Koulutuomari Maria Colliander ei huolestu: ”Tästä tulee oikein hyvä”

Tuomareiden näkemyksissä oli eroja esimerkiksi viime viikonloppuna sekä Dohassa viiden tähden kilpailuissa, joissa Maria Colliander itse arvosteli, että Göteborgissa, missä ratsastettiin maailmancupin osakilpailu. Colliander ei näe tilannetta huolestuttavana.

”Mä luulen, että kaikki hakevat nyt uutta linjaa. Meitä on kritisoitu niin paljon, että jotain täytyy tehdä”, hän sanoo.

Nyt osa tuomareista palkitsee vielä vanhanaikaisemmasta kireästä ja paineisemmasta ratsastuksesta. Osa taas menee jopa toiseen päähän, jossa jotkin kouluratsastuksen elementit voivat unohtua.

Tunnelma tuomareiden keskuudessa on silti hänen nähdäkseen hyvä.

”Kaikki on, että joo, mutta kun mun mielestä…” Colliander hymähtää.

Se tarkoittaa kuitenkin keskustelua, ja keskustelu vie asioita eteenpäin. Tuomarit miettivät, mikä on mitäkin, miten reagoidaan ja mistä ei palkita.

”Luulen, että tästä tulee oikein hyvä”, Colliander sanoo.

Ratsastajien rankaisemisesta hän ei mielellään puhu, koska kyse on siitä, että arvostelulla ratsastajille kerrotaan, mitä halutaan nähdä ja mitä ei.

Muutos arvostelussa on ollut nopea ja oleellinen. Colliander kertoo, että viikko sitten Dohassa oli mukana urheilusta kolme vuotta sivussa ollut tuomari, joka huomautti itse, että hänen on tarpeen muuttaa arvosteluaan.

Colliander kuitenkin myös muistuttaa, että katsojan ja tuomarin näkökulmat ovat hyvin erilaiset. Tuomari arvostelee asiat kohta kohdalta, ja mukaan kuuluu paljon muitakin seikkoja kuin muoto ja suu.

Ja kun ratsukkoa katsoo yläviistosta, yleisön kulmasta, esimerkiksi takajalkojen työskentely näyttää aina heikommalta kuin se näyttää tuomareille.

Myös tuomareiden paikka vaikuttaa. Kun hevonen liikkuu vanhaan hollantilaiseen malliin, eli juoksee lujaa, lyhyellä kaulalla ja vahvalla tuntumalla, sivussa istuvat tuomarit näkevät ongelmat, mutta edessä istuvat tuomarit eivät näe sivukuvaa yhtä hyvin.

Arvostelu ei kuitenkaan sinänsä ole muuttunut: ainakin periaatteessa aina on haluttu kevyttä tuntumaa ja klassista, pehmeää ja pyöreää muotoa.

Rentous on oma kysymyksensä. Parhaat pisteet saa hyvin suorittava rento hevonen, mutta kaikki eivät ole rentoja radalla. Colliander toteaa, että harjaantunut silmä näkee kyllä, mitä hevonen jännittää, tilannetta vai ratsastajaa. Tilanteen jännittäminen on ymmärrettävämpää, kuin se, että ratsastaja runnoo asioita läpi.

”Kun hevonen jännittää, se ei tarkoita, että se olisi aina silloin 40 prosenttia ja häpeäviitta päälle”, Colliander sanoo.

Ruotsin Patrik Kittel on pyrkinyt pehmentämään ja pidentämään hevosensa Touchdownin muotoa. Kuva marraskuulta 2024.  Kuva: (C) FEI/Lukasz Kowalski

Kuolaintuntumasta hän toteaa, että suun aukomiseen keskitytään nyt liikaa. Tuntumaongelmia on monenlaisia, eikä kuolaimeen nojaava hevonen ole mainittavasti parempi kuin esimerkiksi hetkellisesti suutaan aukova.

Colliander huomauttaa, että suun aukominen liittyy osittain myös siihen, että hevoset ovat entistä herkempiä. Niillä on atleettisempi keho ja mieli kuin vaikka hevosilla oli vaikkapa 20 vuotta sitten.

Suun aukomiseen tulee varmasti vaikuttamaan jatkossa myös se, että pakollinen turparemmien kireyden mittaus alkaa kansainvälisissä kilpailuissa uuden säännön mukaan toukokuun alussa. Colliander toivoo, että tähän olisi kilpailutilanteessa mahdollisuus jo aiemminkin.

”Henri Ruoste kertoi jo löysänneensä turparemmiä. Se on asia, johon sekä hänen että hevosen täytyy tottua”, hän sanoo.

Siitä Colliander on pahoillaan, että someviha vaikuttaa sekä ratsastajiin että tuomareihin.

Toisaalta aiheesta noussut keskustelu on saanut ratsastajat ratsastamaan ja esittämään hevosia uudella tavalla. Monet ratsastajat todella yrittävät avata hevosen muotoa ja olla kevyitä kangella, esimerkiksi Patrik Kittel esittää hevosensa huomattavan avoimessa muodossa.

”Kyllä ne ihan oikeasti yrittää, ja sellaiselle pitää antaa kunnioitusta”, Colliander sanoo.