• Volvo korvaa nahkajakkarat puu-, korkki- ja villapohjaisilla materiaaleilla

    Syynä ovat karjankasvatuksen suuret kasvihuonepäästöt.
    Tilaajalle
    Uuden Volvo EX30:n materiaaleista entistä suurempi osa on kiertotalouteen sopivia.
    Uuden Volvo EX30:n materiaaleista entistä suurempi osa on kiertotalouteen sopivia.  Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    14.9.202314:48
    Jarmo Palokallio

    Uuden luksus-Volvon tilaaja voi hämmentyä, kun varustelistasta puuttuvat nahkapenkit. Nahkan sijaan uusien Volvojen penkit on päällystetty puu-, korkki- ja villapohjaisilla materiaaleilla.

    Kyse on Volvon pyrkimyksestä mahdollisimman ekologiseen lopputulokseen. Siihen kuuluu kierrätettävien materiaalien käyttö.

    Volvon mukaan nahkasta luopumisen takana on karjankasvatuksen suuri ympäristöjalanjälki. Se pitää sisällään metsien raivaamisen karjan laidunmaaksi, mitä tapahtuu etenkin Etelä-Amerikassa.

    Karjatalous muodostaa 14 prosenttia ihmisten toimintaan liittyvistä kasvihuonepäästöistä, yhtiö muistuttaa.

    Uusien Volvojen sisustuksessa käytetty nahkaa muistuttava Nordico on valmistettu Suomen ja Ruotsin metsien biomassasta sekä kierrätysmuoveista ja viinipullojen kierrätyskorkeista. Puukomponenttina Nordicossa on mäntyöljy.

    Nahkan sijaan Volvon penkien päällisinä käytetään jatkossa muun muassa villa- ja mäntyöljypohjaisia materiaaleja.
    Nahkan sijaan Volvon penkien päällisinä käytetään jatkossa muun muassa villa- ja mäntyöljypohjaisia materiaaleja. Kuva: Jarmo Palokallio

    Sen vaihtoehtona on villapohjainen päällysmateriaali. Siinä villan seassa on kierrätettyä polyesteriä.

    Auton mattojen materiaalina on käytetty muun muassa käytöstä poistettuja kalaverkkoja.

    Yhtiön tavoitteena on, että jo vuonna 2025 neljännes uusien Volvojen materiaaleista olisi uudistuvia tai kierrätettyjä. Samalla yhtiö on siirtymässä kokonaan uudistuvan energian käyttöön, mikä koskee myös sen alihankkijoita.

    Lisää aiheesta
    • Varsinkin paljon ajavilla sähköauto voi tulla edullisemmaksi jo muutaman vuoden käytön jälkeen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Autot | Halpa sähkö voi tehdä sähköautosta bensa-autoa halvemman jo muutaman vuoden käytöllä

    • Traficomin julkaisemista tiedoista ilmenee, että kustannushyödyt kääntyvät sähköauton eduksi 14 000 ajokilometrin vuosikeskiarvolla alle kymmenessä vuodessa. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.

      Liikenne | Sähköauto peittoaa bensa-auton sekä päästöjen että säästöjen osalta arvioitua nopeammin

    • Varsinkin paljon ajavilla sähköauto voi tulla edullisemmaksi jo muutaman vuoden käytön jälkeen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Autot | Henkilöautojen rekisteröinnit kasvoivat kymmenen prosenttia elokuussa – Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan uusien autojen tilaukset painuneet pohjalukemiin

    Artikkelin aiheet
    Volvo
    kestävä kehitys
    autoteollisuus
    kierrätysmateriaalit
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla