• Väitös: Kun yhdistää kaksi "huonoa" polttoainetta, tuloksena onkin yksi hyvä

    Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää moottoreiden kehitystyössä ja EU:n asettamien energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa.
    Markkinoille tulevan polttoaineen tulee olla yhteensopiva laitteistojen kanssa ja sille tulee löytyä analyysitiedot. Lisäksi sen käytön pitää olla turvallista. Toisaalta pelkät hyvät ominaisuudet eivät kuitenkaan riitä, vaan polttoainetta tulee olla saatavilla riittävän suuria määriä.
    Markkinoille tulevan polttoaineen tulee olla yhteensopiva laitteistojen kanssa ja sille tulee löytyä analyysitiedot. Lisäksi sen käytön pitää olla turvallista. Toisaalta pelkät hyvät ominaisuudet eivät kuitenkaan riitä, vaan polttoainetta tulee olla saatavilla riittävän suuria määriä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot
    11.6.201823:00
    Matti Tuominen

    Tuoreen energiatekniikan alan väitöstutkimuksen mukaan kaksi niin sanottua huonoa polttoainetta yhdistämällä saadaankin yksi hyvä.

    Kun käytetään biodieselin ja korkearikkisen fossiilisen polttoaineen seosta, saavutetaan kaksinkertainen hyöty. Biodieselin säilyvyys paranee samalla kun polttoaineseoksen kokonaisrikkipitoisuus laskee

    "Rikin määrää polttoaineissa on pyritty ympäristösyistä vähentämään jo vuosien ajan. Sen kemiallinen luonne näyttää kuitenkin edistävän biodieseleiden säilyvyyttä. Rikki toimii samassa roolissa myös kasveissa ja eliöissä, mutta sen vaikutusta biopolttoaineisiin ei ole aiemmin tutkittu näin tarkasti", Vaasan yliopistossa väittelevä Katriina Sirviö sanoo tiedotteessa

    Sirviö on tutkinut myös täysin uusia seosvaihtoehtoja, jotka soveltuvat laiva-, voimala- tai työkonemoottoreihin. Kierrätetyistä raaka-aineista valmistetun meridieselin sekä rypsibiodieselin seos on yksi kestävä vaihtoehto meriliikenteeseen.

    Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää moottoreiden kehitystyössä ja EU:n asettamien energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa.

    Moottoritekniikka on kehittymässä siihen suuntaan, että moottorin halutaan joustavan sen mukaan, mitä polttoainetta on saatavilla. Markkinat ovat avautumassa tai jo avautuneet vaihtoehtoisille polttoaineille. Teknisestä näkökulmasta soveltuvia vaihtoehtoisia ja uusiutuvia polttoaineita on jo useita.

    Markkinoille tulevan polttoaineen tulee olla yhteensopiva laitteistojen kanssa ja sille tulee löytyä analyysitiedot. Lisäksi sen käytön pitää olla turvallista. Toisaalta pelkät hyvät ominaisuudet eivät kuitenkaan riitä, vaan polttoainetta tulee olla saatavilla riittävän suuria määriä.

    Saatavuus ja hinta ovat kuitenkin toistaiseksi estäneet vaihtoehtoisten polttoaineiden laajemman käytön. Erään arvion mukaan vaihtoehtoiset polttoaineet voivat sopia hyvin sellaisiin käyttötarkoituksiin, joissa tarvittavat määrät ovat suhteellisen pieniä. Sirviö arvioikin, että vaihtoehtoisille polttoaineille sopivia käyttökohteita voisi löytyä erityisesti maataloudesta.

    "Työkoneiden käyttövoimaksi tarvitaan uusia vaihtoehtoja ja hyödyntämällä paikallisesti tuotettuja polttoaineita ollaan askel lähempänä energiaomavaraisuutta", hän sanoo.

    Sirviön väitöstutkimukseen Issues of various alternative fuel blends for off-road, marine and power plant diesel engines. pääset tutustumaan tästä.

    Artikkelin aiheet
    biodiesel
    vaihtoehtoiset polttoaineet
    energiatekniikka
    Vaasan yliopisto
    moottoritekniikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti