

Gayana A (Gangster He'las - Fürst Romancier) voitti sunnuntaina kaksivuotiaiden kouluhevosten Kyvyt Esiin -finaalin Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen maneesissa. Tamman omistavat ja sen ovat kasvattaneet Niko ja Alexandra Ahlqvist.
Varsan alkutaival ei ole ollut ihan tavallinen. Kun Gayanaa odotettiin, Alexandra Ahlqvist ei ollut edes varma, mikä ori varsan isä on. Emätamma oli siemennetty kertaalleen saksalaisoriilla Escanto PS, mutta kun ovulaatio antoi odottaa itseään ja tuli viikonloppu, tammalla käytettiin myös Suomessa seisovaa oria Gangster He’las.
Oikea isä saatiin selville vasta DNA-testin perusteella varsan jo synnyttyä. Varsa oli jälkimmäisestä, suomalaisesta oriista, mikä vaikutti etukäteenkin todennäköiseltä.
Suurin koettelemus oli kuitenkin varsominen. Alexandra Ahlqvist oli vahtivuorossa, kun 12-vuotias Kom First Romance alkoi synnyttää viidettä varsaansa. Alku näytti hyvältä, mutta pian oli syytä huolestua. Esiin tuli yksi kalvoissa oleva jalka, sitten lisää samaa jalkaa, sitten turpa.
Se tarkoitti, että toinen jalka oli kääntyneenä väärään asentoon, mikä on hevosten kohdalla aina hätätapaus. Ahlqvist hälytti välittömästi avukseen hevosenhoitajan ja eläinlääkärin ja aloitti monta tuntia kestäneen taistelun.
Iso tamma työnsi varsaa voimalla ulos, ja hän yritti työntää varsaa takaisin ja löytää synnytyskanavasta kääntyneen jalan. Samaa työtä jatkettiin vuorotellen, kun apuvoimat saapuivat paikalle.
Varsomisen ponnistusvaiheessa on aina kiire, sillä varsan pitäisi olla ulkona puolessa tunnissa.
Esimerkiksi lehmään verrattuna hevosella poltot ovat paljon vahvemmat, lantiossa on enemmän kulmaa ja eläinten istukat ovat aivan erilaiset. Jos varsominen pitkittyy, varsa lähtökohtaisesti kuolee hapenpuutteeseen. Niin ajateltiin käyneen Kom First Romancen varsalle jo taistelun alkuvaiheessa, mutta emä haluttiin pelastaa.
Lopulta, kun tamma oli jo aivan loppu ja auttajat myös, jalka löytyi ja se saatiin ihmeen kaupalla kääntymään. Varsa mätkähti maahan, ja auttajat itkivät ja tärisivät väsymyksestä, helpotuksesta ja surusta.
Silloin musta varsa nosti päätään kalvoista ja ravisti korviaan kuin kysyäkseen, että mikä tässä kesti.
”Me olimme aivan varmoja, että se on kuollut, mutta se vain nousi ylös, että nyt olen tässä!” Ahlqvist huokaa.

Tamma sai temmellyksessä oleellisia komplikaatioita, ja se vietti varsansa kanssa viikon verran Helsingissä hevosklinikalla. Lopulta se parantui täysin. Syntyneestä tammavarsasta taas ei löytynyt pienintäkään vikaa – ellei lasketa sitä, että omistajan mielestä se oli helkkarin ruma.
”Samasta emästä tuli edelliselläkin kerralla varsa, josta luulin, että oliko se hereford, kun sillä oli iso, iso pää, jossa pitkä kihara karva”, Ahlqvist nauraa.
Hän kertoo, että varttuessaankin Kom First Romance varsat näyttävät hirviltä, kunnes kaksivuotiaina ne alkavat muuttua rumista ankanpojista joutseniksi. Niistä tulee isoja, mutta sopusuhtaisia ja sulavaliikkeisiä.
”Nyt se on siis upea!” Ahlqvist huokaa hevosestaan, joka vakuutti myös Kyvyt Esiin -tuomarit.

Ahlqvist kertoo, että Gayana on hevosena herkkä, mitä siihen tulee suvusta molemmin puolin. Kun lattiaharja on siirretty tallissa paikasta toiseen, voi kaikkien olla syytä hetken aikaa hengitellä paperipussiin hengityksen tasaamiseksi.
Samalla tamma vaikuttaa tykkäävän työskentelemisestä ihmisten kanssa. Odotukset ovatkin uran suhteen korkealla. Sitä ennen omistaja miettii siementävänsä Gayana A:n, että se ehtisi saada yhden varsan ennen kilpauraansa.
”Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, mitä ominaisuuksia haluaisin siihen lisää. Kyllä mä haluaisin, että kun se saa varsan, varsa olisi aika paljon samanlainen kuin hän itse”, Ahlqvist päättää.