Kuuma tamma rauhoittui hyväntekijänä – ”Sillä on se, mikä joillain hevosilla on”

Suomenhevosliitto palkitsi Lammin Cecilian viikonloppuna vuoden 2024 monipuolisena suomenhevosena.

Ravikilpailu-ura tammalta tosin on nopeasti kerrottu. Se kesti kyllä kolmella eri vuodella, mutta kattoi vain opetuslähdön, koelähdön ja kaksi starttia paikallisraveissa. Mutta kaikessa muussa Lammin Cecilia on täyttänyt odotukset tai ylittänyt ne. Ja siitä raviurastakaan omistaja Anu Aho ei syytä hevosta.

”Siinä tehtiin alussa vähän vääriä valintojakin”, hän sanoo.

Lammin Cecilia (i. Turkka K) on ratsukasvattaja Kaisa Kiviniityn ensimmäinen suomenhevoskasvatti. Kiviniitty muistaa sen emän Pyrimuksen (Pysteri – Vireeni) erittäin hyvin, koska kävi aina isänsä kanssa ajamassa sillä.

”Sen kanssa piti olla kaksi kuskia, että sen jaksoi ajaa kotiin saakka. Muistan, kuinka Rautaveden jäällä ajettiin vuorotellen. Kotona se pysäytettiin aina tallin seinään”, hän kertoo.

Karsinassa se lytisti kiimojen takia ihmiset seinään.

”Isä sanoi, että se tappaa vielä jonkun”, Kiviniitty naurahtaa.

Mutta siitostammana Pyrimus oli mainio, ja se oli mukava käsitellä, kunhan se oli tasaisesti tiine. Se tuli kantavaksi aina. Kun Turo astui toiseksi viimeistä vuotta Keskisessä, Kiviniitty pakkasi kello 23 tamman koppiin, ajoi aamuviideksi Ylivieskaan, ori hyppyytettiin ja Kiviniitty ajoi kotiin. Varsa siitä saatiin: Lammin Floora, joka ei itse startannut, mutta jonka varsa Lammin Matias juoksee kilpaa.

Kiviniitty kertoo, että Pyrimuksen kaikki varsat ovat olleet mukavia, monipuolisia ja rakastettuja hevosia.

”Tällaisia suomenhevosia soisin olevan enemmänkin, joissa on kaikkea sopivassa suhteessa. Harvempi ihminen tässä maailmassa kaipaa tosi sparkleja, erikoisia hevosia elämäänsä”, Kiviniitty sanoo.

Pomppuakin löytyi esteillä. Kuva: Tiia-Sandra Näkki

Kun Aho osti 3-vuotiaan Lammin Cecilian, se oli pieni ja pullea.

”Ei voinut sanoa, että oli raamikas tamma, koska se oli ennemmin maailman monin poni”, hän muistelee.

Mutta liikkeet olivat irtonaiset ja kinner aktiivinen. Tamma sai lempinimekseen Kekki, ja siitä ajateltiin kimpparavuria. Ajohommassa se oli kuitenkin äitinsä tapainen, kuuma ajaa. Sunnuntaiajelua varten siinä ei ollut vaihdetta ollenkaan.

”Se oli kiltti, mutta painoi kuin viimeistä päivää. Hauisjänteet piukeana piti ajaa”, Aho kuvaa.

Kun Aho sai esikoisensa, hän mietti hetken aikaa hevosesta luopumistakin. Mutta kun ratsuttaja istui muutaman kerran tamman selkään, sen lahjat ratsuna huomattiin.

Tamman kanssa alettiin valmistautua viisivuotiaiden Laatuarvosteluun. Viisivuotiskaudella se hyppäsi jo 80 senttiä ratana.

Esteet onnistuivat myös Laatuarvostelussa, mutta koulukokeesta muodostui legendaarinen nolouden hetki. Kouluratsastus ei ollut tamman parasta osaamista, mutta se oli hyvin koulutettu ja valmisteltu. Radalla se kuitenkin vain juoksi, eikä esittänyt yhtään askellajia. Kouluarvostelun pisterivi oli karu: 4,5 - 5,5 - 5,0 - 5,0.

”Silloin ekan kerran ymmärsin, että nuorten hevosten kanssa kaikkea voi tapahtua”, Aho jo hymyilee.

Tamma laitettiin koppiin, ja se pissasi pitkään ja paljon. Sittemmin sama on tapahtunut useamman kerran. Kun tammalla on pissahätä, se alkaa juosta pökkelönä.

”Jatkossa jos se on ollut huono, olen ymmärtänyt, että se pitää viedä koppiin pissalle. Se ei suostu pissaamaan muiden nähden”, Aho kertoo.

Lammin Cecilia kokeili myös kenttäratsun uraa. Kuva: Anu Ahon albumi

Kuusivuotiaana tamma astutettiin, että se rauhoittuisi, ja se teki ravikimpalle varsan Aika Liekeissä oriista Tuli-Viesker.

Sitten Lammin Ceciliasta alettiin tehdä kenttähevosta, ja siinä se oli hyvä. Se hyppäsi olympiaratsastaja Sanna Siltakorven treeneissä Aho selässään vaativan luokan tehtäviä. Esteitä harjoiteltiin Mikko Mäentaustan valmennuksissa.

”Mikko sanoi, että Anu, tämä on niin upea hevonen, että se haluaa esteen toiselle puolelle, vaikka sinä et”, Aho muistelee.

