

Oulun Kuninkuusraveihin on aikaa vajaa kuukausi, ja kamppailu viikonlopun pääkisan paikoista tiivistyy. Kuninkuuskisaan ei viime vuosina ole ollut suurta tunkua, mutta tammojen puolella viimeisistä paikoista auringossa taistellaan tänäkin vuonna tiukasti.
Jo muutaman vuoden ajan pääkisojen hevosten valinnassa on käytetty Kohti Kuninkuusraveja (KK) -pistejärjestelmää. Siinä korkeamman profiilin suomenhevoslähdöissä jaetaan KK-pisteitä keväästä alkaen.
Sääntöjen mukaan pisterankingin 10 ensimmäistä hevosta pääsee sekä oriiden että tammojen puolelta automaattisesti mukaan Kuninkuusravien pääsarjoihin. Sijoilla 11 ja 12 olevien hevosten tilalle Kuninkuusravien päätoimikunnalla kuitenkin on mahdollisuus nostaa villillä kortilla hevonen 12 parhaan kärjen ulkopuolelta. Villin kortin käyttäminen edellyttää kuitenkin erityisen painavia perusteita.
Tämä viikonloppu on etenkin tammojen puolella erittäin mielenkiintoinen. KK-pisteitä jaetaan sekä lauantaina Joensuussa tammojen voltissa että sunnuntaina Jämsässä avoimessa tammalähdössä.

Tammojen rankingin kärkitammat kilpailivat viime viikonloppuna Lahdessa ja iso osa niistä kilpailee seuraavan kerran St Michel -viikonlopun tammatähdessä, joka on tammojen viimeinen KK-lähtö. Lahden ja Mikkelin suurtapahtumien väli on tänä vuonna kolme viikkoa, ja lienee perusteltua olettaa, että moni kärkihevonen on tällä viikolla käytetty eläinlääkärin tarkastuksessa ja mahdollisesti hoidettavana.
Kohti Kuninkuusraveja -pistelähdöt on merkitty Hippoksen Heppa-järjestelmään KK-merkinnällä.
Lähdöissä jaetaan pisteitä hevosen sijoituksen mukaisesti seuraavasti: 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1.
Lähdön ensimmäisen palkinnon perusteella pisteet saavat seuraavan kertoimen:
•kun 1. palkinto on korkeintaan 2 000 euroa, kerroin 1
•kun 1. palkinto on 2 001 – 5 000 euroa, kerroin 2
•kun 1. palkinto on yli 5 001 – 14 999 euroa, kerroin 3
•kun 1. palkinto on 15 000 euroa tai enemmän, kerroin 4
Pistelaskussa otetaan huomioon myös mahdollinen nousukunto, kun 1.6. alkaen pisteet saavat lisäkertoimen 1,5. Kesällä KK-lähdön voittaja voi siis kerätä peräti 150 pisteen potin.
Lisäksi edellisen vuoden Kuninkuusravien kolmelle parhaalle lisätään seuraavat pisteet: 100 – 72 – 60.
Jo tutuksi tulleeseen tapaan tammapuolella viimeisistä mukaan pääsijöiden paikoista kamppaillaan todella tiukasti. Joensuun ja Jämsän tammalähdöt ovatkin monelle hevoselle elintärkeitä kuningatarkisan kannalta.
Esimerkiksi nyt rankingissa seitsemäntenä oleva Lilian Rols kilpailee sekä Joensuussa että Jämsässä, ja kohtuullisilla onnistumisilla se voi lopullisesti varmistaa paikkansa kuningatarkisassa. Sama koskee myös muun muassa pisteissä yhdeksäntenä olevaa Varjohehkua ja yhdentenätoista olevaa Varjosia. Niistä Varjohehku kilpailee viikonloppuna Joensuussa ja Varjosi Jämsässä.
Tammojen osalta tilannetta selkiyttää se, että useammalla pisteissä takaa-ajo-osastolla olevista hevosista ei pyritä kuningatarkisaan. Rankingin sijoilla 13, 14 ja 15 olevat Pihlajan Hilima, Huisi Hippu ja Sirpsakka ovat kaikki tällä tietoa poissa laskuista.
Yksikään niistä ei kilpaile tulevana viikonloppuna. Pihlajan Hiliman valmentaja Jenny Honkosen mukaan tammalla tähdätään kuningatarkisaan vasta ensi vuonna.
”Sillä on ollut erinäisiä ongelmia jo viime syksystä lähtien. Pihlajan Hilima ei ole siinä kunnossa, että kannattaisi edes ajatella kuningatarkilpailua”, Honkonen summaa.
Huisi Hippua ei ole vielä edes jalostusarvosteltu, mikä on Kuninkuusravien pääsarjoihin osallistumisen edellytys. Valmentaja Karoliina Mustamon mukaan myös Huisi Hippu tähyää kuningatarkisaan vasta ensi vuonna.
”Nyt tärkeintä on päästä kiinni säännölliseen starttirytmiin, kun viime kesä meni sairasteluiden takia pieleen”, Mustamo mainitsee.
Viime vuonna kuningatarkilpailussa kolmanneksi sijoittunut Sirpsakka taas on tuoreiden tietojen mukaan siirtymässä siitokseen.
”Näillä esityksillä ei Ouluun pääse”, omistajavalmentaja Satu Juntunen kuvaili MT Hevosten torstain uutisessa.

