

Kesäkausi on Lapin raviurheilun kulta-aikaa. Kesäkuukausien aikana Kaukonen, Kemijärvi, Kurtakko sekä Sodankylä järjestävät vuorollaan hyvin yleisöä paikanpäälle keräävät ravitapahtumat. Lapin nuoremman polven raviharrastajiin kuuluvan Iina Palojärven mukaan Lapin kesäraveissa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa.
”Voittaminen missä tahansa raveissa on tietysti mukavaa, mutta kesäraveissa yleisö eläytyy todella hienosti ravitapahtumaan. Kannustuksen kuulee kärryille asti”, tunnelmoi Iina Palojärvi.
Palojärven suku on ollut aktiivisesti mukana lappilaisessa raviurheilussa jo vuosikymmenten ajan. Iina Palojärven isä Kaarlo Palojärvi pyöritti pitkään valmennustallia Rovaniemen raviradalla. Kaarlo Palojärvi on ajanut ohjastajana urallaan lähes 300 voittoa. Myös Iinan äiti Jaana Huhtalo on ajanut kilpaa.
”Isän veli Kari Palojärvi myös ajaa edelleen aktiivisesti kilpaa. Edesmennyt setäni Kalervo vaikutti pitkään hevoshommissa eteläisessä Suomessa”, Iina Palojärvi selvittää.
Kaarlo Palojärvellä ei ole enää valmennuksessaan hevosia, vaan valmennusvastuu hevosista on siirtynyt Palojärven perheen seuraavalle sukupolvelle. Valmennustoiminnan lopettamisen taustalla ovat terveydelliset syyt, sillä Kaarlo Palojärvi kärsii polvivaivoista.
Ensi viikolla 25 vuotta täyttävä Iina Palojärvi valmentaa Rovaniemellä nykyisin viittä hevosta, mutta raviurheilu ei ole hänen päätyönsä, vaan Palojärvi työskentelee lähihoitajana vuorotyössä. Hevosilla ja raviurheilulla on kuitenkin suuri merkitys nuoren raviaktiivin elämässä.
”Minulla on todella hyvä työnantaja. Saan tarvittaessa muutettua sujuvasti työvuoroja ravireissujen takia. Sanonkin useasti tekeväni töitä hevosten ehdoilla”, naurahtaa Iina Palojärvi.
Sekä valmentaminen että ohjastaminen ovat lähellä Iina Palojärven sydäntä. Viime vuonna vuoden naisohjastajaksi Lapissa valittu Iina Palojärvi on ajanut hevosilla noin 150 starttia. Poneilla startteja kertyi reilut 100. Nuori raviaktiivi tiedostaa Lapissa toimisen haasteet.
”Pohjoisessa on melko vaikea saada lainaohjastettavia, ja olenkin ajanut valtaosan starteista omilla valmennettavillani. Into kilvanajamiseen vaikuttaa kulkevan perheessämme sukupolvelta toiselle, sillä äitini valittiin aikanaan Lapin ohjastajakuningattareksi.”
Vaikka Iina Palojärven elämä on pienestä pitäen pyörinyt hevosten ja raviurheilun ympärillä, ei hän kuitenkaan suunnannut peruskoulun jälkeen suoraan hevosalalle. Lukion suorittamisen jälkeen oli vuorossa sairaanhoitajan opinnot. Ne keskeytyivät kuitenkin raviurheilun viedessä voiton.
”Päätin kokeilla hevosalan töitä täysipäiväisesti, ja olin ensin töissä Ossi Nurmosella Maaningalla. Sen jälkeen siirryin Katja Melkolle Lumijoelle töihin, ennen kuin palasin Rovaniemelle.”