Hän miettii, että ei tammalla silti oikein ratsastettavuutta tai isoa kykyä ollut.

”Vaan iso sydän. Se ajatteli, että hänen on tuotava eukko maaliin.”

Monta sijoitusta ehti tulla, ja mutta suomenhevosten kenttämestaruuksiin ei ehditty, kun Lammin Cecilia loukkaantui Niinisalossa vesiesteellä. Sen molempien etuvuohisten nivelsiteet venähtivät, ja Aho liisasi tamman kaverilleen tekemään varsan. Vuonna 2019 syntyi Aika Jännä oriista Hermanni Totki. Varsaloman aikana jalat parantuivat, mutta kenttäradoille Ceciliaa ei enää viety.

Aikanaan tie nuoren ja kuuman Lammin Cecilian kanssa oli Ahon mukaansa mallia ”Kuinka kesytät lohikäärmeen”, mutta lopputulos oli sataprosenttisen luotettava hevonen, jonka on voinut viedä Ratinaan ja TAYSin pihalle. Kuva: Anu Aho

Kaikkein tärkeimmän uransa Lammin Cecilialla onkin tehnyt hyväntekeväisyydessä. Se on käynyt kouluilla, vanhainkodeilla, sairaaloissa ja palomiesten pelastusharjoituksissa.

Vahvimmin Aho muistaa syöpäsairaan lapsen viimeisen toivomuksen, jonka tamma ja Aho täyttivät. Lapsi ei enää saanut lähteä sairaalasta pois, joten hevonen vietiin Tampereen yliopistosairaalan rakennusten keskelle. Sille laitettiin vaaleanpunaiset varusteet ja rusetit, ja kolme lasta ratsasteli pihalla tunnin verran.

Silloin Aho oli sanonut hevoselleen etukäteen, että tämä on sinun elämäsi tärkein päivä.

”Yksi ihminen tuli Silmäklinikalta ja kävi kysymässä, että onko sulla tässä todella hevonen, ajattelin, että onko silmäoperaatio mennyt pieleen”, Aho hymyilee.

Jos rehellisiä ollaan, hevosihmisestä tuntuu lähtökohtaisesti huonolta idealta viedä hyvin vauhdikas suomenhevonen paikkoihin, joissa on ihmisvilinää, autoja ja asfalttipihaa, saati sitten liikuntarajoitteisia ihmisiä. Aho kertoo, että ensimmäisellä kerralla hänkin oli epäileväinen.

Kyse oli talutusratsastuksesta nuorisotapahtumassa. Aho lupautui tulemaan, mutta painotti, että jos homma ei virkeän kaverin kanssa onnistu, laitetaan suosiolla heti pillit pussiin ja he lähtevät kotiin. Ei tarvinnut laittaa.

”Kun lykätiin ensimmäinen mukula kyytiin, Kekki jotenkin tajusi, mistä on kyse. Se tajusi, että tämä homma ei onnistu tältä kaverilta selässä”, hän kertoo.

Hevonen tuntui jarruttavan, että älä nyt taluta niin hirveää kyytiä.

Lammin Cecilia on myös lastenratsu. Kuva: Anu Aho

Seuraava keikka oli vanhainkodille.

”Kun ensimmäinen pyörätuoli kiikutettiin paikalle, Kekki laittoi korvat höröön ja painoi päänsä vanhuksen syliin. Hän alkoi nauraa, vaikka oli jo ihan dementoitunut”, Aho muistelee.

Hän sanoo, että Lammin Cecilialla on vanhan hevosen sielu, ja se näkyi siitä jo silloin kolmivuotiaana. Viisaus ja hyvyys.

”Sillä on se, mikä joillain hevosilla on. Kun ihmisellä on muistisairautta tai kehitysvammaa, se aistii sen. En minä sitä osaa selittää, enkä minä sille ole sellaista kouluttanut”, Aho miettii.

Lisäksi se on oppinut, että hoivakeikka tarkoittaa porkkanaa ja leipää ovista ja ikkunoista.

Lammin Cecilia on opettanut hevosenkäsittelyä monelle pelastajalle. Kuva: Anu Aho

Pelastusalan harjoituksissa se on parhaimmillaan lastattu ja purettu 25 kertaa peräkkäin, turvavarusteissa olevien, hevosten kanssa kokemattomien ihmisten toimesta.

Nyt Lammin Cecilia on siirtynyt takajalan kehänivelen nivelrikon myötä ratsastuskäytöstä kokonaan siitokseen. Se on tehnyt kaikkiaan neljä varsaa, joista kaksi ensimmäistä ei ole Ahon omia. Kun tamma säikäytti joitain vuosia sitten paksusuolen kiertymällä, omistaja hätääntyi, että pitäähän hänen saada siitä varsa itselleenkin. Onneksi Pyrimuksen tiinehtyvyys näyttää periytyneen, ja nyt Aholla on kaksivuotias ruuna Aika Näyttää Niisun Nestorista sekä viime viikolla syntynyt pikkuori Liisingistä.

Seuraavaksi on välivuosi, mutta Aho toivoo saavansa vielä tammavarsankin.

Ensihoitajana ammatikseen toimiva Aho on Lammin Cecilian takia vuokrannut oman tallin.

”Kekki saa olla mun kanssa maailman loppuun saakka”, hän sanoo. ”Me ollaan nivouduttu yhteen. Ja kyllähän toista samanlaista hevosta saa etsiä.”