• Käytetyn sähköauton oston riskit voi välttää – aina edes latausjohto ei kuulu kauppaan

    Autoliiton mukaan onnistunut autokauppa vaatii huolellista perehtymistä.
    Polttoaineen kallistuminen on lisännyt kiinnostusta käytettyihin sähköautoihin.
    Polttoaineen kallistuminen on lisännyt kiinnostusta käytettyihin sähköautoihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Autot
    12.5.202612:00
    Jarmo Palokallio

    Käytetyn sähköauton hankinnassa on riskinsä. Onnistunut kauppa vaatii huolellista perehtymistä ja tarkkaa harkintaa, muistuttaa Autoliitto.

    Polttoaineen hintojen nousu on lisännyt sähköautojen kysyntää. Sähköauton osto on kuitenkin iso investointi, joten siihen on syytä valmistautua huolellisesti.

    Sähköauton suurille rengassarjoille voi tulla hintaa pari tuhatta euroa.
    Sähköauton suurille rengassarjoille voi tulla hintaa pari tuhatta euroa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Autoliiton mukaan ensimmäiseksi kannattaa paneutua kiinnostavien automallien hintakehitykseen. Monien uusien sähköautomallien hinnat ovat pudonneet rajusti, ja hinnanalennus välittyy väistämättä myös käytettyihin.

    ”Turvallisinta voi olla ostaa sellainen sähköauto, jonka hintaa on hiljattain tiputettu tuntuvasti – tällöin uutta hinnanpudotusta tuskin on odotettavissa lähiaikoina”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa.

    Moni liittyy merkki- tai mallikohtaiseen Facebook-ryhmään auton hankittuaan. Ryhmään olisi kuitenkin fiksua liittyä jo hyvissä ajoin ennen hankintapäätöstä.

    Mitä enemmän ehtii saada tietoa kyseisten automallien käytöstä ja haasteista eri vuodenaikoina, sitä parempi.

    ”Välttämättä kaikki, mitä näissä ryhmissä kirjoitellaan, ei ole totta, mutta jos useampi käyttäjä raportoi samankaltaisista vioista, voi siitä vetää johtopäätöksiä”, Vesalainen toteaa.

    Käytetyn sähköauton mukana ei aina tule latausjohtoa.
    Käytetyn sähköauton mukana ei aina tule latausjohtoa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Käytetyn auton renkaiden kunnollakin on suuri merkitys kaupan onnistumiselle. Sähköautoissa pyöräkoot ovat isoja ja renkaat kalliita.

    Mikäli autoliike lupaa hankkia autoon uuden rengassarjan, on tärkeää sopia kirjallisesti etukäteen, minkä merkkiset ja malliset renkaat hankitaan.

    Myös autoon kuuluviin varusteisiin on syytä perehtyä ajatuksella. Aina auton mukana ei tule edes latausjohtoa.

    Sähköauto kannattaa aina käyttää kuntotarkastuksessa. Olennaista on selvittää akun varauskyky sekä akkukotelon kunto.

    Myös alustan nivelten ja puslien sekä jarrujen kunto kannattaa tarkastaa. Muistissa on viimeaikainen kohu Teslojen heikosta katsastusmenestyksestä.

    Lisää aiheesta
    • Sähköauton vakuutusmaksujen suuruus saattaa yllättää.

      Talous | Sähköauton omistajalle karvas yllätys: Kasko jopa 65 prosenttia kalliimpi kuin bensiiniversiolla

      Tilaajalle
    • Sähköauton lataaminen onnistuu jokaisessa torpassa, kunhan vaan hankitaan laturi, toteaa Simo Ralli.

      Autot | Kokemuksella väitän, että sähköauto sopii varsinkin säästäjälle

    • Opel Frontera on Stellantiksen edullinen sähköauto, jonka saa myös polttomoottorilla varustettuna hybridinä.

      Autot | Toyotan mallilla voittoon? Autotehtaat peruuttavat sähköautoista

    Artikkelin aiheet
    käytetty sähköauto
    Autoliitto
    autokauppa
    sähköauton ostaminen
    Teppo Vesalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla