
”Kouluratsastus on hevosen hyvinvointia riippumatta siitä, tähdätäänkö kilpailuihin vai ei”, Anna von Wendt lausui ensimmäisen teesinsä.
Elävä esimerkki asiasta liikkui virkeänä hänen satulansa alla. GP-tason ruuna Denzel eläköityi kilpauraltaan näytöstyyliin tällä samalla messuareenalla kaksi vuotta sitten. Ratsastaja kertoi, että 24-vuotias Denzel ”olisi ihmisen iässä nyt varmaan lähes satavuotias”.
”Mutta ei se haittaa”, von Wendt huikkasi lihaksikkaan ja kiiltävän ratsunsa selästä urheilukelloaan käynnistäessään.
Sitten seurasi selkokieltä asiaa ratsastuksen perusperiaatteista, tempon säätämistä eli jarrusta, kaasusta ja ratista. Sitten seuraavat painoavut, joiden avulla ratsastus saadaan näyttämään eleettömältä.
Von Wendt korosti, että hevosen avuille ratsastamisessa onnistuneet siirtymiset eri tempoissa ja askellajista toiseen vaativat sen, että hevosen tahti säilyy aina. Esimerkkiä hän antoi ratsastamalla käynnissä, ravissa ja laukassa tahtia laskien läpi siirtymisten.
Ratsastuksensa lomassa hän muistutti, että kun ratsastaja yrittää vaikuttaa hevoseen, siltä pitää saada vastaus. Siksi on tärkeää kuunnella hevosta.
”Avuille ratsastamiseen resepti ovat siirtymiset. Ne tehdään nuorilla ja kokeneilla samalla tavoin, mutta GP-tason hevosilta vaaditaan vähän enemmän.”
Onnistuneen siirtymisen edellytys on onnistunut puolipidäte, josta von Wendt totesi, että se on ”sairaan vaikea juttu”. Puolipidätteitä kertyy yhden kierroksen aikana helposti kymmeniä. Yleisö oli etukäteen ratsastajan Instagram-kyselyssä toivonut juuri puolipidätteen avaamista. Sen von Wendt antoikin, edelleen selkokielellä.
”Puolipidätteen tehtävä on kertoa hevoselle, että jotain on tulossa. Puolipidätteen suurin tehtävä on tasapainottaa hevosta. Pari pidätettä, takajalat alle, nyrkin puristus ja rentoutus, vatsan tiivistäminen. No, nythän tämä laukkaakin melkein paikallaan”, ratsastaja lausahti muutaman, katsojille näkymättömäksi jääneen puolipidätteen jälkeen.
Laukassa onnistuneiden puolipidätteiden jälkeen voikin hänen mukaansa tehdä laukkapiruetin. Ja senhän Denzel käskystä teki.
Yleisöstä kuului naurunhörähdyksiä. Täpötäydessä katsomossa todennäköisesti vähemmistö oli päässyt laukkapiruettia kokeilemaan. Von Wendt huomautti, että takaosakäännösten harjoitteleminen on laukkapiruetin esiaste.
”Ratsastuksesta sanotaan, että se on kuin tanssia. Eli vaatii rytmitajua.”
Miten hevoselle sitten saa opetettua asiat? Von Wendt totesi, että koulutus tapahtuu skaalan mukaan, jota on kiivettävä kärsivällisesti portaalta toiselle ylöspäin. Perusvaatimuksia jokaisella ratsastuskerralla on muutama.
”Hyvä tahti, tasainen tuntuma, suora hevonen.”
Suoruuden käsitettä hän avasi toteamalla, että suoruus yksinkertaisimmillaan on sitä, että hevonen tuntuu samalta oikealta ja vasemmalta puoleltaan.
”Meillä kaikilla, niin hevosilla kuin ihmisilläkin, on toispuoleisuuksia. Miettikää siis, miltä hevonen sieltä selästä tuntuu. Yksi hyvä keino sen harjoitteluun ovat väistöt. Myös vastalaukassa on hyvä harjoitella hevosen suoruutta.”
Von Wendt totesi tärkeänä pointtinaan, että kun perusasiat ovat kunnossa, vaikeatkin tehtävät onnistuvat. Vinoa ja ohjaan nojaavaa hevosta on vaikea kouluttaa eteenpäin.
”Salaisuus kaikkeen mitä teet, löytyy käynnistä. Käynnin on oltava nelitahtista, etu- ja takajalkojen väliin rungon alle pitää muodostua selkeä v-kirjain ja niskan on oltava korkein kohta. Ratsastajalla pitää käynnissä olla tunne, että hevonen liikkuu eteen ilman, että työnnät sitä jaloillasi.”
Klinikan lopuksi ratsukko esitti laukanvaihtoja, passagea ja piaffiakin, jonka harjoittelu oli ratsastajan mukaan jäänyt olemattomiin viime aikoina. Mutta sieltä se vain tuli ja aplodit olivat sen mukaiset.
Lopuksi Anna von Wendt vielä tarkisti urheilukellostaan, mitä sen päällä olon aikana oli tapahtunut.
38 minuuttia, ratsastajalta kulunut 339 kilokaloria kulunut ja keskisyke 139. Kouluratsastus on eittämättä tehokasta tanssia, ainakin ratsastajalle. Denzelillä ei näyttänyt hiki valuvan.