
Tämän vuoden oripäivien kaikkein paras suomenhevonen oli jo torstaina palkittu pienhevonen Rasantaja (Tintin Sahrami – Auran Aapeli). Toinen ykköspalkinto annettiin 147-senttiselle voikolle, tahdikkaasti ja tasaisesti suorittaneelle, ratsain esitetylle Friisin Kultapiskulle (Voiveikko – Ukkosen Poika). Toiset kaksi hyväksyttyä pienoria olivat Merimaan Roihu (Merimaan Raju - A.T. Unikuva) ja Lähes (Jules - A.T. Unikuva).

Isoista oriista kolme palkittiin toisella palkinnolla. Paras oli Laura Kajannon kasvattama Hasselpähkinä (Hessin Leevi – Karl-Hemming), jonka omistaa neljän naisen kimppa Team Hasseli eli Minna ja Jenna Hökkä, Riitta Koivunen ja Laura Sassi.
Muut toisen palkinnon oriit olivat hienosti laukkaava Aarteen Oliver (Hessin Leevi – Jeppo) sekä terävä moniosaaja Metkuttaja TS (Porttikielto –Kelmi).
Viime syksyn esteiden kasvattajakilpailun voittaja Ypäjä Rokki (Ponuveikko – Samuli) hyppäsi hienosti, mutta sillä oli ongelmaa tuntuman kanssa.
Muhkea ja nallemainen nelivuotias Piitsin Hurpales (Herkko Hurmaus – Knuutilan Veikko) hyväksyttiin, mutta se ei saanut palkintoa, koska niitä ei anneta vielä nelivuotiaille.
Myös Anneli Hakatien omistama 11-vuotias Lyylin Solouuno (Corleone –Tasatahti) hyväksyttiin ilman palkintoa. Se hyppäsi korkealle ja reippaasti, mutta laukassa takaosa ei ollut tahdissa.
Pienhevosori Millin Bölyinen hylättiin eläinlääkärintarkastuksessa, ja torstaina estekokeessa kaatunut ori Veikon Valo keskeytti koulukokeessa.
Hasselpähkinä tuli oripäiville Oulusta saakka.
”Jo syksypuolella päätettiin, että se tuodaan viisivuotiaana näytille”, Laura Sassi kertoo.
Ratsastuksellisesti hevonen oli valmiiksi hyvässä tilanteessa, joten tärkeintä oli pitää hevosen mieli virkeänä.
”Se on lapsinero, joka hoksaa kaiken helposti”, Sassi kuvaa.
Koulutyötä ori on tehnyt vain kerran pari viikossa, maastossa on käyty paljon ja hypyistä on huolehtinut Tiia-Liisa Saarinen.
Kotimatkalla Ouluun suunniteltiin tulevaa, eli sitä, astuuko ori jossain.
”Huomasimme, että emme ole miettineet tätä loppuun asti”, Sassi hymyilee. ”Mutta ei sitä voi Oulussa piilossakaan pitää.”
Hauska yksityiskohta oli se, että ori sai matkaseurakseen Ypäjältä Ouluun piikkisian.
Kesken Ypäjän reissun paikallinen kotieläintilan pitäjä oli soittanut Tiia-Liisa Saariselle, että Ypäjällä on piikkisika, jonka ystävä on juuri kuollut. Saarisella taas on itsellään kotieläintila ja siellä kaksi piikkisikaa, joiden seuraksi voitiin ottaa yksi uusikin.
Matkaa varten piikkisika pakattiin niin tarkasti, että voittajaori ei mahdollisesti huomannut koko elukan läsnäoloa. Ainakaan se ei reagoinut mitenkään, Sassi kertoo.
”Porkkanoita ne saavat samasta pussista. Piikkisiat syövät porkkanoita”, hän valistaa.
Omaa oriasemaa Kuortaneella pitävä Kaisu Västinsalo ajeli kotiin tyytyväisenä hevosiinsa. Hyväksyminen ei toki tullut yllätyksenä, sillä Metkuttaja TS on voittanut Laatuarvostelussa kolmi- ja nelivuotiaana, ja Piitsin Hurpales kolmivuotiaana.
Västinsalo kertoo, että molemmat jännittivät testissään, etenkin Hurpales.
”Mutta ne ovat neljä ja viisi. Tekivät ihan hyvin, itselleen omalla helpolla tasolla”, Västinsalo sanoo.
Muuten keikka ei ollut kovinkaan mukava, koska jonkinlainen vatsatauti riivasi tiimin ihmisiä ratsastaja Linda Kulmalaa lukuun ottamatta.
Mutta tehtyä tuli, ja seuraavaksi laitetaan huhtikuun puolivälin maissa oriasema toimintaan.
”Nyt vien ne peltohon kaverilaumaan painimaan. Molemmat ovat jo kvaalanneet Laatuarvosteluun. Jos nyt kesällä vähän kilpaa lasketahan. Se on kiinni maailmantilanteesta, että mitä tulee maksamaan, kun pihasta lähtee”, Västinsalo linjaa.