• Eläkkeelle jäänyt rehtori palasi puskukoneenkuljettajaksi rakennustyömaille: ”Työt ovat parhaimmillaan rentouttavia”

    Tuomo Malinen aloitti maansiirtotyöt jo teini-ikäisenä isänsä puskutraktorilla, mutta työuransa hän teki kuitenkin opettajana. Kun Malinen pääsi eläkkeelle rehtorin virasta, hän palasi takaisin puskukoneen puikkoihin.
    Tuomo Malinen on vuodesta 2012 työskennellyt useilla työmailla ajaen Cat D6 -, Cat D8 - ja Liebherr 736 -puskukoneita.
    Tuomo Malinen on vuodesta 2012 työskennellyt useilla työmailla ajaen Cat D6 -, Cat D8 - ja Liebherr 736 -puskukoneita.  Kuva: Heikki Haapakoski
    Koneet ja autot|Maanrakennuskoneet
    25.5.202510:00
    Heikki Haapakoski

    Vuonna 1951 Alavieskassa syntynyt Tuomo Malinen on kokenut puskukoneen kuljettaja, jonka ura alalla alkoi jo nuorella iällä. Hänen ensimmäiset muistonsa puskukoneista liittyvät lapsuuteen, kun hänen isänsä hankki David Brown -puskukoneen. 14-vuotiaana Malinen vietti kesän TVH:n hommissa teiden luiskia tehden. Myös koulunkäynnin ja opiskelujen ohessa hän ajoi lomien aikana puskukonetta.

    Vuonna 1973 Malinen oli mukana Hituran kaivoksen suuressa laajennustyömaassa, jossa maansiirtoa oli peräti 2,3 miljoonaa kuutiota. Työ kaivoksella opetti Maliselle paljon maansiirrosta ja puskukoneenkäytöstä.

    ”Meillä oli Hiturassa hommana tehdä muun muassa kaivoksen reunaluiskia 1:5 kaltevuuteen. Se oli pikileerisavea, johon tuli kymmeniä metrejä pitkä luiska. Siellä oli Tampereelta tullut Caterpillar D6, jossa oli vinssi perässä. Se laski meidän nelosen vaijerin kanssa alas. Alas mennessä työnnettiin savea ja ylös tullessa takaterällä tasattiin. Ylös vedettäessä oli kuskilla saappaat mittaritaulussa, että pysyy penkillä. Sen jälkeen vaihdettiin toiseen kohtaan. Se oli hurjaa hommaa. Isällä kävi niin, että siitä muutaman metrin päästä lähti savi vyörymään,” Malinen kertoo hurjimmista työolosuhteista.

    Kaivosvuosien aikana Malinen kuitenkin päätti työllistyä muulle alalle kuin maansiirtohommiin. Hänellä oli halu kouluttautua ja saada ammatti koulumaailmasta. Vuonna 1977 hän valmistui opettajaksi Kajaanin opettajankoulutuslaitoksesta, mutta koneet eivät kokonaan kadonneet hänen elämästään. "Kaikki lomat opintojen välissä ajoin puskukonetta," Malinen toteaa. Myös opettajana lomat menivät näissä merkeissä.

    Vuodet opettajana ja rehtorina koulumaailmassa eivät vieneet Malisen kiinnostusta puskukonehommiin. Eläkkeellä hän sai mahdollisuuden palata rakkaaseen ammattiinsa. "Jäin eläkkeelle ja sain lahjakortin, joka oikeutti ajamaan yhden päivän Maansiirtoliike Takasen puskukonetta," hän kuvailee paluuta koneenpuikkoihin.

    Lahjakortin lunastuksen jälkeen kului puolitoista viikkoa, kun Malinen sai puhelun. Takasen maansiirtoliike tarvitsi kiireapulaista Kokkola-Ylivieska-kaksoisraidetyömaalle.

    ”Menin Riipan monttua aukaisemaan puskukoneella ja siitä se alkoi. Olen sitten vuodesta 2012 alkaen välillä ajanut täyttä päivää ja välillä rauhallisemmin,” Malinen kertoo paluustaan rakennustyömaille. Hän on myös kouluttanut uusia kuljettajia ja tehnyt puskukoneenkuljettajille esityksen otsikolla Ajatuksia puskukoneella ajosta.

    Malinen on nauttinut suuresti roolistaan puskukoneen kuljettajana ja pitää työtään rentouttavana, jossa konkreettisesti näkee työn tulokset. "Maisemointi ja luiskien teot ovat mukavia hommia," hän sanoo. Niissä myös kirjaimellisesti näkee työnsä tulokset

    ”Ylivieskassa tein paljon puistoja. Puutarhuri tuli aina paikalle ja sillä oli kartta A3-paperilla. Käveltiin alue läpi ja puutarhuri sanoi aina, että annan sinulle vapaat kädet. Kehotti tekemään sellaisia ameban mallisia muotoja. Antoi aikaa ja tuli perjantaina katsomaan. Siinä sai toteuttaa itseään.”

    Malisen ollessa opettajana, Malinen vietti myös kesälomiaan puskukonetta ajaen. Viikon puskukoneella ajamisen jälkeen stressi katosi täysin. Hän sanoo, ettei nykyäänkään hän stressaannu puskukonehommissa lainkaan. Hän on myös omaksunut uudet teknologiat, kuten aikaa ja materiaaleja säästävät 3D-koneohjausjärjestelmät.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, kenen tunnettujen maansiirtotyöläisten kanssa Malinen on saanut tehdä töitä, ja miten maansiirtotyöt ovat muuttuneet vuosien saatossa!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Mikä on tärkeää ajettaessa puskukoneella? Alan ammattilainen kertoo mietteitään ja kokemuksiaan puskukoneella työskentelystä

    Penikkastartti oli pakkasaamujen pelastaja, jolla kone käynnistyi vaikka tyhjällä akulla

    Caterpillar D7 -puskutraktori oli voiman perikuva Amerikasta – jälleenrakennuksessa Caterpillar oli ylivoimaisesti halutuin telakonemerkki

    Konemies muistelee: Poclain RC200S -kaivinkone vajosi keskelle ratalinjaa – kuuluisa maarakennusyrittäjä Niilo Lemola tuli puskutraktoreineen apuun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Konepeiton takimmaisen luukun takana ovat hydraulipumput. Kun alkuperäiset hammaspyöräpumput vaihdettiin uudempiin aksiaalimäntäpumppuihin, jouduttiin luukkuun tekemään ulkonema. Åkerman käytti koneissaan kolmea työpumppua. Hammaspyöräpumppujen tuotos oli 3x215 litraa ja suurin paine 160 kp/cm2.

    Koneviesti | Yli 50-vuotias Åkerman H 25 -kaivinkone tekojärven teossa erämaassa – “Tällä voisi siirtää vaikka vuoren”

  • Koneviesti | Vuoden 2025 suurimmat rakennuskonevalmistajat – Caterpillar pysyy kärjessä

  • Koneviesti | Kasipillari uudistuu – nyt tulee Cat D8 -puskutraktori sähköisellä voimansiirrolla