Takaa-ajajista paikkaa kuningatarkisassa kärkkyy ainakin Wilman Piika, joka kilpailee viikonloppuna sekä Joensuussa että Jämsässä. Pisteissä sijalla 17 oleva Wilman Piika on 41 pisteen päässä sijalla 12 olevasta Landen Iitasta, eli kohtuullisella onnistumisella se voisi nousta kiinni kuningatarkisapaikkaan.
Sekä Joensuussa että Jämsässä kilpailee myös viime vuonna kuningatarkisassa kuudenneksi sijoittunut Viestinviejä, joka on rankingissa nyt sijalla 34, mutta ei kuitenkaan täysin toivottoman kaukana.
Pistespekulaatioissa on huomioitava myös KK-pisteiden säännöt. Esimerkiksi Jämsän tulevan viikonlopun kummankin sukupuolen KK-lähdöissä pisteet kerrotaan kolmella ykköspalkinnon ollessa 5500 euroa. Joensuun lauantain tammalähdössä on puolestaan 4000 euron ykköspalkinto. Tällöin pisteet kerrotaan kahdella.
Tammalähdöissä KK-pisteitä jaetaan viikonlopun jälkeen vielä Mikkelin kisan lisäksi Vermon 3100 metrin tammalähdössä. Vermon kisan osalta on jo kilpailukutsussa ilmoitettu, että sarja jaetaan, jos kisaan ilmoitetaan vähintään 16 tammaa.
Joensuu 5.7. (tammat), ykköspalkinto 4 000 €
Jämsä 6.7. (tammat), ykköspalkinto 5 500 €
Jämsä 6.7. (avoin), ykköspalkinto 5 500 €
Kaustinen 12.7. (avoin), ykköspalkinto 6 000 €
Vermo 16.7. (tamma), ykköspalkinto 3 000 €
Mikkeli 19.7. (avoin), ykköspalkinto 25 000 €
Mikkeli 20.7. (tamma), ykköspalkinto 6 000 €
Kuningatar- ja kuninkuuskilpailuun ilmoittaminen päättyy 21.7. klo 10.00.
Oriiden puolella halukkaita kuninkuuskisaan ei ole viime vuosina riittänyt juuri karsittavaksi asti. Tämän hetken tilanteessa näyttää todennäköiseltä, että kuninkuuskisaan ilmoitetaan tänä vuonna 12–14 oritta.
Kuninkuuskisan pisterankingin kahdentoista kärjestä Oulussa ei varmasti nähdä ainakaan Vauhtista, joka on kilpaillut viimeksi huhtikuussa. Muiden kärkitusinan oriiden osalta osallistumista ei liene ainakaan kokonaan poissuljettu, mutta kaikilla tuskin myöskään ollaan lähdössä mukaan.
Pisteissä niiden takana olevista kuninkuuskisaan tähtääviä lienevät ainakin Suur-Hollola-ajon tuore kolmonen Lumettaja, Virin Urho sekä mahdollisesti pari muutakin.
Suomen Hippoksen ylläpitämiin KK-rankingeihin pääset tästä.