Perhesyyt painoivat vaakakupissa Rovaniemelle paluun puolesta. Iina Palojärvi oli tavannut nykyisen avopuolisonsa, ja paluu kotiseudulle tuntui oikealle ratkaisulle. Samaan aikaan Katja Melkko oli siirtämässä toimintaansa Ruotsiin.
”Ensimmäiset hevoset olivat jo Ruotsissa Julmyran valmennuskeskuksessa, ja kävin sielläkin pyörähtämässä. Valmennuspaikat olivat ensiluokkaiset”, Palojärvi muistelee.
Iina Palojärvi on kuitenkin tyytyväinen Rovaniemen raviradan tarjoamiin valmennusolosuhteisiin. Raviradan alueella sijaitsevien tallien määrä on yllättävän suuri.
”Talleja taitaa olla lähemmäs 15. Valmennusolosuhteet ovat täällä ihan kohdillaan. Ravirata huolehtii kolmesti viikossa valmennuspaikkojen kunnostuksesta, ja talvisin täällä pääsee tietysti ajamaan kunnon hankivalmennusta.”
Lapin raviurheilun nykytilanne kuitenkin huolestuttaa Iina Palojärveä. Kesällä kilpailutarjontaa on kesäravien myötä mukavanlaisesti, mutta talveksi kaivattaisiin lisää kilpailumahdollisuuksia.
”Ei hevosinnostus ole Lapista mihinkään hävinnyt, mutta kilpailupäiviä on kuitenkin vähennetty.”
”Rovaniemen kavioura jäädytetään rallia varten joka talvi, ja meillä olisi todella hyvä jääpolanne ravilähtöjen ajamiseen. Mielestäni hyviä rataolosuhteita pitäisi hyödyntää enemmän talvisin. Ei hevosinnostus ole Lapista mihinkään hävinnyt, mutta kilpailupäiviä on kuitenkin vähennetty viimeisten vuosien aikana Pohjois-Suomesta. Ihmisten into omistaa hevosia on kilpailumahdollisuuksien vähentymisen takia laantunut.”
Lapin ravipäivien vähennyttyä on Iina Palojärvi suunnannut muiden lappilaisten tavoin Ruotsiin Bodenin raveihin. Rovaniemeltä on lähes yhtä pitkä matka Ouluun kuin Bodeniin.
”Matkaa kertyy kummallekin radalle noin 250 kilometriä. Etenkin talvisin Bodenissa on mukava käydä, kun kaikille on tarjolla oma lämmitetty vierastalli. Norjan Harstadissa kävimme aiemmin paljon kilpailemassa. Sinne on kuitenkin lähes 600 kilometriä matkaa, ja oli eri asia, kun aiemmin lastattiin kymmenen hevosen rekka täyteen hevosia kisamatkalle. Nykyisin ei viitsi pienemmällä hevosmäärällä lähteä noin pitkälle kilpailumatkalle.”

Iina Palojärven kaikki valmennettavat ovat tällä hetkellä hänen tai perheensä omistamia. Valmennustoiminnan laajentaminen kuuluu pitemmän ajan suunnitelmiin. Iina Palojärvi vuokraa karsinoita Rovaniemen raviradalla sijaitsevassa tallissa.
Tallissa asustaa Iina Palojärven hevosten lisäksi Kaarlo Palojärven avopuolison Hanna Kariniemen hevoset. Kummankin käydessä töissä edellyttää tallinpito yhteistyötä ja joustavuutta. Iina Palojärvi kiittelee isänsä panosta tallin pidossa. Kaarlo Palojärvi kengittää edelleen kaikki hevoset, ja ajaa Iinan hevosia valmentajan ollessa töissä. Töiden ja hevosten yhteensovittaminen ei ole vähentänyt nuoren raviharrastajan intoa raviurheiluun.
”Ei raviurheilusta pääse irti, kun siihen on kerran jäänyt koukkuun. Ollessani toisella kymmenellä Tolinan Tuiske ja Celebration Wurst kilpailivat todella hyvällä menestyksellä. Niiden suoritukset sekä oman ponini Uutelan Amarillan menestys ovat vaikuttaneet todella paljon uravalintaani.”