• Eini Nevalainen panostaa sekä montélähtöihin että ravituomarointiin

    Kuopiolainen Eini Nevalainen on raveissa monessa roolissa, sillä hän on sekä ohjastaja että kilpailutuomari. Raviura alkoi kokeneen hevosharrastajan kannustettua nuoren poniaktiivin P-ajolupakurssille.
    Tilaajalle
    Eini Nevalainen ja Robin Angus voittivat maanantaina Mikkelissä.
    Eini Nevalainen ja Robin Angus voittivat maanantaina Mikkelissä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    16.2.202515:00
    Kaj Närhinen

    Raviurheilulla on ollut Eini Nevalaisen elämässä jo parinkymmen vuoden ajan todella suuri rooli. Pohjois-Karjalan Valtimolta kotoisin oleva löysi raviurheilun pariin useimpien nuorten tyttöjen tavoin ratsastuksen kautta.

    Vaikka Pohjois-Karjalassa onkin paljon Nevalainen-nimisiä tunnettuja ravitoimijoita, Eini Nevalainen ei ole ”ravisukuinen”.

    ”Moni ulkopuolinen kyllä luulee niin”, Nevalainen nauraa. ”Ensikosketukseni raveihin tuli oman shetlanninponin kautta lähes sattumalta”, naurahtaa Eini Nevalainen.

    Poniraviurheilu ei ollut Eini Nevalaisen mielessä hänen vanhempiensa hankittua jälkikasvulleen shetlanninponi Ronnien.

    “Se oli meille tullessaan starttaamaton. Aloin kuitenkin ajella sillä, ja Erkki Timonen näki minun ajavan ponilla kotona. Hän kehui sen ravia ja kannusti minua kokeilemaan ponilähdöissä.”

    Lähin poniajoluvan suorittamismahdollisuus oli 120 kilometrin päässä Joensuussa. Nuorta poniharrastajaa ei välimatka hirvittänyt, ja lopulta Eini Nevalaisella oli taskussa ponien ohjastamiseen oikeuttava P-ajolupa.

    Vuonna 2003 alkanut poniohjastajaura käsitti kaikkiaan 59 ponilähtöä, joista voittoja tuli peräti 20. Ronnie juoksi urallaan 10 voittoa, ja Marianne Okkosen omistama Philberta voitti Nevalaisen valmennuksesta uransa kahdeksan ensimmäistä starttia.

    ”Olin kolmena vuonna Itä-Suomen läänin paras poniohjastaja. Jälkikäteen tuntuukin todella hienolta, että Erkki kannusti raviurheilun pariin. Lisäksi vanhemmille iso kiitos minun kuskaamisestani raveihin”, Eini Nevalainen kiittelee.

    ”Monté on aina kiinnostanut minua todella paljon.”

    Vaikka Nevalainen ohjasti suurimman osan ponilähdöistä kärryiltä, kiinnosti monté eli raviratsastus häntä jo ponivuosina. Hevosajoluvan saatuaan hän onkin keskittynyt montélähtöihin. Vuonna 2016 alkanut ura hevosten ohjastajana käsittää nyt 176 kilpailua.

    ”Monté on aina kiinnostanut minua todella paljon. Osittain se varmasti liittyy omaan ratsastustaustaani, ja olen muutenkin ollut aina liikunnallinen. Montéssa tarvitaan hyvää fysiikkaa”, Nevalainen muistuttaa.

    ”En poissulje kärrylähtöjenkään ajamista, mutta monté on minun juttuni.”

    Robin Angus toi maanantaina Eini Nevalaiselle kauden avausvoiton. Toiseksi ehti Ilona Rekilän ratsastama Brave Scion.
    Robin Angus toi maanantaina Eini Nevalaiselle kauden avausvoiton. Toiseksi ehti Ilona Rekilän ratsastama Brave Scion. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Nykyisin Kuopiossa asuvalla Nevalaisella ei ole koskaan ollut omaa hevosta omistuksessaan tai valmennuksessaan. Hän painottaakin oman aktiivisuuden tärkeyttä ohjastettavien saamiseksi.

    ”Käyn edelleen ratsastamassa paljon hevosia sekä valmentajien luona kotona että myös radalla. Tähän kuuluu paljon muutakin kuin pelkkä kilpailusuoritus”, hän kuvailee.

