

Sähköverkon luotettavuus korostuu entisestään sähköriippuvuuden lisääntyessä. Kontiolahtelaisella Linjarakennus Väänänen oy:llä on yli 30 vuoden kokemus sähkölinjatöistä.
”Taajamissa tehdään pelkästään maakaapelointia. Haja-asutusalueiden syrjemmillä seuduilla 20 kilovoltin (kV) runkolinjaa vedetään vielä ilmajohdolla, mutta sielläkin talo- ja mökkiliittymät kaapeloidaan yleensä maahan”, yrittäjä Mauri Väänänen kertoo.
Haja-asutusalueilla työt kohdistuvat pääosin 20 kV-linjojen ja niistä muuntajan kautta lähtevien pienjänniteverkkojen saneeraukseen tai rakentamiseen.
Kaapelit kaivetaan maahan silloin, kun se on maaperän kannalta järkevää. Kallioisissa maastoissa pylväisiin vedetty ilmajohto on vaihtoehtona.
Sähkölinjatöitä voidaan tehdä ympäri vuoden.
Yksi yrityksen talven työmaista sijaitsi Kiihtelysvaaran Keskijärvellä, jossa avolinja korvattiin maahan kaivetulla kaapeloinnilla 26 kilometrin matkalla.
”Talvella maakaapeloinnin työmäärä on kaksinkertainen kesään verrattuna.”
Lisätöitä aiheutuu roudasta, joka yleensä yltää teiden ja pihojen kohdalla sekä muilla liikutuilla alueilla vähintään kaapelin asennussyvyyteen asti. Talvella riesana on usein myös lumi, jota joudutaan poistamaan ennen kaivamista. Lumen vähäisyys lisää puolestaan maan routaantumista.
”Talvikaivauksien jäljet on suurelta osin vielä siistittävä lumen ja roudan sulettua ja se vaatii kaivinkoneen kulkemisen uudelleen kaapelointireitin läpi.”
Kaapelit kaivetaan maahan silloin, kun se on maaperän kannalta järkevää. Kallioisissa maastoissa pylväisiin vedetty ilmajohto on vaihtoehtona.
Ilmalinjan rakentamista talvikeli haittaa yleensä vähemmän. Maakaapeloinnin tai uuden ilmalinjan rakentamisen jälkeen vanhat tarpeettomiksi jääneet avolinjat puretaan pois.
”Purkutyö olisi paras toteuttaa talvella, koska maastoon jää lumen ja roudan ansiosta vähemmän koneen jälkiä”, Väänänen sanoo.
Yrityksen liikevaihdosta 98 prosenttia kertyy sähkölinjojen rakentamisen, kunnossapidon ja purkutöiden aliurakoinnista. Asiakkaina ovat sähköverkostojen urakoitsijat, jotka huolehtivat myös kytkennöistä. Pääasiallinen toiminta-alue on Pohjois-Karjalan Sähkö oy:n sähkölinjoilla.
”Avolinjojen pylväiden pystytyksissä pylväisiin vedetään joskus myös johtimet, mutta kytkentätöitä emme tee.”

Avolinjojen ilmajohdon rakentamisessa tarvittavasta kalustosta on hyötyä myös linjojen kunnossapidossa. Huoltokohteina on myös 45 ja 110 kV:n linjoja.
Avolinjan rakentamisessa kaivinkoneessa tarvitaan lisävarustuksena erillinen pitelypuomi, jolla estetään pylvään kaatuminen, kun pylvään juuri peitetään. Pylvään pystyyn nostamisessa käytetään yleensä kauhassa olevia erillisiä pihtejä. Kallioporakonetta tarvitaan kallioon porattavien reikien tekoon.
Väänäsellä on käytössään useita tela-alustaisia kaivinkoneita. Järeämpää kaivinkonetta tarvitaan esimerkiksi kaapeliaurauksessa. Ilmalinjoilla kymmeneen metriin ulottuvalla nosturilla varustettu kymmenen tonnin tela-alustainen kaivinkone on turvallinen metsässä olevien pylväsmuuntajien vaihtotöissä.
”Meillä on myös 15 tonnin tela-alustainen kaivinkone varustettuna nosturilla ja henkilökorilla, joka yltää yli 20 metriin. Näillä laitteilla päästään maastoon, missä ongelmat useimmiten ovat.”
”Purkutyö olisi paras toteuttaa talvella, koska maastoon jää lumen ja roudan ansiosta vähemmän koneen jälkiä.”
Maakaapeloinnissa tarvitaan kelanlevitysvaunuja 500-3500 kiloa painavien kaapelikelojen käsittelyyn. Lisäksi tarvitaan riimukelojen riiputtamiseen tarkoitettuja välineitä.
Sähkölinjojen rakentajien tulevaisuus näyttää lupaavalta tuulivoimapuistojen rakentamisbuumin jatkuessa. Voimalinjojen lisäksi tarvitaan myös pienempien jännitelinjojen rakentamista.
”Onhan tuulivoimalan tuottama sähkökin liitettävä runkoverkkoon joko maakaapelilla tai ilmajohdolla.”
Kontiolahti
Sähkölinjatyöt, rakentaminen, purku, huolto
Henkilöstö: 6 +1-2 aliurakoitsijaa kesäkaudella