
Järjestelmä esiteltiin kansainvälisen ratsastajainliiton (FEI) vuosikokouksessa viime viikolla Hongkongissa.
Equipassin on kehittänyt FEI:n eläinlääketieteellinen ja teknologinen osaston yhteistyössä Maailman eläintautijärjestön (WOAH) kanssa ja kansainvälisen hevosurheiluliiton (IHSC) sopimuksen mukaisesti.
Equipassiin merkitään hevosen tunnistetiedot, hallintaoikeus, sairaushistoriaa, rokotustietoja, sijainti ja matkustusasiakirjat. Järjestelmä mahdollistaa omistajien, urheilijoiden, hoitajien, eläinlääkärien ja viranomaisten pääsyn olennaisiin tietoihin.
Alustan vahvuudeksi katsotaan muun muassa elinikäinen jäljitettävyys.
”Equipass antaa jokaiselle hevoselle todennettavan digitaalisen identiteetin, yksinkertaistaa maiden rajoja ylittävää liikkumista ja tukee yhä tiukentuvia biosuojeluvaatimuksia”, esittelee FEI:n teknologiatoimintojen johtaja Gaspard Dufour FEI:n tiedotteessa.
Järjestelmään kuuluu mikrosiru, joka mahdollistaa identiteetin ja sijainnin lisäksi ruumiinlämpötilan tarkistamisen.
”Sillä on valtava potentiaali automatisoidulle biosuojelun valvonnalle ja reaaliaikaiselle hyvinvoinnin seurannalle”, Dufour sanoo tiedotteessa.
Equipass on tarkoitus julkaista tammikuun lopussa kaikille FEI-rekisteröidyille hevosille.
Vuosien 2027-2028 vaihteessa sen on tarkoitus laajentua kansallisiin hevospopulaatioihin yhdessä kiinnostuneiden kansallisten liittojen kanssa. Kolmannessa vaiheessa järjestelmän avataan kiinnostuneille kantakirjoille ja muille sidosryhmille.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää toteaa, että digitaalisten järjestelmien kehittäminen on erittäin hyvä asia ja FEI:n projekti vaikuttaa mielenkiintoiselta tulevaisuuden mahdollisuudelta. Hän kertoo, että toistaiseksi Hippos on ollut aktiivisena toimijana kehittämässä ravihevosten osalta Euroopan raviliittoon UET:hen kuuluvien maiden tiedonvaihtoon liittyvää UET Connectia.
”Hippoksen osalta olemme ainakin näin alustavasti kiinnostuneita FEI:n projektista siinä vaiheessa, kun eri maiden tietokantoja on mahdollista siihen integroida”, hän toteaa ja huomauttaa, että Hippoksen Heppa-järjestelmä sekä Oma Talli -palvelu pitävät jo nyt sisällään suurimman osan FEI:n projektissa mainittuja tietoja.
”Ehdottomasti kannatettavaa on myös se, että nyt kehitettävästä kansainvälisestä järjestelmästä voisi jatkossa hyötyä myös raviurheilu ja ravihevosten liikkuminen maiden välillä”, Mäenpää lisää.