Kuivikepatjan kääntäminen saattaa auttaa hevosen ihottumaan – mikrobiologin vinkit omistajille

Johanna Muurinen on mikrobiologian tohtori, agronomi sekä hevosharrastaja. Hän kertoo, että hyvin vanha tapa on ollut syöttää vanhaa lantatunkiota lääkkeenä sairaille eläimille. Jo 1940-luvulla yhdysvaltalainen Nobel-tutkija Selman Waksman arveli aiheellisesti, että maaperässä on jotain, joka estää tautia aiheuttavien bakteerien kasvua.

Se jokin olivat streptomykeetit eli maaperäbakteerit, jotka tuottavat bioaktiivisia molekyylejä. Streptomykeetit tuottavat esimerkiksi suurimman osan tunnetuista antibiooteista. Tunkion syöttämisellä siis todella oli joissain määrin parantavaa vaikutusta.

Streptomykeettejä onkin käytetty antibioottien valmistuksessa vuosikymmeniä. Yhä edelleen lääketehtaissa valmistettavat synteettiset antibiootit ovat niiden kanssa molekyylitasolla identtisiä.

Hyödyllisyytensä ohella jotkut streptomykeetit aiheuttavat kuitenkin myös allergiaa.

Tällä hetkellä Muurinen tutkii apurahan avulla vanhojen kompostien merkitystä antibioottiresistenssin evoluutiossa. Hänen nähdäkseen antibioottiresistenssi, eli se, että bakteerit eivät aina vastaa antibiootteihin, ei johdu vain antibioottien käytöstä, vaan myös lannan käyttö on isossa roolissa.

Tutkimuksessaan Muurinen käy läpi vanhojen kompostien ja lantaloiden bakteeristoa. Tässä työssä hän oppi tunnistamaan streptomykeeteille ominaisen tuoksun – joka tuli vastaan oman hevosen karsinaan kehittyneessä patjassa. Muurisen valistunut arvaus on, että kääntämättömään karsinanpohjaan muodostuu streptomykeeteille suotuisat olot ja osa hevosista reagoi niihin ihottumalla.

Arkeologisilta kaivauksilta 1700-luvun tallista eristetty, toistaiseksi tuntematon streptomykeetti.  Kuva: Johanna Muurinen

Muurisen nyt 12-vuotias ruuna Carinoso alkoi saada allergiaoireita, kun se vuonna 2017 muutti tallille, jossa oli kuivat ja hyvin hoidetut turvepatjat. Hevoselle tuli mahan alle, kaulaan ja takapuoleen kuivia ja kutisevia näppylöitä, joita pystyi rapsuttamaan pois. Kun hevonen piti koko ajan hyönteisloimea, ihottuma väheni.

Kun hevonen muutti patjattomaan purukarsinaan, ihottuma katosi, mutta kun se taas siirtyi patjalliseen puupellettikarsinaan, ihottumaa alkoi ilmestyä paikkoihin, johon loimi ei ylettynyt. Kun Muurinen alkoi kääntää karsinaa päivittäin, ihottuma hävisi.

Sama on jatkunut nykyisellä tallilla, jossa on turvekuivitus ja karsinoihin on kehittynyt patjat. Carinoson iho ei kestä patjaa, vaan karsina on käännettävä lähes päivittäin. Jos karsina syystä tai toisesta jää kääntämättä tai se on siivottu vähän huolimattomasti muutaman päivän ajan, ihottuma palaa takaisin.

Muurinen kertoo tavanneensa muitakin hevosen omistajia, jotka ovat havainneet samaa. Carinosoa ei ole hoidettu lääkkeellisesti, mutta hän on tavannut useita hevosia, joilla vastaava ihottuma on poistunut joksikin aikaa antihistamiinilla, mikä kertoo, että kyseessä olisi allerginen reaktio.

Muurinen pohtii, että streptomykeetit tuntien onkin loogista, että ne tuottavat jotakin bioaktiivisia aineita, joille monet hevoset ovat allergisia. Toinen mahdollisuus on, että ne jopa tuottavat suoraan ihoa ärsyttäviä aineita, kuten nokkonen. Hän pitää myös mahdollisena, että bakteerit ovat ilmastonmuutoksen aikana alkaneet käyttäytyä hieman eri tavoin kuin aiemmin, sillä ne ovat herkkiä reagoimaan pieniinkin muutoksiin.

Muurinen huomauttaa, että hän ei ole tehnyt bakteeriviljelyä karsinanäytteistä, joten varmaa ei ole edes se, että laatoittuvassa karsinan pohjassa olisi streptomykeetti-bakteereita, joskin sitä voi pitää todennäköisenä. Hän toivoo voivansa vielä joskus tutkia asiaa kunnolla esimerkiksi yhdessä jonkin asiasta kiinnostuneen eläinlääkärin kanssa.

Ajatuksen karsinan kääntämisestä hän halua kuitenkin kertoa hevosen omistajille jo nyt, koska se on edullinen ja helppo asia tehdä, ennen kuin ongelmaa aletaan hoitaa esimerkiksi sieni-infektiona pesuineen ja desinfiointeineen, saati sitten antibiootein.

”Jos kääntäminen auttaa, ihottuma helpottuu päivissä”, Muurinen kertoo kokemustensa perusteella.