

Radiossa toisinaan soivassa 1980-luvun Pikkuveli-laulussa aamuyön hiljaisuuden rikkovat lumiauran kolahdukset. Nykyisen talven äänimaisema on entistä hiljaisempi, sillä lumiauran hiljaisuudesta on tullut niiden suunnittelukriteeri.
”Lumiauran suunnittelu on monien seikkojen kompromissi. Melun vähentäminen on tänä päivänä erittäin tärkeää, ja sen eteen tehdään paljon työtä”, Jyväskylässä auroja valmistavan Arctic Machinen toimitusjohtaja Janne Mäkipää sanoo.
Tehtaalla asennusta odottava maantiekäyttöön tarkoitettu nelimetrinen HPD-aura kuvastaa suunnittelun kehitystä.
Maailman hiljaisimmaksi kutsuttu aura on suunniteltu käytettäväksi Pohjoismaiden pitkillä aurausmatkoilla ja se pystyy toimimaan jopa 90 kilometrin tuntinopeuksilla.
Huolimatta nopeusominaisuuksistaan se toimii hyvin myös taajama-alueilla, missä hiljaisuuden merkitys korostuu.
Auran kulutusterät ovat kiinni joustavassa polyuretaanimuoviin valetussa elementissä, mikä katkaisee metallisen yhteyden auran siipeen. Ratkaisu vähentää melun syntymistä ja samalla toimii joustavana törmäyssuojana.
Esimerkiksi kaivonkanteen osuessaan elementti kääntyy enimmillään 70 astetta taaksepäin. Aura ikään kuin hyppää esteen yli ja työ jatkuu.

Aurojen heittosiiven muoto on sekin vuosien saatossa kokenut muutoksia.
Kun vielä 1980-luvulla aurat olivat juhlavan korkeita siipiä kuin ison megafonin puolikaita, nykyiset aurat näyttävät maallikon silmin halkaistuilta rumpuputkilta – mitä lähellä ne materiaalinsa puolesta myös ovat.

Putkimaista muotoa suositaan siksi, että se viskaa lumen matalassa kaaressa penkalle, eikä auraustyö peitä liikennemerkkejä ja opasteita läpinäkymättömällä lumikuorrutuksella.
Vahva, mutta liukas polyeteenimuovi on korvannut terästä aurojen siipimateriaalina.
”Muovisiipien yleistyminen kesti aikansa. Nyt jo noin 70 prosenttia auroista on varustettu muovisiivellä.”
Muovisiipi ei kaiuta ääntä samalla tavalla kuin teräksinen. Toinen syy muovin käyttöön on pyrkimys vähentää auran kulkuvastusta.
Lumi liukuu muovipintaa vasten hyvin kaikissa lämpötiloissa, mikä vähentää aura-ajoneuvon polttoaineenkulutusta.
Hieman yllättäen muovin käyttö ei tuo auran painoon merkittävää säästöä, vaikka kolmen millin teräslevy vaihtuu seitsemän millin muoviin.
Yksi tienkäyttäjän havaitsema muutos nykyauroissa on, että ne eivät vedä perässään enää yhtä komeaa kipinävanaa kuin takavuosina.
”Se johtuu kovametallin käytön lisääntymisestä kulutusterässä. Kovametalli kipinöi merkittävästi vähemmän kuin tavallinen terä osuessaan asfalttiin”.
Kovametallipalat juotetaan induktiokuumennusprosessilla terään jyrsittyyn uraan. Näin valmistetun terän kesto on noin kymmenkertainen perinteiseen kulutusteräkseen nähden. Varjopuolena on hinta, joka sekin on kymmenkertainen.
”On vähän makuasia kumpiko on parempi. Suomessa suositaan kovametalliterää, Ruotsissa perinteistä”.

Yhä useammassa aurassa on varsinaisen terän takana vielä toinen teräyksikkö, jonka tehtävä on poistaa vettä tieltä varsinkin loskaisella säällä.
Noin tulitikkuaskin paksuisista kumipaloista koottu terä toimii kuin kylpyhuoneen kuivauslasta. Sen tiehen kohdistamaa painetta voidaan säädellä erillisellä hydraulisylinterillä kulloisenkin tilanteen mukaan.
”Nykyisin vesi pyritään poistamaan tieltä mahdollisimman tarkkaan. Näin voidaan vähentää suolausta, mikä on ympäristön kannalta tavoiteltu asia”, Mäkipää sanoo.