    Hevosten ratsastaminen kilpailun ulkopuolella tarjoaa Eini Nevalaiselle useammankin hyödyn. Yhtenä tärkeimmistä seikoista on ratsastustuntuman ylläpito.

    ”Käyn usein ratsastamassa Petri Rojon valmennettavilla Siilinjärvellä. Aina ei ole kyseessä kovempi valmennuslenkki, vaan välillä käyn sekä oman että hevosen mielenvirkeyden parantamiseksi rauhallisilla lenkeillä. Se hyödyttää sekä minua että hevosta.”

    Montéhiittien ajamisella on myös iso merkitys sekä hevoselle että ohjastajalle. Valmentajien kanssa tehtävä yhteistyö on kuitenkin myös muuta, Nevalainen muistuttaa.

    Esimerkiksi käy Pauli Nuutisen valmentama Robin Angus, jonka kaikki neljä montélähtöä Eini Nevalainen on ohjastanut. Viime kilpailussa Mikkelissä tuloksena oli seitsemänvuotiaan ruunan uran ensimmäinen voitto.

    ”Minä totutin sen ratsastukseen. Olemme miettineet valmentajan kanssa paljon, kuinka ruunaa tulee valmentaa montéa silmällä pitäen. Se on parantanut jokaiseen montélähtöönsä, ja tietysti tuntee onnistuneensa, kun voitimme viimeksi Mikkelissä”, Nevalainen iloitsee.

    A-ponien montén SM-karsinta Joensuussa. Ensimmäinen ponimonté ja voitto, joka tuli perheen omistamalla ja Eini Nevalaisen valmentamalla ponilla Ronnie.
    A-ponien montén SM-karsinta Joensuussa. Ensimmäinen ponimonté ja voitto, joka tuli perheen omistamalla ja Eini Nevalaisen valmentamalla ponilla Ronnie.  Kuva: Eini Nevalaisen albumi

    Parin viime vuoden aikana Eini Nevalaisen starttimäärät ovat olleet huomattavasti vähäisempiä kuin hänen kaikkein aktiivisimpina kilpailuvuosinaan.

    Viime vuonna startteja kertyi 14, mutta vuotta aiemmin ainoastaan yksi kappale. Vaikka starttimäärät olivat aiempaan nähden vaatimattomampia, ei raveissa käyminen ole vähentynyt, sillä Nevalainen on tehnyt hiljaisuudessa myös uuden aluevaltauksen.

    Hän toimii nykyisin myös ravien tuomaritehtävissä.

    ”Muutama vuosi sitten raveissa kiertäminen ohjastajana alkoi ottaa voimille. Mietin olisiko jotakin muuta mahdollisuutta toimia ravien parissa”, Nevalainen kertaa.

    ”Asuin silloin Mikkelissä, ja otin yhteyttä Ismo Kovaseen, joka on toiminut vuosikymmeniä Mikkelin tuomaristossa. Hän kehotti tulemaan muutamaksi kerraksi katsomaan työskentelyä tuomaritornissa. Sitten alkoikin sopivasti tuomarikurssi, jolle ilmoittauduin.”

    ”Koen olevani hyvä linkki ohjastajien ja tuomariston välillä kummassakin roolissa.”

    Nevalainen suoritti tuomarikortin vuoden 2022 lopulla. Vuosina 2023 ja 2024 Nevalainen on ehtinyt työskennellä tuomaristossa keskimäärin kerran viikossa. Mikkeli ja Kuopio ovat Nevalaisen vakituisia ratoja. Hän kehuu työnantajansa suhtautumista sekä tuomarina työskentelyyn että montéohjastukseen.

    ”Työskentelen päivittäistavarakaupassa. Minulla on todella hyvä esihenkilö, ja pystyn sovittamaan työvuoroni tarvittaessa joustavasti.”

    Eini Nevalaiselle raviurheilun tarjoama sosiaalinen verkosto on yksi tärkeistä asioista. Kuvassa Nevalainen hyvän ystävänsä ja kilpakumppanin Paula Keräsen (vas.) kanssa yhdessä raviradalla valmistautumassa harjoitteluun hevosten kanssa.
    Eini Nevalaiselle raviurheilun tarjoama sosiaalinen verkosto on yksi tärkeistä asioista. Kuvassa Nevalainen hyvän ystävänsä ja kilpakumppanin Paula Keräsen (vas.) kanssa yhdessä raviradalla valmistautumassa harjoitteluun hevosten kanssa.  Kuva: Markus Huttunen

    Kokeneena montéohjastajana Nevalainen kokee pystyvänsä erottamaan ohjastaja- ja tuomaritoiminnan toisistaan. Hän kehuu sekä ohjastaja- että tuomarikollegoiden suhtautumista kahteen eri raviuraan.

