

Viittäkymppiä lähestyvä, viime syksynä kultaisella yrittäjäristillä palkittu Katri Mennala on pitänyt ratsastuskoulua kotitilallaan Ysitien varrella vuodesta 1998. Koululla on alusta asti on keskitytty perinteiseen ratsastuskoulutoimintaan. Maneesi laitettiin melkein heti, vakiotunnit pyörivät, ja leirejä on järjestetty joka vuosi. Iso osa vakioasiakkaista tulee Jyväskylästä, toki Jyväskylää Korpilahtikin on.
Ratsastusalan yritystoiminnassa on tällä hetkellä moniakin haasteita, mutta Mennala on huolissaan alan hyväksyttävyydestä käytävästä keskustelusta. Sitä pitää yllä todennäköisesti pieni mutta kovaääninen joukko.
Mennala miettii, että tiedon lisääntyessä hevosten hoito on muuttunut tarkemmaksi ja paremmaksi. Sellaisen muutoksen hän ottaa mielellään vastaan.
Se, mikä mietityttää ja pelottaakin, ovat esimerkiksi käsittelyyn ja varusteisiin liittyvät asiat.
”Omassa toiminnassa yrittää parhaansa hevosen parhaaksi ja mukauttaa toimintaa esimerkiksi tutkimustulosten perusteella, mutta mihin ollaan menossa?”
Hän toteaa olevansa vanhan linjan ihminen, joka ei jätä hevosen päätettäväksi tuleeko se tarhasta pois vai jääkö sinne. Nykyään kun alalta löytyy niitäkin, jotka seisovat jakkaralla odottamassa, haluaako hevonen sinä päivänä ratsastajan selkäänsä.
”Sellaiseen ei oma ajatus tule kovin pian menemään”, Mennala hymähtää.
Mennala kertoo, että arkipäivässä negatiivista suhtautumista hevosharrastukseen ei kohtaa, mutta omassa hevospainotteisessa sosiaalisessa mediassa se näkyy.
”Siellä on äänekäs negatiivinen siipi, jonka kannanottoja tulee silmille melkein päivittäin. Mutta toisaalta, jos puhun asioista mieheni kanssa, ei hän tiedä näistä mitään”, hän huomauttaa.

Myös Mennalan 17-vuotias tytär Kukka Krogars suunnittelee lähtemistä hevosalalle. Äiti ei estele, etenkin kuin tyttären unelmana on oppia kouluttamaan hevosia.
”Niin kauan kuin meillä on hevosia, jonkun pitää ne joka tapauksessa kouluttaa”, hän muistuttaa.
Ja tarvitaanhan niitä ratsastuskoulujakin. Missä muualla kasvatetaan uusia hevosihmisiä ja opetetaan heille hyvää ratsastusta?
”Vaikka lapset ja nuoret eivät enää vietä aikaa tallilla samalla tavalla kuin ennen, mielestäni ainakin meillä kiinnostus hevoseen eläimenä on kasvussa”, Mennala sanoo.
”Onhan tämä ihan hullua bisnestä!” Katri Mennala
Alan epävarmuuden takia yksi Mennalan pitkäaikaisimmista työntekijöistä lähti tänä syksynä muihin töihin. Mennala päätti olla palkkaamatta tilalle uutta työntekijää ja alkaa tehdä itse enemmän. Se antaa mielenrauhaa, jos kaikki ratsastustunnit eivät ole koko ajan täynnä.
Alan isojen eettisten keskustelujen lisäksi kun on muutakin mietittävää. Kaikki kulut ovat nousseet, ja Mennalan hevoset elävät pääosin ostorehuilla ja -kuivikkeilla. Isoin huolenaihe on löytää tunneille terveitä, hyviä perushevosia. Niiden hinnat nousivat koronan myötä dramaattisesti, eikä laskua ole juuri tapahtunut.
”Taloudellinen huoli on kasvanut tässä tosi paljon”, Mennala sanoo.
Mennala vertaa hevosten pitoa veljensä Jyväskylässä pitämään mikroautorataan. Molemmat sisarukset myyvät elämyksiä, mutta vain toinen voi laittaa viikonlopuksi tallin ovet kiinni ja viettää huolettoman viikonlopun. Hevoset ovat lisäksi herkkiä sairastumaan ja loukkaantumaan, vaikka niitä hoitaisi kuinka hyvin.
”Onhan tämä ihan hullua bisnestä! Kun yksi hevonen kuolee, se on 10 000 euroa tuosta noin vain”, Mennala hymähtää ja heilauttaa sormiaan tuuleen.
Sen tyyppistä epävarmuutta hän on kuitenkin oppinut sietämään.
”Jos näitä alkaa stressaamaan, niin hulluksihan tässä tulee.”
Huolista huolimatta Mennala ei ole koskaan katunut ratsastuskouluyrittäjäksi ryhtymistä. Paljon on saatu aikaan, ja monelle on palkat maksettu.
”Tämä on ihana ammatti, kun saa opettaa ihmisiä, jotka haluavat oppia niin paljon, että ovat valmiita maksamaan siitä. Ihan eri tilanne kuin opettajilla koulussa.”