• Raskas liikenne paljastaa mustan jään teillä, kännykkäsovellusta voi jo kokeilla

    Keksintöä ovat kehittäneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja EEE Innovations.
    VTT:n koordinoimassa hankkeessa testataan erilaisia älylaitteita, sensoreita ja infonäyttöjä sähköbusseissa. Busseissa on muun muassa testattu liukkauden tunnistusta.
    VTT:n koordinoimassa hankkeessa testataan erilaisia älylaitteita, sensoreita ja infonäyttöjä sähköbusseissa. Busseissa on muun muassa testattu liukkauden tunnistusta. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
    Koneet ja autot
    3.1.201909:30
    STT

    Talviajon turvallisuus paranee, jos suomalainen keksintö mustan jään tunnistamiseen yleistyy. Järjestelmä valjastaa raskaan liikenteen liikkuviksi sensoreiksi, joiden avulla välitetään tietoa teiden liukkaudesta autoilijoille.

    Liukkauden tunnistusta testataan jo yhteensä parissasadassa bussissa, kuorma-autossa sekä rekassa, ja määrä on kasvussa. Palvelu ei ole tarkoitettu vain raskaalle liikenteelle vaan myös muille tienkäyttäjille. Siitä ilmestyi äskettäin ensimmäinen Android-puhelinten testisovellus, jonka voi ladata vapaasti.

    Keksintöä ovat kehittäneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja EEE Innovations.

    "Ideana on, että kun saadaan kerättyä riittävästi dataa, muille tienkäyttäjille pystytään antamaan ennakkoon tietoa vaaran paikoista lähes reaaliaikaisesti ja kymmenien metrien tarkkuudella", valottaa keksintöä EEE Innovationsin toimitusjohtaja Jarmo Leino.

    Tiedoista voivat hyötyä raskaan liikenteen ja henkilöautoilijoiden lisäksi kunnossapitoyhtiöt, Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto), sääpalvelujen tuottajat ja viranomaiset. Älykäs datankeruujärjestelmä mahdollistaa sen, että liukkausvaroituksia voidaan antaa nykyistä tarkemmalla seulalla. Varoitukset kohdistuvat nyt koko maakuntaan.

    Järjestelmästä julkaistaan ensimmäisiä sovellusversioita tänä talvena. Kännykkään ladattava eGrip-betaversio löytyy jo Google Play -kaupasta.

    "Sovellukseen voi vapaasti tutustua. Se tuo kartalle reaaliajassa liukkaustiedot, joita yksiköt keräävät teillä.2

    Toistaiseksi dataa kuitenkin saadaan etupäässä pääkaupunkiseudulta, mutta myös jonkin verran pääteiltä eri puolilta Suomea.

    "Testivaiheessa on tullut selkeästi esille, kuinka sillat ja vesistöjen läheisyydessä olevat tiet muuttuvat helposti liukkaaksi."

    Tavoitteena on, että ohjelmisto asennetaan noin vuoden kuluessa tuhanteen raskaan liikenteen ajoneuvoon ja myöhemmin vielä useampaan. Koska keksintö on ohjelmistopohjainen, se ei vaadi ulkoisia antureita.

    EEE Innovations on lisäksi aloittamassa projektia, jossa myös henkilöautoista tehdään kitkatietojen kerääjiä.

    Liukkauden tunnistusta on testattu Helsingin sähköbusseissa. Ne ovat mukana VTT:n koordinoimassa Living Lab Bus -hankkeessa, jossa busseja on laajemminkin valjastettu älykkään teknologian kokeilualustoiksi.

    Artikkelin aiheet
    mustan jään tunnistus
    raskas liikenne
    EEE Innovations
    VTT
    eGrip
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti