• Moni luulee osaavansa liikennesäännöt − silti jopa ihan perusteissa on puutteita

    Puutteita on esimerkiksi suojatiesääntöjen osaamisessa.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Liikenne
    21.4.202223:00
    Matti Tuominen

    Moni meistä kokee osaavansa liikennesäännöt, mutta Liikenneturvan tuore kysely osoittaa, että tästä huolimatta monella on puutteita jopa ihan perusasioiden osaamisessa, kuten suojatiesäännöissä.

    Kun Liikenneturvan kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan sääntökokonaisuuksien osaamista yleisellä tasolla, vain 70 prosenttia koki, että suojatiesäännöt osataan edes melko hyvin. Pientä epäselvyyttä oli tilanteesta, jossa näkyvyys suojatielle on rajoittunut esimerkiksi liikenteen jonoutumisen takia. Kahdeksan prosenttia tiesi väärin tai ei osannut sanoa, pitääkö silloin suojatien eteen hidastaa tai pysähtyä.

    ”Jos ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, sitä ei saa ohittaa pysäyttämättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa. Jos näkyvyys suojatielle on jollain muulla tavalla rajoittunut, on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti tiedotteessa.

    Kokemus siitä, että suojatiesääntöjä ei osata, voi kummuta Liikenneturvan arvion mukaan myös käytännön noudattamattomuudesta. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilevista nimittäin peräti joka viides kertoo vähintäänkin joskus ajaneensa pysähtymättä eteenpäin, vaikka jalankulkija oli tulossa suojatielle.

    ”Suojatien tulisi olla turvallinen tien ylityspaikka. Tähän vaikuttaa jokaisen kuljettajan käyttäytyminen. Suojatiellä tulee antaa jalankulkijalle tietä. Kun hidastaa ja tarvittaessa pysäyttää hyvissä ajoin ennen suojatietä, auttaa myös muita havainnoimaan suojatien ja huomaamaan sitä ylittävät”, Ruutti ohjeistaa.

    Yksi pitkäaikainen debattia aiheuttanut teema koskee suojatiellä pyöräilyä. Liikenneturvan viime vuoden kyselyyn vastanneista yli puolet uskoi virheellisesti, ettei ajorataa saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen. Vuoden 2020 kesäkuussa voimaan tullut tieliikennelaki selkeytti pykäliä tältä osin ja nyt laissa todetaan selkeästi, että ajoradan saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen.

    ”On tosin huomattava, että suojatiesääntö koskee jalankulkijan väistämistä. Pyöräilevän ja autoilevan kulkujärjestys ja väistämisvelvollisuudet ratkotaan erikseen, väistämissääntöjen tai liikennemerkkien perusteella. Esimerkiksi kääntyvän kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää”, Ruutti huomauttaa.

    Liikenneturva selvitti suomalaisten liikennesääntöosaamista kyselytutkimuksella maalis-huhtikuussa 2022. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1029 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi on valvonut tällä viikolla tehostetusti suojateiden käyttöä.

      Suojatie ei ole vieläkään nimensä veroinen, poliisi varoittaa

    Artikkelin aiheet
    liikennesäännöt
    suojatiesäännöt
    Liikenneturva
    tieliikennelaki
    pyöräily
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin