
Vuonna 2015 toteutettu talvitesti oli kolmen pohjoismaisen ammattilehden yhteistyö. Koneviestin lisäksi testiryhmässä oli mukana toimittajia norjalaisesta Bedre Gardsdrift -lehdestä sekä ruotsalaisesta Lantmannen-lehdestä. Traktorivertailuja tehdään vuosittain useita ympäri maailmaa - kesäolosuhteissa. Tämän kaltaisilla mittauksilla testi oli kuitenkin ainutlaatuinen.
Testissä vertailitiin kahdeksan noin 120 hevosvoimaisen traktorin talviominaisuuksia. Koneita arvioitiin testissä maatalouskäytön lisäksi pienimuotoista lumiurakointia tekevän käyttäjän näkökulmasta.
Testiryhmään valittiin kolmen pohjoismaan myydyimmät traktorit noin 120 hevosvoiman kokoluokassa. Traktorimallien iät vaihtelivat yli kymmenen vuoden haarukassa, mutta tulosten perusteella mallin iällä ei ollut vaikutusta menestykseen. Mukana testissä olivat
Testin pääpaino oli traktorin yleisessä käytettävyydessä ja ominaisuuksissa. Talviominaisuuksia arvioitiin keskittyen traktorin niihin ominaisuuksiin, joita on vaikea muuttaa, kuten lämmityslaitteeseen. Lisävarusteille, kuten lohkolämmittimelle tai helposti vaihdettaville työvaloille, annettiin vähemmän painoarvoa.
Lämmityslaitekokeet tehtiin silloisen Luonnonvarakeskuksen Vakolan yksikön pakkashallissa vakaissa ja hallituissa olosuhteissa. Huurteenpoistokokeessa tutkittiin sekä jäätyneen etulasin aukeamista että lämmityslaitteen tehokkuutta, kun traktorit olivat olleet yön yli -15 asteen pakkasessa. Tulokset osoittivat, että varsinkin lämmityslaitteen toiminnassa ja huurteenpoistossa oli suuria eroja traktoreiden välillä. Toisessa traktorissa etulasi oli auki puolessa tunnissa, toisessa näkyvyysalue ei auennut tunnin kestävän testin aikana lainkaan.
Lue myös: Traktoreiden talvitesti 2015: Lämmityslaite ja huurteenpoisto
Polttoaineen kulutus tieajossa mitattiin noin 31 kilometrin pituisella lenkillä, joka ajettiin kahteen kertaan välillä kuljettajaa vaihtaen. Testissä jäljiteltiin siirtoajoa työkoneen kanssa siten, että traktorit painotettiin nostolaitteisiin kytketyllä, esimerkiksi lumilingon painoa hyvin vastaavilla, noin 700 kg:n lisäpainoilla. Taloudellisimmiksi traktoreiksi kulutuslenkillä nousivat Deutz-Fahr, Case ja John Deere.
Lue myös: Traktoreiden talvitesti 2015: Polttoaineen kulutus ja tieajo
Yötyöt ja aikaiset lähdöt kuuluvat lumitöihin, minkä vuoksi traktorin hyvän valaistuksen merkitystä ei kannata vähätellä. Yleisin työvalojen tyyppi oli perinteinen H3, minkä lisäksi H9-valaisimia oli useita. Koneiden etunäkyvyyksien yhteydessä mitattiin myös työvalojen valotehot ja -kuviot. Takatyövaloja ei aikatauluista johtuen mitattu. Käytännön työssä Massey Fergusonin, Valtran, Casen ja John Deeren valot olivat testin parhaat
Lue myös: Traktoreiden talvitesti 2015: Valoa yön selkään
Työkoneen kytkentä vaikuttaa traktorin käytettävyyteen myös talvella. Lumilingon, hiekoittimen tai takalevyn kytkentä on helppoa, jos tilaa on riittävästi. Tilanahtaus puolestaan vaikeuttaa kytkentää huomattavasti. Valtra suoriutui osiossa hyvin tarjoten parhaat näkymät työkoneen kytkentään. Työkoneen kytkeminen Claasiin oli helpointa hyvien hallintalaitteiden ansiosta, mutta näkyvyys työkonetta kytkiessä oli joukon huonoin.
Lue myös: Traktoreiden talvitesti 2015: Työkoneiden kytkentä
Talvitestissä vertailtiin myös traktoreiden ohjaamot, etukuormaimet, huollettavuus sekä ketjujen käyttö.
Talvitestin pisteet jaettiin kolmeen osaan: kuljettajapisteisiin, yleisiin mittaustuloksiin ja talviominaisuuksiin liittyviin mittaustuloksiin. Yleisiin mittaustuloksiin kuuluvat myös kesäkäyttöön sovellettavat pisteet, esimerkiksi ohjaamomelu, polttoaineen kulutus tai näkyvyys, joka toki on tärkeä ominaisuus myös lumitöissä. Talvipisteisiin kuuluvat lämmityslaite- ja huurteenpoistokokeen lisäksi ketjujen käyttöön liittyvät mittaukset. Kuljettajapisteisiin kuuluvat mm. ajo-ominaisuudet, työkoneen kytkentä ja huoltopisteet.
Talvitestissä talviominaisuuksilla oli 20 % painotus kokonaispisteissä, mistä johtuen Claas jäi viidennelle sijalle. Mikäli Claas olisi saanut lämmityslaitekokeesta yhtä paljon pisteitä kuin esimerkiksi Zetor, Claas olisi ollut kärkikolmikossa.
Lopputulokseen vaikutti kokonaispaketti. Esimerkiksi Deutz-Fahrissa on hyviä yksittäisiä ominaisuuksia ja tekniikkapisteissä Deutz-Fahr oli ykkönen, mutta kokonaisuus ratkaisi tällä kertaa. Kuljettajapisteissä traktorin eri ominaisuuksia ja yksityiskohtia on tarkasteltu erikseen talviominaisuuksia painottamatta.
Lue Koneviestin nettisivuilta, mitkä traktorit pärjäsivät kokonaisuutena traktorien talvitestissä!
Koneviesti tekee vuosittain traktorivertailuja. Uusin traktorivertailu ilmestyy 6.3.2023 Koneviestin nettisivuilla www.koneviesti.fi.
Lue myös:
Traktoreiden talvitesti 2015: Etukuormaimet syynissä
Traktoreiden talvitesti 2015: Ohjaamot tarkastelussa