
Tanskalainen raviurheilu on ollut useamman vuoden ajan muutosprosessissa. Ruotsin ja Tanskan raviurheilun keskusjärjestöt tiivistäneet huomattavasti yhteistyötään sen jälkeen, kun Ruotsin hevospeliyhtiö ATG hankki omistukseensa Ecosys-peliyhtiön muutama vuosi sitten.
Ruotsi maksaa tanskalaiselle raviurheilulle vuosittain kiinteän rahasumman. Osa summasta on korvamerkitty Tanskan lähtöjen palkintoihin. Rahan saamiseen Ruotsin keskusjärjestöltä liittyy myös reunaehtoja.
”Osa summasta käytetään muun muassa Tanskan raviratojen varustelun parantamiseen sekä raviurheilun tason parantamiseen. ATG saa näin parempia pelikohteita Tanskasta”, Pekka Lähdekorpi valaisee.
Ruotsin Halmstadissa asuva Lähdekorpi on toiminut Tanskan hevosalan keskusjärjestön Dansk Hestevæddeløbsin hallituksessa keväästä 2018 alkaen. Lisäksi hänellä on hallituspaikka Ruotsin suurratoihin kuuluvan Jägersron raviradan hallituksessa.
Lähdekorpi korostaa Ruotsi-yhteistyön merkitystä Tanskan raviurheilulle. Tanska on melko pieni ravitoimija, sillä maassa on vain kahdeksan raveja järjestävää ravirataa. Tanskan ja Ruotsin yhteistyöllä on pitkät perinteet, huomauttaa Lähdekorpi.
”Aiemmin ruotsalaiset valjakot kilpailivat paljon Tanskassa. Palkinnot olivat silloin paremmalla tolalla Tanskassa ja Ruotsissa oli vaikea päästä lähtöihin mukaan. Nykyisin kilpailuvaihto on lähinnä sitä, että tanskalaiset kilpailevat Ruotsissa.”
Tanskan ja Ruotsin välinen yhteistyön tiivistäminen ei sujunut kitkatta. Sopimukseen pääsemistä edelsi pitkä päätöksentekoprosessi. Lähdekorpi toivoisi ravipäättäjiltä laaja-alaisempaa ajattelua raviurheilun tulevaisuuden suhteen.
”Luonnollisesti osa asioista on tunteikkaampia. Ne voivat aiheuttaa paljon kritiikkiä lyhyellä aikavälillä omassa piirissä. Olisi kuitenkin pystyttävä ajattelemaan raviurheilun tulevaisuutta pitkällä aikajänteellä. Raviurheilun yhteispohjoismainen yhteistyö on mielestäni yksi olennaisimmista asioista tulevaisuuden kannalta.”
Lähdekorven mukaan Tanskan malli on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi tanskalaisen raviurheilun toimintaedellytysten turvaamiseksi. Hänen mukaansa raviurheilulla on samansuuntaisia haasteita myös Norjassa ja Suomessa.
”Päätöksenteossa on oltava avarakatseisia ja aloitteellisia uudenlaisen yhteistyön suhteen. Tanskan ja Ruotsin yhteistyömalli on mielestäni hyvin toimiva kumpaankin suuntaan. Tanskan raviurheilu voi paremmin, mutta tämä on ilman muuta myös ATG:lle hyvä bisnes. Ilman hyvin toimivaa yhteistyötä ei lopputulos olisi näin hyvä.”