• Mikä avuksi, kun linnut sotkevat tuotantotiloja? Tässä liuta luovia konsteja lintujen häätämiseksi

    Linnut aiheuttavat paljon haittaa tuotantorakennuksissa.
    Tilaajalle
    Haukat ovat tehokkaita lintujen häätäjiä.
    Haukat ovat tehokkaita lintujen häätäjiä. Kuva: Johannes Wiehn
    Koneet ja autot|Koneet ja kulkuneuvot
    13.5.202623:00
    Hanna Lensu

    Tuotantorakennuksiin pesiytyvät linnut ovat jatkuva ongelma, joka aiheuttaa esimerkiksi salmonellariskin vuoksi huolta yrittäjille. Linnut voivat myös aiheuttaa oikosulkuja ja jopa tulipaloja.

    Saksalainen Agrarheute-lehti on koonnut viljelijöiltä käytännön vinkkejä, joilla lintuja on saatu karkotettua esimerkiksi konehalleista. Valitettavasti konehalleissa toimiviksi todetut keinot eivät aina sovellu eläinsuojiin.

    Ensimmäinen konsti on pimentää halli kokonaan peittämällä ikkunat. Karkottavaa vaikutusta voi lisäksi tehostaa asentamalla tilaan välkkyvä diskopallo tai värilaser.

    Myös ääniin turvautuminen voi auttaa. Sinänsä tehokasta ultraäänilaitetta ei kuitenkaan voi käyttää eläinsuojien tai asutuksen lähellä. Pikkulintujen on huomattu pelkäävän nauhalta soitettua petolinnun ääntä, mutta kyyhkyihin tai varislintuihin se ei tehoa.

    Luonnonmukaisin keino on houkutella pöllö tai haukka hallin liepeille pesäpöntön avulla. Samaa vaikutusta voi tavoitella petolintujen kuvilla. Perinteisiä ratkaisuja ovat verkot ja oviverhot. Savunkin kerrottiin karkottaneen lintuja, mutta tämä lienee epämiellyttävä ratkaisu myös ihmisille.

    Lisää aiheesta
    • Konehallin sisältä poistettuja kesykyyhkyjä.

      Erä | Tiesitkö, että naakkoja ja kesykyyhkyjä voi poistaa ilma-aseella tuotantorakennusten sisältä? Tällainen ase siihen soveltuu

    • Lintukarkotin perustuu elektromagneettiseen pulssiin, joka tuottaa linnulle huonon olon ja sekoittaa sen suuntavaiston. Anticimexin mukaan linnun olo palautuu normaaliksi, kun se poistuu alueelta. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Uudenlainen karkotin torjuu lintuja elektromagneettisella säteilyllä – valkoposkihanhien karkoittamiseen pelloilta laitteistosta ei ole

    Artikkelin aiheet
    linnut
    tuotantotilat
    lintujen haitat
    lintujen karkotus
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee