• Nuori yrittäjä palasi kotiin ja perusti ratsastuskoulun – pieni mittakaava kiinnostaa asiakkaita

    Ratsastuksenohjaaja ja tradenomi Roosa Toivanen toteutti haaveensa perustamalla pienimuotoisen ratsastuskoulun. Hän työskentelee mielellään hevosten kanssa myös maasta käsin.
    Tilaajalle
    Roosa Toivanen palasi kotiseudulleen Lappiin ratsastuksenohjaajaksi ja tradenomiksi kouluttautuneena. Nyt kaksi vuotta toiminut oma ratsastuskoulu ja yrittäjyys olivat nuoren naisen pitkäaikainen haave.
    Roosa Toivanen palasi kotiseudulleen Lappiin ratsastuksenohjaajaksi ja tradenomiksi kouluttautuneena. Nyt kaksi vuotta toiminut oma ratsastuskoulu ja yrittäjyys olivat nuoren naisen pitkäaikainen haave. Kuva: Timo Heikkala
    MT Hevoset|Ratsastus
    6.10.202412:00
    Kati Susi
    Simo

    Simolaisessa yrittäjäperheessä kasvanut Roosa Toivanen kertoo haaveilleensa pitkään yrittäjyydestä.

    ”Vaikka vanhempani eivät ole hevosihmisiä, he ovat aina tukeneet jo lapsena alkanutta hevosharrastustani. Minulla on ollut omia hevosia pienestä asti”, kertoo nyt 27-vuotias talliyrittäjä.

    Kylätien talli -yrityksensä Toivanen perusti sadan metrin päähän lapsuudenkodistaan, jossa hänen vanhempansa asuvat. Tallilla asustaa seitsemän hevosta, joista opetushevosia on kolme, hoitohevosia kaksi ja lisäksi kaksi omaa hevosta, 6-vuotias puoliveriruuna ja kaksivuotias varsa.

    Tradenomiopinnoissaan Toivanen teki yritykselleen liiketoimintasuunnitelman. Hän kertoo yleensäkin harkitsevansa ja puntaroivansa asioita tarkkaan.

    ”Tykkään pysyä päätöksissä, jotka teen. Kun harkinnan jälkeen löytyy hyvä tapa, niin koetan elää siinä pitkään.”

    Kylätien tallin hevoset asuvat tallissa, jossa Roosa Toivasella on ollut omia hevosia jo nuoresta lähtien.
    Kylätien tallin hevoset asuvat tallissa, jossa Roosa Toivasella on ollut omia hevosia jo nuoresta lähtien. Kuva: Timo Heikkala

    Toivasen ratsastuskoulussa yhdellä tunnilla asiakkaina on yleensä kolme ratsastajaa. Omien hevostensa lisäksi hän käyttää toisinaan tunneilla yksityisiä hoitohevosia. Hyvänä lisänä peruspalveluihin on Toivasen mukaan tullut ratsastusjooga.

    Pieni mittakaava viehättää asiakkaita, joista merkittävä osa on aikuisia naisia.

    ”Monet tykkäävät käydä meillä, kun talli on pieni ja ilmapiiri hyvä. Paljon käy vanhempia rouvia tai pitkän tauon jälkeen palaajia, osa sen takia että tähän on tullut talli tai veri vetää takaisin hevosten luo. Lapset ovat toiseksi suurin asiakasryhmä, mutta teinit siitä välistä puuttuvat.”

    Maneesia tallilla ei ole, mutta huolella perustettu ratsastuskenttä palvelee kaikkina vuodenaikoina. Investoinneissa ei Toivasen ole tarkoitus hötkyillä.

    ”Halusin aloittaa yrityksen varovaisesti pienimuotoisena. Yritysmuodoksi valikoitui ratsastuskoulu, koska tutkin, että yksityishevosten pito kannattaa huonosti. Silti tallissa on nyt kaksi yksäriä ja viime talvena niitä oli neljä”, Toivanen hymähtää.

    Etelä-Lapissa, Simon Maksniemen kylällä sijaitsevalla Kylätien tallilla ei ole aivan lähistöllä kilpailevia ratsastuskouluja. Torniossa sijaitsee Meri-Lapin ratsastuskeskus ja Keminmaalla on toiminut Lapin ratsastuskeskus, jonka konkurssipesän osti juuri veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen.

    Roosa Toivanen ja Teppo-ruuna kotimaisemissa.
    Roosa Toivanen ja Teppo-ruuna kotimaisemissa. Kuva: Timo Heikkala

    Toivasen lähivuosien suunnitelmissa on lisätä opetushevosten määrää ja laajentaa tiluksia sekä palvelutarjontaa.

    Se olisi helppoa, jos hänen tekemänsä alustava ostokysely johtaa kauppoihin. Silloin nykyisiin tiluksiin tulee lisänä toiseksi talliksi tai pihatoksi sopiva aihio ja majoitustilaa leiriläisille ja kurssilaisille.

    ”Majoitustilat olisi hienoa laittaa. Oulusta asti minulta on kyselty leirejä, mutta majoitustilojen puute haittaa. Viime kesän leirit pidettiin päiväleireinä.”

    Toivasen tallin sijainti nelostien tuntumassa on matkailijoitakin ajatellen hyvä. Yrityksen kehittäminen ei kuitenkaan ole nuorelle yrittäjälle ainut tärkeä asia.

    Hän toteaa, että kotiinpaluu Lappiin merkitsi myös kotipaikan jatkumista ja vanhojen perinteiden ylläpitämistä. Kotiseudun tunnelmakin on omanlaisensa.

    ”Onhan täällä ihmiset erilaisia kuin etelässä, vaikkei sitä tietenkään voi yleistää. Mutta elämänmeno tuntuu kiireettömältä ja etelää rennommalta.”

    Kuusivuotias puoliveriruuna Teppo on Roosa Toivasen oma ratsu, jonka hän on kouluttanut itse alusta lähtien. Maastakäsittely kuuluu rutiineihin ja saa hieman sähikäisluonteisen ruunan keskittymään.
    Kuusivuotias puoliveriruuna Teppo on Roosa Toivasen oma ratsu, jonka hän on kouluttanut itse alusta lähtien. Maastakäsittely kuuluu rutiineihin ja saa hieman sähikäisluonteisen ruunan keskittymään. Kuva: Timo Heikkala

    Ratsastuksenohjaaja Roosa Toivanen työskentelee mielellään hevosten kanssa myös maasta käsin.

    Hän toteaa, että ennen selkään nousemista pieni treeni maasta auttaa tuntiratsastajaakin luomaan hyvän yhteyden hevoseen. Ratsastaja pystyy maasta pyytämään hevoselta hyvin samanlaisia asioita kuin satulassa istuessaan.

    Maastatyöskentelystä Roosa Toivanen kiinnostui, kun ensimmäinen oma hevoskasvatti olikin lähtökohtaisesti hankala saada lastattua traileriin.

    ”Innostuin TRT-metodista ja ostin verkkokurssin. Siinä hetkessä vaihtoehtoina oli opetella itse tai viedä hevonen Kari Vepsälle. Ajattelin kokeilla itse”, Toivanen nauraa.

    Sen jälkeen maastatyöskentely on jäänyt osaksi rutiineja. Toivanen kertoo, että TRT-metodin perusajatus on, että ihminen ei hallitse hevosta, vaan hevosta opetetaan hallitsemaan itse itsensä sille luontaisesti pelottavissa tilanteissa.

    ”Hevosta opetetaan erilaisten työkalujen avulla selviämään ihmisten maailmassa, ja niistä tulee itsevarmoja ja rauhallisia. Metodi perustuu pitkälti paineeseen ja sen oikea-aikaiseen poistoon, mutta positiivista vahvistettakin saatetaan silloin tällöin käyttää. Menetelmä on reilu ja se opettaa lukemaan hevosta”, Toivanen kertoo.

    ”Tunnetta on vaikea, ellei mahdoton opettaa.” Roosa Toivanen

    Hän korostaa, että jännittyneeseen hevoseen ei koskaan laiteta painetta. Koulutuksen tähtäin on siinä, että lopulta hevoseen vaikutetaan lähinnä kehonkielellä ja äänellä.

    ”Perustyöskentelyn jälkeen hevoselle voi kuitenkin opettaa metodiin perustuen vaikka mitä, esimerkiksi lastauksen lähettämällä traileriin tai jopa piaffia.”

    Omalla kotikentällään Simon Maksniemessä Teppo-ruuna näyttää mallia, miten ensin sähläävä hevonen hetken maastakäsittelyn jälkeen alkaa keskittyä, kun Roosa Toivanen kehonsa ja koulutusköyden avulla pyytää hevoselta pieniä asioita.

    Pian Teppo jo väistää tahdikkaasti sivulle, peruuttaa, pysähtyy ja rentouttaa niskansa.

    ”Tunnetta on vaikea, ellei mahdoton opettaa. Luulen, että itselläni rauhallisuus auttaa hevosten kanssa.”

    Toivanen toteaa, että eläimen kuunteleminen tulee automaattisesti, kun hevosten kanssa on vuosien ajan ollut tiiviisti, nähnyt erilaisia yksilöitä ja niihin tutustunut. Hevosen luottamusta ei yleensä hetkessä saa.

    Lisää aiheesta
    • Katri Mennala on kouluttautunut hevosalalla masteropettajaksi ja paraohjaajaksi sekä tehnyt valmentajan ammattitutkinnon.

      Ratsastus | Nousevat kulut ja keskustelu alan hyväksyttävyydestä huolettavat ratsastuskouluyrittäjää

      Tilaajalle
    • Katri Mennala haluaa opettaa ihmisiä ratsastamaan oikein mutta leppoisalla otteella.

      Ratsastus | ”Tämä on tosi paljon hyvinvointipalvelua, aikuisille irtiottoa arjesta”

      Tilaajalle
    • Ratsastajilta kysytään tietoja ja mielipiteitä hevosen ja ratsastajan mittasuhteista Helsingin yliopiston tutkimusta varten. Kuvituskuva.

      Ratsastus | Suomalaistutkimus kartoittaa ratsukon mittasuhteiden vaikutusta hevosen hyvinvointiin – kyselytutkimus verkossa avoinna lokakuun loppuun asti

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle