

Mauri Jaara kertoo, että ravien väheneminen näkyy erityisesti pohjoisessa Suomessa. Pitkiä matkoja ei lähdetä aivan parin hevosen kanssa ajamaan, mikä näkyy myös lainaohjastajien ajotehtävien määrässä.
”Se näkyy selvästi, ja lisäksi uusia nuoria kuskeja on tullut markkinoille”, Jaara toteaa vähentyneestä kilpailumäärästään.
Jaaralla on riittänyt tekemistä, vaikka valmennustoiminnan lopettaminen viime kesänä vapautti kaistaa melkoisesti. Ajohommia moninkertainen Äimäraution liigavoittaja on tehnyt pyyntöjen mukaan.
”Olen käynyt Anne Turusta auttamassa, ja tässä Oulussa olen ajanut hiittejä. Ensi talveksi voi jotakin suunnitella, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon.”
Jaara on tehnyt myös muita töitä. Haastattelua edeltävän yön hän vietti tienpaikkaushommissa. Siksi omien lähtöjen ennakkoanalyysit olivat vielä vaiheessa haastattelun aikaan.
”Tuttuja hevosia on ohjastettavana useampikin. Vaikea varmaan on millään voittaa. Ainakin juoksunkulut pitää onnistua. Magic Schermerillä on maililla kuutosrata, niin siitä on vaikea onnistua”, ohjastaja analysoi.

Jaara on ollut sivussa valmentamisesta vuoden verran. Hän pitää edelleen päätöstä tallinpidon lopettamisesta oikeana.
”Kyllä se oli minulle hyvä päätös. Loppuvaiheessa hevosten vaihtuvuus tallissa oli jo vähäistä. Ei samat hevoset jaksa mennä vuodesta toiseen. Yli 45 vuotta olin tehnyt hommaa, niin oli aika huilata pikkuisen ja katsoa elämää muutenkin. Siinä on yhdelle miehelle tarpeeksi.”
Ravien nykytila etenkin Pohjois-Suomessa huolestuttaa Jaaraa. Kajaani menetti toimintatukensa, ja monella muullakin radalla on tiukkaa.
”Kun ravit vähenevät, niin matkat pitenevät. Kun raveja pidettäisiin tasaisemmin, se olisi kaikille parempi. Harrastajiin vaikuttaa, ettei asetusten mukaan saa enää pitää yhtä hevosta. Nykytilanne on vetänyt monen mielen matalaksi. Lisäksi talvelta vähenee vielä enemmän ravipäiviä”, Jaara suree.
Lajin kukkeimmat vuodet nähnyt ammattilainen odottaakin tulevaa jännityksellä. Arpajaislain tuoma pelipuolen uudistuminenkin tuo lisää muuttujia.
”Miten pelit rupeaa toimimaan? Rahapuoli vaikuttaa kaikkeen, kasvatukseenkin. On kallista astuttaa ja pitää tammaa, eikä varsoilla saa oikein mitään. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi lopulta hyvin.”
Jaaran nykymenoon mahtuu ruuhkavuosia enemmän perheen kanssa vietettyä aikaa. Kiireisimpinä vuosina raviammattilainen oli paljon tien päällä.
”Kun aina mentiin kiire edellä, niin isä oli vähän kotona. Allan Korpi väitti aikoinaan, että hänen kotiin tullessaan lapset kysyi, että kuka tuo setä on.”