

Jos joku nainen 2020-luvulla on tehnyt paljon suomenhevosten eteen, se on vähän alle viisikymppinen Kaisa Kiviniitty. Tällä haavaa hänellä on 60 suomenhevosta, ja ensi vuonna syntyy lisää. Kahdeksan suomentammaa on tiineenä, ja monen kanssa vielä yritetään.
”Minulla on suuri ilo pitää yllä suomenhevosen monimuotoisuutta”, Kiviniitty sanoo.
Huittisista kotoisin oleva Kiviniitty aloitti hevostelun enonsa tallissa. Ensimmäinen oma oli sisko Ann-Niinan kanssa yhteinen Murnela, jolla oli omia juttujaan, niin kuin suomenhevosruunilla kuuluukin.
Ann-Niina siirtyi myöhemmin melkein kokonaan lämminverisiin ratsuihin, mutta Kaisaa kiinnostivat enemmän suomenhevoset.
Peruskoulun jälkeen hän opiskeli kaksoistutkinnolla kokiksi ja ylioppilaaksi. Nykyään riippuu kysyjästä, mitä Kiviniitty sanoo ammatikseen. Vaihtoehdot ovat työnjohtaja autohuollossa, perhehoitaja kehitysvammaisten perhehoitokodissa tai maatalousyrittäjä.
Kiviniitty oy on hänen isoisänsä ja isänsä perustama ja nykyään kolmen sisaruksen luotsaama maatalouskoneisiin ja autoihin liittyvä yritys, jossa Kaisa sai vastuualueekseen autohuollon.
Oman pientilan hän hankki ostamalla vuonna 2004.
Koneiden ja eläinten lisäksi Kiviniitty viihtyy ihmisten kanssa. Kiviniityn perhekodissa asuu neljä aikuista kehitysvammaista, jotka ovat mukana tallin touhuissa.
Hevosyrittäjänä hän piti ensin täysihoitotallia ja sitten tavallista ratsastuskoulua. Nykyään talliyrittäminen käsittää hevoskasvatusta ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa.
Harrastuksena on raviurheilu, ja lapset harrastavat jotain ihan muuta kuin hevosia.
”Ihan tavallisia päiviä minulla on kuin kaikilla muillakin”, Kiviniitty väittää.
Eli aamuviideltä talliin, sen jälkeen kahdeksaan saakka normaalia perhe-elämää myös perhekodin asukkaiden kanssa, sitten kahdeksasta eteenpäin ollaan töissä korjaamolla ja ehtoopäivällä ajetaan kotitilalle hevosia harrastamaan.
”Jollei me kaikki vähän koeteta, ei tästä silleen tule mitään.”
Kaisa Kiviniityn hevoskasvatus alkoi vuonna 2005. Ensin syntyi shetlanninponi, sitten yksi ratsuvarsa ja vuonna 2007 suomenhevonen Lammin Cecilia. Sen jälkeen suomenhevoskasvatus on jatkunut Kiviniityn omien sanojen mukaan välillä maanisesti.
Kun elämässä on haastava hetki, Kiviniitty valitsee Facebook-päivitystensä perusteella raikkaan kossupaukun ja suomenhevosen ostamisen välillä.
Kun nainen ei edes tykkää Koskenkorvasta, ei ole vaikea arvata, mitä tapahtuu. Kiviniitty on ostanut, myynyt ja taas ostanut.
Oriitakin on seissyt pihassa, kuuluisimpina ratsut Veeran Taaveri ja Harjun Kakkonen. Kilpapuolella loisti Veeran Tytteli, joka voitti kaksi mestaruusmitalia kentässä Ann-Niina Kiviniityn kanssa.

Mutta kilpaileminen ei ole ykkösasia.
”Olen aina pitänyt suomenhevosista ja siitä, miten ne ovat äärimmäisen monikäyttöisiä ja sopivat kaikkiin lajeihin. Sama hevonen voi toimia autistin turvaratsuna ja hypätä seuraavana päivänä valmennuksissa”, Kiviniitty selittää.
Hän toteaa, että jonkun verran rotu on altistunut elintasosairauksille, mutta muuten se on hevosyrittäjälle kustannustehokas ratkaisu. Sopiva satula löytyy, ei tarvitse loimittaa kesin talvin niin kuin lämminverisiä ja luonne on lähtökohtaisesti hyvä.
Tänä vuonna Kiviniittyyn syntyi 14 varsaa, joista yksi oli poni, yksi ratsu ja loput 12 suomenhevosia. Suomenhevosista kaksi on ratsuoreista, ja loput ravisukuisia.
Tammoja pidetään itse, ja miltei kaikista orivarsoista on jo sovittuna kaupat. Ravikoteihin ne ovat menossa – ainakin aluksi. Suomenhevosen vahvuus kun on se, että jos raviura ei aukene, melkein kaikista tulee vähintään jonkinlaisia ratsuja.
Kiviniitty kertoo, että ei hän usko kasvattavansa ravikuninkaallista, eikä Kriterium- tai edes Satakunta-ajon voittajaa, mutta sellaisen, joka voittaa vähän väliä toimintatonnin, joka taas saa jatkamaan raviurheilussa ja suomenhevosten kanssa.
”Jollei me kaikki vähän koeteta, ei tästä silleen tule mitään”, Kiviniitty muistuttaa.