• Salamakypärien, Montekypärien ja Ponikypärien hakuaika alkanut

    Salamakypäriin saa hakea nyt myös harrastajalisenssillä. Hakuaika loppuu 3. huhtikuuta.
    Sara Hautamäki voitti Montékypärät-kilpailusarjan viime vuonna ja menestyi muutenkin hyvin lajissa. Kuvassa hän valmistautuu starttiin Killerillä yhdessä Langen’s Motörheadin kanssa.
    Sara Hautamäki voitti Montékypärät-kilpailusarjan viime vuonna ja menestyi muutenkin hyvin lajissa. Kuvassa hän valmistautuu starttiin Killerillä yhdessä Langen’s Motörheadin kanssa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    14.3.202412:30
    Antti Savolainen

    Suomen Hippoksen ohjastajasarjojen hakuaika on käynnistynyt. Salama-, Monté- ja Ponikypäriin voi hakea 13.3.–3.4.2024. Monté- ja Ponikypärien hakuehdot ovat samat kuin viime vuonna. Salamakypärien hakuehtoja on muutettu niin, että myös harrastajalisenssin haltija voi hakea sarjaan, kerrotaan tiedotteessa.

    Salamakypärät-kilpailusarjan tarkoitus on toimia ponnahduslautana kohti ammattilaisuutta ja tarjota näkyvyyttä tavoitteellisille nuorille ohjastajille.

    ”Haluamme avata Salamakypäriä myös niille nuorille, jotka eivät työskentele ammattivalmentajan tallilla. Raviurheilussa on myös sellaisia nuoria ohjastajia, jotka opiskelevat tai työskentelevät jollain muulla alalla, mutta ovat silti tavoitteellisia ja sopivat hyvin Salamakypärien profiiliin”, kertoo Hippoksessa sarjoista vastaava Hanna Närhinen tiedotteessa.

    Salamakypärät on ollut ainoa pelkästään kokelaslisenssin haltijoille suunnattu kilpailusarja. Siksi sarjassa halutaan edelleen säilyttää vahva painotus kokelasohjastajissa, vaikka muutkin nuoret saavat hakea mukaan. Kilpailusarjaan valitaan enemmän kokelaslisenssin haltijoita kuin harrastajalisenssillä ajavia ohjastavia. Jotta harrastajalisenssin haltija voidaan valita sarjaan, tulee hänen olla ohjastanut vähintään 30 lähtöä hevosilla. Vähimmäismäärä ohjastetuissa lähdöissä ei koske kokelaslisenssin haltijoita.

    Ohjastaja voi hakea sekä Salama- että Montékypäriin. Silloin hakemuksessa tulee täsmentää, hakeeko ensisijaisesti Salamakypäriin vai Montékypäriin.

    Kaikkiin kilpailusarjoihin haetaan videohakemuksella. Valinnat sarjoihin tehdään viikolla 15.

    Salamakypärät

    Sarjaan saavat hakea vuosina 1995–2008 syntyneet ohjastajat, joilla on kokelaslisenssi tai harrastajalisenssi sekä voimassa oleva ajolupa.

    Harrastajalisenssin haltijalla täytyy olla ohjastettuna vähintään 30 lähtöä hevosilla hakuajan loppuun mennessä, jotta hänet voidaan valita sarjaan. Vähimmäismäärä ohjastetuissa lähdöissä ei koske kokelaslisenssin haltijoita.

    Salamakypäriin voi osallistua enintään kolme kertaa.

    Sarjaan valitaan 12 osallistujaa, joista vähintään kahdeksan on kokelaslisenssin haltijoita.

    Sarjassa ajetaan kymmenen osalähtöä toukokuun ja lokakuun välillä.

    Katso tarkat hakuohjeet ja kauden aikataulu Hippoksen sivuilta.

    Montékypärät

    Sarjaan saavat hakea vuonna 2008 tai aiemmin syntyneet ohjastajat, joilla on voimassa oleva ajolupa. Sarjaan voi osallistua millä tahansa lisenssillä.

