Evijärvisen Markku Ylitalon MK Paali Oy tuottaa hevosenheinän ohella myös mustakauraa elintarvikkeeksi. Jatkossa tarkoitus on investoida sen tuotantoon rakentamalla uusi halli myllyineen ja pakkauslinjoineen.
”Nyt pakkaamme hiutaleet ja suurimot itse yhdessä puolisoni Kirsi Varilan kanssa, mutta kaura kuoritaan Vetelin myllyssä”, Ylitalo esittelee
Hän innostui kokeilemaan mustakauraa hevosten rehuksi vuonna 2018, kun sen sanottiin olevan hieman peltokauraa rasvaisempana hyvää hevosille. Pari vuotta sitten hän päätti kokeilla, voisiko se sopia myös elintarvikkeeksi.
”Nyt jalostamme sitä sekä hiutaleiksi että suurimoiksi ja sen saama suosio on yllättänyt meidät, kun talvikaudella käymme maistattamassa sitä puurona eri puolilla Suomea. Siitä tehtävä kaurapuuro on maukkaampaa kuin tavallisesta kaurasta tehty”, hän sanoo.
Yrityksen mustakauraa on saatavissa verkkokaupan lisäksi toistaiseksi yksittäisten K-ruokakauppojen kautta.