
Mäntsäläläinen Tuisku Kivikoski-Vainio joutui sairaalaan sunnuntaina ja kotiin hän pääsi tiistaina.
Kivikoski-Vainio kertoo, että tapahtumassa hänen nuori hevosensa säikähti jotain edessään, lähti peruuttamaan, sekosi omiin jalkoihinsa ja kaatui, jolloin ratsastaja putosi. Hyväksi onneksi Kivikoski-Vainion sisko oli paikalla hälyttämässä ambulanssin. Ratsastaja heräsi tajuttomuudesta vasta ambulanssissa.
”Takaraivon vieressä on pieni vuoto, mutta se on kuvattu jo kolmeen kertaan, ja se on pysynyt ennallaan”, hän kertoo.
Ratsastustaukoa määrättiin vain kuukausi, mutta tällä hetkellä hän on niin väsynyt, että jo apteekkireissun jälkeen tarvittiin parin tunnin unet.
Kivikoski-Vainion veli Pyry Kivikoski loukkaantui kahdeksan vuotta sitten vakavasti ratsastusonnettomuudessa ja joutui pyörätuoliin. Kivikoski-Vainio on kahden lapsen äitinä ollut sen jälkeen hyvin tarkka turvallisuudesta. Nuorista hevosista hän ratsastaa vain omia, fiksuja nuoria, ja hän käyttää aina ratsastuksessa paukkuturvaliiviä ja tietenkin kypärää.
”Jos sitä ei olisi ollut, ei olisi täytynyt miettiä. Se olisi hyvä juttu ollenkaan”, hän huokaa.
Nyt ratsuna oli hänen äitinsä kasvattama nelivuotias. Onnettomuuden jälkeen äiti kysyi heti, että myydäänkö se, mutta ratsastaja ei halua ainakaan hätäillä.
”Se on tosi kiltti hevonen. Se vain venkoili ja sitten kompuroi jalkoihinsa”, hän kertoo.
Hevonen oli kuitenkin ollut vähän tavallista säpäkämpi, koska se oli ollut vapaalla edellisviikolla, jolloin Kivikoski-Vainio oli lomalla perheensä kanssa.
”Se vähän harmittaa, että ennen ratsastusta ajattelin, että pitäisikö juoksuttaa sitä vähän ennen selkään nousemista. Mutta se oli niin rauhallisen oloinen. Seuraavan kerran kuin miettii, että kävisikö juoksuttamassa vai ei, kannattaa juoksuttaa”, hän miettii.
Syksyn hyvä puoli on Kivikoski-Vainion ykköshevosen I’m Yoursin jalka. Iso ruuna jäi kesällä tauolle, kun sen jalasta löytyi vakava murtuma.
”Röntgen näytti, että sen jalka on melkein poikki”, Kivikoski-Vainio kertoo.
Kuvaa katsoivat lukuisat kokeneet eläinlääkärit, ja kaikki näkivät pahan vamman. Kun hevonen ei ollut kivulias, Kristiina Ertola kehotti viemään hevosen magneettikuvaan. Sitä vähän mietittiin, kun kuvaus maksaa useamman tonnin, mutta sinne mentiin.
”Ajateltiin, että näkisi sen, minne asti murtuma ulottuu. Mutta kuva näyttikin, että siinä vain on hankoside niin kiinni sääriluussa, että se tekee varjon, joka näkyi kuvassa murtumana”, Kivikoski-Vainio kertoo.
Nyt hevonen on hankosidekuntoutuksessa ja pääsemässä ratsastukseen sileällä.
I’m Yours ja toinen vanhempi hevonen High Hopes olivat juuri vesikävelytreenissä Kivikoski-Vainion loman aikana. Hänen puolestaan ne saisivat jatkaa siellä, mutta ainakaan heti ei ole tilaa.
”High Hopes on kiltti ja mukava, ja sille löytyy ratsastaja. I’m Yoursin kanssa mietin, jos vaikka vesikävelyyn löytyisi kuitenkin paikka”, Kivikoski-Vainio suunnittelee.