
Taustalla on tilanne, jossa Ratsastajainliitolta on jäänyt vuosina 2023 ja 2024 saamatta noin 330 000 euroa sille myönnettyjä valtionavustuksia, kun niistä ei raportoitu aikataulun puitteissa. Liiton toiminnanjohtaja on ilmoittanut erostaan asian tultua ilmi.
Asia tuli esiin juuri ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastaja ja tilintarkastaja moittivat tarkastuskertomuksissaan toimintaa, ja liiton kevätkokous keskeytettiin. Ennen kokouksen keskeyttämistä päätettiin, että liiton toimintaa ja taloutta tarkastamaan perustetaan selvitysryhmä. Erityistilintarkastus katsottiin kokouksessa kalliiksi ja hitaaksi.
Helsingin Sanomat mainitsi viime viikolla analyysissaan, että sittemmin Ratsastajainliiton hallitus on ostanut ulkopuoliselta tilintarkastajalta selvityksen tilanteesta ja aloittanut korjaavat toimenpiteet.
Manninen kertoo MT Hevosille sähköpostivastauksessa, että tilatun selvityksen hinta on noin 4 500 euroa. Toimeksiannossa on pyydetty ottamaan huomioon organisaation koko ja toiminnan muoto. Samalla saadaan ehdotus vastaavien tilanteiden estämiseksi jatkossa.
”Tämä on siis sisäistä kehitystyötä, jonka tilaaminen kuuluu hallituksen mandaatilla tilattavaksi”, Manninen kirjoittaa.
Hän kertoo, että hallituksen antama toimeksianto on erillinen kevätkokouksen työryhmälle antamaan tarkastusmandaatin kanssa ja ne toimivat toisistaan erillisinä prosesseina.
Manninen luonnehtii kevätkokousta melko sekavaksi, koska tieto avustuksen maksatushakemuksessa tapahtuneista virheistä ja sen vaikutuksista tuli kaikille vain muutama päivä ennen kokousta.
Työryhmä muodostettiin tekemään tarkastus, mutta kokouksessa ei määritelty tarkastuksen laajuutta tai mitä tietoja ryhmälle kuuluu tai saa antaa.
”Hallitus kokousedustajien rinnalla toivoi prosessin ja virheen läpivalaisua sekä toimenpiteitä, jotka ehkäisevät vastaavan virheen syntymistä jatkossa”, Manninen toteaa.
Jälkikäteen esiin nousi kuitenkin määrittelykysymyksiä.
”Kun joukolla nimettyjä vapaaehtoisia ei ole suoraan tilintarkastus- tai yhdistyslaista tulevaa määrittelyä, tulee hallituksen huolehtia siitä, että tietojen luovuttamista ja tietojen käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä noudatetaan. Tätä vastuuta kevätkokouksen toimeksianto ei poista. Hallituksen tehtävä on siis edelleen ajaa yhdistyksen etua kaikissa tilanteissa”, Manninen kirjoittaa.
Hän mainitsee, että yhdistyksen jäsenistössä on mielipiteitä molempiin suuntiin, sekä vapaamman että rajatumman tietojen luovuttamisen puolesta.
”Tässä välikädessä hallituksen tehtävänä on kuunnella koko jäsenistön mielipiteitä, noudattaa lainsäädäntöä ja ajaa yhdistyksen etua. Haluamme aidosti, että prosessi tutkitaan ja läpivalaistaan sekä mahdolliset riskipaikat korjataan.”
”Emme myöskään missään tapauksessa halua estää selvitystä tai rajata sitä tarpeettomasti. Hallitus on kuitenkin näissäkin olosuhteissa edelleen vastuussa siitä, että liiton ja sen toimijoiden oikeusturvasta sekä erityisesti tiukan tietojen luovuttamisen säädöksien täyttymisestä koko prosessin osalta ja ajan huolehditaan. Selvitystyö ei poista hallituksen velvollisuutta vastata liiton toiminnasta ja hallinnosta”, Manninen kirjoittaa.