kilparatsastajan Daniel Bachmann Andersenin tallissa, ja tarkoitus on kilpailla kevät Tankasta käsin.
”Katsotaan minne päästään”, Ehrnrooth sanoi.
Pariisista hän toteaa, että sinne on edessä vielä pitkä, pitkä tie.
Ehrnrooth on jo kerran ratsastanut olympialaisissa, vuonna 200 Sydneyssa hevosellaan Harald.
”Nyt nautin tästä suorituksesta, ja olen onnellinen, että meillä oli niin kivaa”, hän jarrutteli.
Aiempi ratsu Macacho on myyty ja se on lähtenyt Floridaan.
”Jossa se kilpailee pikkukierrosta voittaen”, Ehrnrooth iloitsi.

Myös Stella Hagelstamin SM-hopeamitaliratsu Gin Tonic on asunut talvea Bachmann Andersenin tallissa. Herningissä se oli hyvin jännittynyt. Se jäi ensin GP:ssä viimeisten joukkoon ja sitten GPS-ohjelmassa se vihellettiin ulos epäpuhtaan liikkumisen takia.
Hagelstam kertoi sosiaalisessa mediassa, että hevosen toinen takajalka tulee hevosen jännittyessä yliaktiiviseksi. Hän ratsasti sitä GPS-ohjelmassa kevyemmällä kontaktilla, mutta nyt vähempi tukeminen johti epäsäännöllisyyteen ja hylkäämiseen. Tapahtunut oli ratsastajalle painajainen, mutta ainoa lämmittävä asia on, että hevonen ei tapahtuneesta huolimatta ole ontuva.
CDI3* Real Escuela, Espanja
Grand Prix
7) Mikaela Soratie Invincible, FIN 67,304 %
Grand Prix Special
1) Mikaela Soratie Invincible, FIN 68,532 %
9) Joanna Robinson Glamouraline, FIN 65,170 %
Herning, Tanska CDI5 *
GP
12) Anna Tallberg Grevens Zorro 68,130 %
GPS
11) Anna Tallberg Grevens Zorro 11. 68,404 %
Herning, Tanska CDI3*
GP
6) Emma Kanerva Feldrose Frh 68,652 %
8) Elisabet Ehrnrooth Daytona 68,283 %
15) Stella Hagelstam Gin Tonic 62,478 %
GPS
3) Emma Kanerva Feldrose Frh 71,277 %
10) Elisabet Ehrnrooth Daytona 66,979 %
14) Stella Hagelstam Gin Tonic hylätty