    ”Pystyn omasta mielestäni hyödyntämään ohjastajataustaani tuomaritoiminnassa. Samalla pystyn varmasti ymmärtämään ohjastajana tuomariston tulkintoja aiempaa paremmin. Tietyllä tapaa koen olevani hyvä linkki ohjastajien ja tuomariston välillä kummassakin roolissa.”

    Hiittikuva Mikkelistä Sweet Creditin kanssa vuonna 2018. Samana vuonna ratsukko voitti Prix Etoile -finaalin Killerillä.
    Hiittikuva Mikkelistä Sweet Creditin kanssa vuonna 2018. Samana vuonna ratsukko voitti Prix Etoile -finaalin Killerillä.  Kuva: Henna Paattimäki

    Vaikka tuomaritoiminta vaikuttaa imaisseen Eini Nevalaisen mukanaan, hän ei ole lopettamassa ohjastamista. Nevalainen on panostanut viime aikoina erityisen paljon omaan fyysiseen kuntoonsa, ja kokee olevansa hyvässä vaiheessa ohjastajanuraansa.

    ”Olen harrastanut koko ikäni monipuolisesti liikuntaa, ja viime ajat olen panostanut kuntosalilla käyntiin. Otin itselleni personal trainerin. Hänen avullaan olemme tehneet kunto-ohjelman, joka on tehty juuri montéa silmällä pitäen.”

    Nevalainen suhtautuu montéuraansa yhtä suurella innolla kuin ravituomarina työskentelyynkin. Hyvän fyysisen kunnon lisäksi lähtöjen analysoiminen sekä etukäteen että jälkikäteen on tärkeässä roolissa ohjastajana kehittymisessä.

    ”Ravilähtöjen seuraaminen vapaa-ajalla kuuluu samalla myös tuomarityöhön. Kpedun montékoulusta Kaustisella oli minulle myös iso apu. Meillä oli useampi ruotsalainen huippunimi kouluttajina”, Nevalainen mainitsee.

    Vaikka raviurheilussa ollaan tekemisissä kilpaurheilun kanssa, muistuttaa Eini Nevalaisen raviurheilun hienosta yhteisöllisyydestä.

    ”Minulle yksi tärkeimmistä asioista raviurheilussa on sosiaaliset kontaktit. Niin valmentajien kuin muiden ohjastajien ja toimihenkilöiden kanssa. Raviurheiluyhteisöön on todella hieno kuulua.”

    Lisää aiheesta
    • Månskenstösen on menestynyt hyvin montélähdöissä Ruotsissa. Kuva viime kesäkuun voitosta Färjestadista Jonathan Carrén ohjastamana.

      Ravit | Suomalaisvoitto Vincennesin talvimeetingissä – omistajalla kovat tavoitteet tulevaisuuden suhteen

      Tilaajalle
    • Maija Fors voitti viime kesänä Henk Griftin valmentamalla Diamant de Larrella Kymi GP -päivän avoimen monté-lähdön.

      Ravit | Montén taitaja Maija Fors: ”Tässä lajissa on monta muuttuvaa tekijää, joiden pitää olla kohdillaan ennen kuin edes päästään lähtöviivalle”

      Tilaajalle
    • Kaustisen raviopiston monté-simulaattori on tuttu laite Veera Vekolalle. Vieressä tilannetta seuraa haastattelija Juha Jokinen.

      Ohjelmat | Veera Vekola MT Hevoset -ohjelmassa: ”Mun mielestä jokaiselle ravurille sellainen jumppa tekisi hyvää”

      Tilaajalle
    • Susann Visuri ohjasti Suvimyrsky Ramin Prix du Nord -finaalin voittoon Teivossa.

      Ravit | Susanna Visuri on kokenut menestyksen ja pettymyksen hetket montéssa: ”Muistan edelleen sen laukan Teivossa”

      Tilaajalle
    • Pia Moilanen on ohjastanut urallaan yli 260 montélähtöä. Kuvassa Moilanen valmistautuu Killerin kuninkuusraveissa montén SM-finaaliin Runoneidon kanssa.

      Ravit | Pia Moilanen nauttii raviurheilusta harrastuksena

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle