Vuoden Kavionjälki -tunnustuksen saanut Terttu Peltonen pelaa totoa, että hevoset saisivat heinänsä

Vuoden Kavionjälki –tunnustuksen valitsevat Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajainliitto yhdessä. Se jaetaan vuosittain Tampereen Hevoset-messuilla henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut hevosalalla tai lisännyt hevosalan arvostusta ja tunnettuutta.

Palkinnon Tampereella vastaanottanut Terttu Peltonen oli asiasta yllättynyt ja ylpeä. Hevosihmisille hän halusi välittää viestin, että kaikenlaiset hevoset ovat tärkeitä, mutta Suomessa erityisen tärkeitä ovat suomenhevonen ja suomalainen hevoskasvatus.

”Minulle kaikki hevoset ovat tasa-arvoisia rodusta ja käyttötarkoituksesta riippumatta”, hän aloittaa. ”Hevosrotuja on valtava määrä, mutta Suomessa on vain yksi puhdas ja alkuperäinen, ja siksi se tarvitsee puolustusta ja tukea.”

Peltonen jäi eläkkeelle Suomen Hippoksesta vuonna 2013. Kiinnostus hevoskasvatukseen on säilynyt vahvana työuran jälkeenkin.

Aktiiviuransa jälkeen hän on voinut hankkia myös osuuksia kimppahevosista. Peltonen kertoo olevansa mukana kolmessa suomenhevosessa, Mascate Matchin varsojen kimpassa sekä yhdessä muussa lämminverisessä.

Kimppaomistajuudessa hän on nauttinut hyvästä porukasta ja tietenkin myös hevosten kehityksen seuraamisesta.

Kotimainen kasvatus on Peltoselle sydämen asia, jota hän haluaa tukea kaikin keinoin. Myös pelaamalla.

”Pelaan T75:ttä aina joskus 20 eurolla. Suomenhevoset menevät oikein, lämminveriset eivät, koska niissä on niin paljon tuontihevosia. Mutta pelaamisessani tärkeintä onkin tukea hevostaloutta, että hevoset saavat heinänsä, eivät omat voittoni”, hän summaa.

Muista pohjoismaisista kylmäveriravureista hän ei välitä.

”Risteytyskylmäveriset vähän ärsyttävät. Norjalaisissa on 1800-luvulla ollut englantilaista täysiveristä. Ei ole tasavertaista siinä mielessä”, hän hymähtää ja ihmettelee samaan hengenvetoon ruotsalaisten ”kylmäveristen” 70-luvun hyppäystä vauhdeissa.

Suomenhevonen taas on se maailman monipuolisin rotu, jonka säilyttämisestä on huolehdittava. Hippoksen keinoihin hän on tyytyväinen. Toivoa antaa lisäksi hevospelien siirtyminen takaisin hevosihmisten päätettäväksi.

Peltonen näkee, että myös hevosten hyvinvoinnin suhteen pitäisi luottaa niihin, jotka tuntevat hevoset. Hän toteaa, että suurin huoli hevosten hyvinvoinnista tulee kehäykkösen sisäpuolelta ja se perustuu pitkälti tietämättömyyteen.

”Ulkopuoliset eivät voi ymmärtää hevosia. Jos niitä ajatellaan ihmisten kautta, inhimillistetään, silloin ei onnistuta”, Peltonen sanoo.

Peltosen oma hevosrakkaus on jotakuinkin yhtä vanha kuin hän itse. Jo pikkulapsena hän tapasi karata naapurin kartanon hevoslaitumille, ja monipuolinen hevosharrastus alkoi kouluaikoina. Opiskelemaan hän pyrki eläinlääketieteelliseen korkeakouluun, mutta jäi pääsykokeessa ensimmäiselle varasijalle, eikä paikkaa herunut.

”Muistan, kuinka sitten soitin Helsingistä puhelinkopista kotiin, että nyt minä menen hevostalouskouluun”, Peltonen muistelee.

Se sopi kyllä metsäteknikko-isälle ja puutarha-alalla toimivalle äidille.

Hevostalouskoulusta Peltonen lähti agronomiopintoihin tehden pro gradu -työn hevosen valmentamisesta. Työura käsitti ensin kymmenen vuotta Ypäjällä opettajana, sitten noin 30 vuotta Suomen Hippoksessa.

Hevoset olivat sekä työ että harrastus. Palkinnon perusteissa todetaan, että Peltonen oli työuransa aikana yksi keskeisimmistä vaikuttajista sekä suomenhevosen että lämminverisen ravihevosen jalostustyön kehittämisessä.

Hän toimi myös Suomenratsut ry:n pitkäaikaisena puheenjohtajana ja on vahvoja vaikuttajia myös Suomenratsujen Kuninkaalliset –tapahtuman luomisessa.

Peltonen lisää, että myös ratsuhevoset ja ponit ovat tärkeitä, ja niidenkin suhteen oma kasvatus on oleellista.

”Tuonti vähentää kasvatusta. Se mitä tuodaan, pitäisi olla vain laatua. Pyritään siihen, että kasvatetaan hyviä hevosia Suomessa”, hän antaa ohjeeksi.