    Sarjaan saavat hakea ohjastajat, jotka ovat ohjastaneet enintään 75 monté-lähtöä (tilanne 31.12.2023). Sarjaan saavat hakea myös ohjastajat, jotka ovat ohjastaneet urallaan yli 75 montelähtöä, mutta ovat ohjastaneet yhteensä enintään 15 monté-lähtöä vuosien 2022 ja 2023 aikana.

    Montekypäriin voi osallistua enintään kaksi kertaa.

    Sarjaan valitaan 10 osallistujaa.

    Sarjassa ajetaan seitsemän osalähtöä toukokuun ja lokakuun välillä.

    Katso tarkat hakuohjeet ja koko kauden Hippoksen sivuilta.

    Ponikypärät

    Sarjaan saa hakea poniohjastaja, jolla on omassa valmennuksessa poni, tai ohjastaja, joka saa säännöllisesti kilpailla ulkopuolisen henkilön valmennuksessa olevan ponin kanssa. Ponikypärissä ei ole ikärajaa eikä lisenssirajoituksia.

    Ponikypärät-sarjassa ei ajeta osalähtöjä kuten muissa Hippoksen ohjastajasarjoissa, vaan osallistujat kilpailevat poneineen tavallisissa ponilähdöissä sen mukaan, minkälainen poni osallistujalla on. Mukaan voi hakea A- tai B-kategorian ponilla.

    Sarja järjestetään 1.5.-31.8.2024. Toukokuun ja elokuun välisenä aikana ohjastajat kilpailevat valitulla ponillaan vapaasti omissa sarjoissaan ympäri Suomen. Pisteitä lasketaan A-kategorian poneilla kahdeksasta parhaasta lähdöstä, B-kategorian poneilla kuudesta parhaasta lähdöstä.

    Ponikypärät-sarjaan valitaan enintään 50 osallistujaa. Sarjaan voi osallistua yhdellä ponilla. Jos hakijalla on useampi poni valmennuksessaan, hänen tulee päättää etukäteen, millä ponilla hän haluaa osallistua Ponikypäriin.

    Tarkat hakuohjeet ja tiedot löytyvät Suomen Hippoksen sivuilta

    Lisää aiheesta
    • Kyösti Blomerus muutti muutama vuosi sitten Ruotsista Suomeen. Ruotsissa hän ehti työskennellä useammalla huippuvalmentajalla. Hän on voittanut ajamastaan 53 startista seitsemän.

      Ravit | Nuori raviammattilainen Kyösti Blomerus haluaa kehittyä jatkuvasti − ”Kyllä ajamiseen tulee ihan oma tunnelmansa suuremman yleisön edessä”

      Tilaajalle
    • Noora Hartikainen on ohjastanut enimmäkseen monté-startteja hevosten lähdöissä. Kuvassa hän on Oulussa Jenna Säisän Rue De Roin kanssa. Tulevaisuudessa Noora Hartikainen haluaa ohjastaa entistä enemmän kärrylähdöissä.

      Ravit | Hevoset ja raviurheilu selkeä suunta Noora Hartikaiselle

      Tilaajalle
    • Tuukka Varis sai juhlia Salamakypärien voittoa Kouvolassa.

      Ravit | Tuukka Varis Salamakypärien voittajaksi ‒ hylkäys viimeisessä osalähdössä ratkaisi voiton

    • Kuvassa oman hevosensa Coltrane Fridon kanssa oleva Sara Hautamäki panostaa samanaikaisesti raviurheiluun ja yliopisto-opintoihin.

      Ravit | Sara Hautamäki voitti Montékypärät-kilpailusarjan ‒ opiskelusta huolimatta panostus raviurheiluun jatkuu

      Tilaajalle
    • Roosa Autio ehtii myös auttaa samassa pitäjässä vaikuttavaa Antti Ala-Rantalaa. Vasemmassa kuvassa Roosa Autio on Ala-Rantalan tallin Kleppe Spödan kanssa Vermossa. Oikeanpuoleisessa kuvassa Autio on LG:s Älgehin rattailla.

      Ravit | Ponikypärät-kilpailusarjan voittaja Roosa Autio: ”Paras vaihtoehto olisi pystyä yhdistämään tuleva ammatti ja hevoset”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle