• EU:n polttomoottorikiellon kumoaminen avaa mahdollisuuksia uusille biokaasu- ja etanoliautoille

    Autotehtaille jää mahdollisuus pitää polttomoottorit tuotannossa 10 prosentin osuudella.
    Etanolin käyttöön siirtyminen vaatii autolta muutoskatsastuksen.
    Etanolin käyttöön siirtyminen vaatii autolta muutoskatsastuksen. Kuva: Kari Salonen
    Koneet ja autot|Autot
    18.12.202514:15
    Jarmo Palokallio

    EU on kumonnut uusien autojen polttomoottorikiellon, jonka piti toteutua vuonna 2035. Se avaa mahdollisuuksia uusille biokaasu- ja etanoliautoille sekä muille vaihtoehtoisille polttoaineille.

    Karkeasti tulkittuna EU päätti jättää polttomoottoreille täyskiellon sijaan 10 prosentin osuuden. Tämä komission esitys vaatii vielä EU:n parlamentin ja jäsenmaiden hyväksynnän. Kyseessä on merkittävä suunnanmuutos EU:n politiikassa.

    Täyskiellon kumoamista heräsivät ajamaan etenkin saksalaiset autonvalmistajat. Toisaalta osa sähköautoihin rajusti panostaneista autotehtaista vastusti muutosta.

    Biokaasu on tärkeä osa energiaomavaraisuutta.
    Biokaasu on tärkeä osa energiaomavaraisuutta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Keskusteluun on vedetty myös vaihtoehtoiset polttoaineet, kuten kehittyneet biopolttoaineet ja synteettiset e-polttoaineet. Niillä, etenkin biokaasulla ja etanolilla, on Suomessakin omat kannattajansa.

    “Biokaasun rooli kotimaisena, uusiutuvana polttoaineena on tärkeä osa Suomen energiaomavaraisuutta. Nyt tehdään päätöksiä, jotka mahdollistavat investoinnit myös Suomessa”, painottaa Hannes Torppa Suomen Biokierto ja biokaasu ry:stä.

    “EU ottaa järkevän askeleen kohti teknologista riippumattomuutta. Samalla se tunnustaa, että ilmastotavoitteisiin on useita reittejä. Uusiutuvat polttoaineet ovat olennainen osa ratkaisuja”, toteaa Hannes Tuohiniitty Bioenergia ry:stä.

    Vanhat polttomoottoriautot pysyvät liikenteessä vielä pitkään.
    Vanhat polttomoottoriautot pysyvät liikenteessä vielä pitkään. Kuva: Sanne Katainen

    Tuohiniityn mukaan komission esitys on kaikkineen monimutkainen eikä se ole vieläkään aidosti teknologianeutraali.

    ”Komissio on rakentanut ennemmin ehtoja, kuin valinnanvaraa. Jäsenmaiden neuvoston sekä Euroopan Parlamentin tuleekin kehittää esitystä toimivammaksi ja aidosti teknologianeutraaliksi ottaen huomioon uusiutuvat polttoaineet”, vaatii Tuohiniitty.

    Yksi mahdollisuus olisi luoda uusi ajoneuvokategoria vain uusiutuvia polttoaineita käyttäville polttomoottoriautoille. Tällaisten polttomoottoriautojen myynti voitaisiin sallia myös vuoden 2035 jälkeen, mikä avaisi mahdollisuuden pitää samalla kiinni alkuperäisestä päästövähennystavoitteesta.

    Vaihtoehtojen puute on jo kaventanut autotarjontaa Euroopassa. Valmistajat ovat ennakoineet kieltoa, mikä on vähentänyt uusiutuvia korkeaseospolttoaineita käyttävien autojen tarjontaa.

    Esimerkiksi kaasuautot ovat pudonneet valikoimista pois. Myös uusien etanoliautojen myynti on lopetettu.

    Lisää aiheesta
    • Polttomoottorit säilyvät uusien autojen voimanlähteenä.

      Talous | EU pakittaa: Uusien autojen polttomoottorikielto kumoutuu

      Tilaajalle
    • Päästökauppa kannustaisi kuluttajia tankkaamaan vähäpäästöisiä polttoaineita, kuten biokaasua.

      Tutkija: Bensan päästökauppa lisäisi biokaasun tuotantoa ja kannustaisi kehittämään uudenlaisia polttoaineita

    Artikkelin aiheet
    polttomoottorikielto
    etanoli
    biokaasu
    Autot
    Sähköauto
    Eurooppa
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla