• EU pakittaa: Uusien autojen polttomoottorikielto kumoutuu

    Tarkempaa tietoa asiasta on luvassa ensi viikolla.
    Tilaajalle
    Polttomoottorit säilyvät uusien autojen voimanlähteenä.
    Polttomoottorit säilyvät uusien autojen voimanlähteenä. Kuva: MT Arkisto
    Koneet ja autot|Talous
    12.12.202515:03
    Jarmo Palokallio

    EU on perumassa uusien polttomoottoriautojen kiellon. Sen piti tulla voimaan vuonna 2035. Asiasta kertoi esimerkiksi saksalainen Bild-lehti.

    EU parlamentin konservatiivisen EPP-puolueen johtajan Manfred Weberin mukaan täyskiellosta luovutaan ja sen sijaan autojen päästöihin puututaan joustavasti.

    EU päätti uusien autojen nollapäästöistä vuonna 2022. Silloin takarajaksi asetettiin vuosi 2035. Käytännössä nollapäästöisyys tarkoitti uusien polttomoottoriautojen kieltämistä.

    Autoala nieli päätöksen, sillä se tuntui tuolloin kaukaiselta. Liikenteen sähköistyminen ei kuitenkaan ole edennyt suunnitelmien mukaisesti. Etenkin keskisen ja eteläisen Euroopan maat ovat siinä pahasti jälkijunassa.

    Niinpä suuret automaat ovat heränneet vastustamaan päätöstä.

    Autovalmistajista ainakin Volkswagen, Stellantis, Renault, Mercedes-Benz ja BMW ovat vaatineet kiellosta luopumista. Toisaalta osa valmistajista on vastustanut kiellon purkua, koska ne ovat panostaneet tosissaan sähköautoihin.

    EPP:n mukaan tuo kielto on nyt kumoutumassa. Joidenkin lähteiden mukaan kyseessä olisi kuitenkin vain siirtymäajan pidentäminen vuoteen 2040.

    Komission odotetaan julkistavan muutokset sääntöihin ensi viikolla.

    Lisää aiheesta
    • Essenin pohjoispuolella sijaitsevalla logistiikkayrityksen pysäköintialueella seisoo arviolta 6 000 uutta autoa, jotka eivät ole käyneet kaupaksi. Epävirallisten arvioiden mukaan tämän ”uusien autojen hautausmaan” arvo on noin 300 miljoonaa euroa.

      Talous | Saksan autojätit ovat jo hävinneet sähköautotaistelun kiinalaisille − tappio tuntuu koko Euroopan taloudessa

      Tilaajalle
    • Biokaasu sopii myös raskaaseen liikenteseen. Vuorenmaan tilalla maitoauto voi täyttää molemmat tankit samalla reissulla.

      Energia | Polttomoottorikielto ei ole yksiselitteisesti hyvä asia

    • Metsäpolitiikka | Ilmastokriisi ei odota – EU:n on korjattava huonot lait vihreää siirtymää vaarantamatta

    Artikkelin aiheet
    polttomoottori
    polttomoottorikielto
    sähköauto
    Autot
    Tieliikenne
    Sähköauto
    Kulkuneuvot
    Moottoriajoneuvot
    Autoteollisuus
    Hybridi- ja sähköajoneuvot
    Liikenne ja kuljetus
    Euroopan komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti